Torronsuon kansallispuisto Hämeessä

Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot sijaitsevat lähellä toisiaan: Torronsuon Kiljamon parkkipaikalta Liesjärven Pirttilahden parkkipaikalle on matkaa 21 kilometriä. Yhdistimme viime syyskuussa vierailut samalle viikonlopulle. Lauantaina kävelimme Liesjärven Kyynäränharjulla ja sunnuntaina Torronsuon 10 km pituisella  reitillä.

Puuttomat suot ovat lempimaisemaani ja Torronsuolla kasvusto oli upeimmillaan ruosteen punaista, kirkkaan oranssia ja heleän vihreää.

Torronsuolla on vain yksi rengasreitti

Suolta tuli hyviä hajuja koirien neniin. Kaikissa kuvissa näkyy vain kaksi koira, koska kolmas kulki aina etujoukoissa.

Torronsuolla on vain yksi rengasreitti, jossa mennään suon halki pitkospuita pitkin. Sitten tulee metsäosuutta ja sen jälkeen joudutaankin kävelemään hiekkatietä pitkin. Kannattaa silti pitää silmällä metsässä keltaisella merkittyjä Ilvesreitin polkuja, jotka kulkevat tuon hiekkatien lähellä. Niitä metsäpolkuja on paljon hauskempi kävellä. Tien varrella on ihan nätti Torron kylä. Lopuksi joudutaan kävelemään maantietä pitkin parin kilometrin verran ja se oli ikävää. Siinä koirien säikkyessä mietitytti, että eikö maanomistajilta ole saatu lupaa tehdä metsään polkua. Me kävelimme sitten ojassa ja lopulta menimme rämpimään metsään. Ihan lopuksi lähtee maantieltä kansallispuiston polku kohti suota. Voisi olla ihan syytä hiekkatielle tullessa kääntyä takaisin ja palata Kiljamoon samaa reittiä.

Suolta löytyi joitain karpaloita suuhun.

Yhden mokan teimme vierailumme yhteydessä: emme menneet korkealle lintutornille Kiljamon pysäköintipaikan vieressä. Syy tähän on siinä, että lähdimme kulkemaan toista, suon puoleista reittiä, joka kiertää lintutornin. Tornista olisi tietysti ollut hienot näkymät suolle. Sen sijaan kävimme Idänpäänkallion lintutornissa suon eteläpuolella. Torron kylätietä pitkin kävelemisen sijaan talsimme tien pohjoispuolella kulkevia Ilvesreitin polkuja, jotka poikkesivat tuolle lintutornille. Jostain syystä sitä ei ole sisällytetty kansallispuiston karttaan ja siksi kannattaa käydä katsomassa Retkikartta.fin karttaa myös.

Pitkospuilla ihmettelin, kun suon läpi tarpoi joitain juoksijoita. Torronsuolla on kiellettyä kulkea muilla kuin pitkospuilla keväisin ja kesäisin mitä varmimmin lintujen pesinnän takia, mutta kummastelin eikö nuo upeat sammalet uhkaa mennä mössöksi ja muhjuksi, jos moni ravaa niiden päältä jalat suohon upoten.

luontoon.fi/torronsuo

Torronsuo Idänpäänkallion lintutornista.
Suon värit olivat mahtavat.
Greippi söpöili suon näköalatasanteella.

Pitkospuut olivat välillä rikki.

Rengasreitin puolivälissä oli metsää.
Torron kylätie.

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s