Bambikaupunki Nara Japanissa

on
Japanissa katukaivojen kannet ovat toisinaan tällä tavalla koristeltuja ja Narassa aiheena ovat tietysti bambit.
Japanissa katukaivojen kannet ovat toisinaan tällä tavalla koristeltuja ja Narassa aiheena ovat tietysti bambit.

Lyhyen junamatkan päässä Kiotosta on vanha Naran kaupunki. Naran rautatieasemalta on lyhyt kävelymatka puistoon, jossa liikkuu vapaana kymmeniä ellei satoja bambeja. Ne ovat kesyjä ja matkalaisen tulee ottaa vakavasti neuvot siitä ettei repun ulkopuolelle saa jättää mitään näkyviin.

Temppeli NarassaHeti puistoon tullessa näin kun yksi bambi alkoi syömään esitteitä yhden turistin repun sivutaskusta. Yhden bambin näin syövän ohutta muovipussia. Uhkarohkeana menin ja ryhdyin vetämään sitä pois siltä. Pussia tuli suusta pitkä limainen pätkä, se oli menossa jo pitkällä bambin ruokatorvessa. Epäilemättä bambeja kuolee paljon muoviin ja muuhun niiden mahaan sopimattomaan ainekseen.

Temppelialueen vieressä on parkissa paljon polkupyöriä ja jotkut olivat jättäneet pyöriensä etukoreihin monia pakkauksia japanilaisia mochi-leivoksia ynnä muuta tavaraa. Bambit olivat ne sitten levitelleen ympäriinsä ja syöneet pakkauksia.

Kilpikonnia naralaisessa lammikossa.
Kilpikonnia naralaisessa lammikossa.

Ahmattibambit eivät ole Naran ainoa vetonaula, vaan temppelialue, jonka puistossa ne elävät. Temppelialue kohoaa mäelle, josta voi katsella näkymiä.

Kävin Japanissa heinäkuussa 2010 kiertelemässä kahden viikon ajan Tokiota, Hakonea, Fujia, Kiotoa ja Naraa. Japani on mielestäni ihana maa eikä Eurooppaa kalliimpi. Esimerkiksi junien sijaan kannattaa ottaa bussi ja yöpyä hostelleissa tai kapselihotelleissa. Kioskeista saa mukaansa hyviä japanilaisia ruokia ravintolahintoja halvemmalla.

Lue muut Japani-aiheiset jutut >>

Matkalla temppelialueelle on turistikauppoja.
Matkalla temppelialueelle on turistikauppoja.

bambi näyteikkunalla

Bambit portilla

Temppelialue

Nara

Suomessa tunnetuin
Pieni sushiannos Naran temppelialueella.
Koska ravintolasta sain vain pari pientä sushinökärettä, turvauduin taas kioskista ostettuihin eväisiin. Kasvissyöjä löytää Japanin elintarvikekioskeista helposti piknikevästä, kuten tässä alla tsukemono-kurkkua ja retikkaa, inarisusheja, merileväisiä valkoisia papuja ja cashewpähkinöitä. Ihan kustannussyistäkin pidin Japanissa usein vain piknikin ravintoloissa käymisen sijaan. Joskus vain kaupungilla oli vaikea löytää paikka johon istahtaa eväitä syömään.

3 Comments Lisää omasi

  1. Hah, ihanat ahmatit 😀 Ihmiset sais taas olla tarkempia roskiensa ja ruokapaukkaustensa kanssa, jos niistä on haittaa Bambeille….mur…

    1. Kyllä aika jännää oli hengata bambien keskuudessa. Jotenkin juu porukka oli semmoista ”iih ihanaa, bambeja” ja samassa ”oho, iik, ne syö mun eväät”. Jotenkin niin aasialaista, että mennä tohotetaan ja kikatetaan eikä lueta mitään varoituskylttejä tai oteta vastuuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s