Italiassa ja Ranskassa minut yllätti, miten niissä näköjään suhtaudutaan koiriin paremmin kuin Suomessa. Vanhastaanhan minulla on ollut käsitys, että mitä etelämmäksi mennään, sitä huonommin koiria kohdellaan. Ei näyttänyt pitävän paikkansa. Koirat olivat yleensä tervetulleita kaikkialle ja ihmiset istuivat kahviloissa koiriensa kanssa.

(Myöhempi päivitys 2021: Näköjään vuonna 2014 katselin asioita loman hyvien fiiliksien filtterin läpi ja lähinnä sen kannalta, että kielletäänkö koirien kanssa liikkumista liiketiloissa, nurmikoilla jne. kuten Suomessa. Oikeasti etenkin Etelä-Italiassa koiria hylätään ja vapaa suhtautuminen koiriin voi tarkoittaa sitä, että koirat jäävät hunningolle vaille hoitoa. )

Pariisin metrossa kiinnitin huomiota, miten eräskin rouva tuli kyytiin koiransa kanssa ja koira asettautui vieressä istuvan ihmisen jalkojen taakse ihan kuin ei mitään. Suomessa rouva olisi komennellut koiraansa sieltä pois ja anteeksipyydellyt vieressä istujalta. Semmoinen aiheuttaa nihkeää tunnelmaa, kun ihan turhaan ohjaillaan koiraa ja oletetaan sen olevan häiriöksi, vaikkei näin ole. Ikään kuin metrossa istujan ympärillä olisi näkymätön laatikko, jonka alueelle ei koirakaan saa astua. Pariisissa vain oltiin ja annettiin koiran olla. Vieressä istuvan mielestä se oli ihan normaali juttu, samoin kaikkien muidenkin.

Italian Pompeijissa oli kulkukoiria, joiden näimme päivästä toiseen hengailevan melko samoilla paikoilla. Kulkukoiriksi mielletään usein anonyymit koirat, jotka vaeltavat kaupungin liepeillä. Usein tilanne on kuitenkin se, että ne elelevät pienillä, omilla alueillaan. Tällä alueella asuvat, työskentelevät tai muuten vain liikuskelevat ihmiset tunnistavat nämä aina samoilla huudeilla olevat koirat. Ainakin Pompeijissa niitä varmasti monet syöttivät, koska siellä oli lukuisia sairaalloisen lihavia kulkukoiria. Muutama lihavin majaili pienessä lasten huvipuistossa ihan lähellä jonkinlaista valvontakoppia. Siinä saivat olla ja siellä oli niille vesikuppikin. Ja usein näin ihmisten kaupungilla ohimennen taputtelevan näitä koiria. Niihin näytettiin suhtautuvan osana kaupunkia ja sen hahmovalikoimaa.

Pompeijin leirintäalueella oli mainio labradorinnoutaja Bozo (tai Bocho tms.). Hän oli suurimmaksi osaksi aikaa vapaana alueella, kävi ihmisten luona ja sai aina rapsutuksia. Välillä kyttäsi hetken ruokaa ja nukkui matkailuautojen alla. Kerran se pissasi viereisten ranskalaisten auton renkaalle. Suomessa se olisi aiheuttanut huutoa koiralle ja sen hätistämistä vihaisesti pois. Ranskalaiset vain sanoivat että voi oho, ja siinä se. Voi vain kysyä, kummalla tyylillä saavutetaan mukavempi päivä leirintäalueella?

Mietin, että voisiko toisinaan vihamielinen suhtautuminen koiriin Suomessa johtua siitä, että Suomessa edelleen kovin monet koirat on hankittu metsästystarkoituksessa. Siitä voi johtua monien ihmisten asenteet, ettei koirilla olisi oikeutta olla ihmisten joukossa. Näiden ihmisten mielestä ainoita tapoja olla koira on olla pihalla aitauksessa tai juoksuhihnassa ja mennä syksyisin metsälle omistajiensa kanssa. Mutta suurimmassa osassa muuta maailmaa koirat kulkevat vapaina. Onnellisimpia mahdollisia koiria mielestäni ovat biitsikoirat, jotka saavat ihmisiltä ruokaa, välillä rapsutuksia, saavat mennä miten lystää, eivätkä autot ole vaarana, koska autotiet ovat kauempana. Koirien vapaana liikkuminen Keski-Euroopan tapaan ei Suomessa tietenkään äkkiseltään onnistuisi.

Kun minulla oli vielä koira, niin minusta oli kauhean ikävää, kun kanssaihmisistä ei voinut tietää ovatko he arvaamattoman koiravihamielisiä vai eivät. Jos vaikka jonotin koirani kanssa jonnekin ja se halusi haistella jotakuta, täytyi minun vetää koirani pois jo siitä syystä, että kanssaihmiseni saattaisi olla jonkinsortin raivotautinen. Mutta useimmiten syynä oli tämä kulttuuri, jossa koirat (eivätkä oikein ihmisetkään) eivät saa tulla hetkeksi lähelle, koska sellainen saatetaan kokea häiriöksi. Oikeasti enemmän häiriöksi ovat sellaiset ihmiset, jollaisten mielestä kaikki häiritsee heitä ja jotka ovat valmiita sen näyttämään. Eli kyse ei ole pelkästään koirista, vaan myös suhtautumisesta muihin ihmisiinkin.

Lue muut juttuni matkoilla tapaamistani koirista >>

Lue myös: Robert´s Coffee ei enää niin koiravihamielinen >>