Thaimaan kohdalla ne ovat useimmiten länsimaisia miehiä, jotka löytävät kumppanin Thaimaasta. Malesian ja Indonesian kohdalla asia onkin toisinpäin, eli länsimaisilla naisilla on niissä paikallisia poikaystäviä. En tiedä miten tilastot oikeasti menevät. Voihan olla että todellisuudessa Indonesiassa on samoin kuin Thaimaassa, eli että sinne matkustavat miehet olisivat kuitenkin niitä, jotka solmivat enemmän suhteita paikallisnaisten kanssa. En…
Avainsana: Indonesia
Monkey Forestin apinoita ja temppeleitä Balin Ubudissa
Ubudissa Jalan Monkey Forest -kadun eteläpäässä on puisto, jossa kiinnostavinta on siellä asuvat apinat. Niitä on paljon ja on aika hauskaa seurata makakien juttuja. Mutta koska apinat ovat apinoita, pitää ihmisten olla vähän varuillaan, koska nuo koittavat varastaa tavaroita. Hartioille hellyyttävästi hyppäävä makaki ujuttaa kätensä reppuusi tai viereesi istuva pitkäkätinen käy taskullasi. Ja varsinkin jos…
Tanah Lot on temppeli meressä Balilla
Tanah Lot on kuvauksellinen paikka Balin länsirannikolla, koska merestä pilkistävä kalliosaari on yhtä temppeliä. Laskuveden aikaan sinne temppelin lähelle pystyy kävelemään, joten vierailu olisi hyvä ajoittaa oikein. Me kävimme nousuveden aikaan ja pystyimme ihailemaan temppeliä vain rannalta. Mutta toisten mielestä näkymä on paras juuri silloin, kun Tanah Lot vaikuttaa saarelta meressä. Temppeli sijaitsee Canggusta pohjoiseen…
Kiertävän kissaklinikan päätös ja mahtava Gili Airin saari
Gili Air taisi miellyttää minua eniten kolmesta Gilisaaresta. Tykkäsin kyllä niistä kaikista, mutta jokin tuossa saaressa oli erityisen mukavaa. Saarikohdetta etsiessä bilereissarit valitsevat Gili Trawanganiin, joten Gili Air saa vieraakseen ja asukeikseen vähän rauhallisemmasta menosta kiinnostuneet matkustelijat. Gili Meno taas on vähän turhankin hiljainen ja ehkä hitusen umpimielisempi paikka. Sanoisin, että Gili Airilla oli eniten…
Lomailua Gili Trawanganilla ennen kissaklinikkaa
Lomailimme Gili Trawanganilla viikon ajan ennen kissaklinikan alkua. Halusimme sukeltamaan ja muutenkin päästä lomailuhaluista ennen kymmenen päivän vapaaehtoisrupeamaa. Majoituimme yhteensä 11 yötä Gili Palms Resortissa ennen siirtymistä Gili Menon saarelle. Pienet Gilisaaret sijaitsevat Indonesiassa isojen Balin ja Lombokin saarten välissä. Kävimme Gileillä viimeksi vuonna 2011, kun kiertelimme Indonesiaa muutenkin. Jämähdimme Gili Airille suunniteltua pidemmäksi aikaa,…
Vegaaniruokaa Balin Ubudissa
Ubudista on muodostunut vegaaniherkuttelijoiden pieni kaupunki Balin keskiosissa. Koska olimme menossa Balin viereisille Gili-saarille, niin halusin samalla Balille ja siellä Ubudiin sen tunnelman takia. Sittemmin huomasin, että ravintolarintamalla siellä on tapahtunut paljon. Happy Cow -sivusto näyttää, että noin 30.000 asukkaan turistisessa pikkukaupungissa on 32 kasvisravintolaa. Vertauksen vuoksi yli kuudensadantuhannen Helsinkiin Happy Cowssa on merkitty 25…
Kaunis Ubudin kaupunki Balilla
Yllätyin kun Balin kauneus teki vaikutuksen tällä kertaa. En muistanut täällä olevan näin vehreää, näin paljon pikkuisia ja suurempia temppeleitä, näin kapeita katuja ja näin syvällä virtaavia jokia pikku kanjoneissa. Olin täällä noin kuukauden alkuvuonna 2010. Silloin aloitimme kiertelyn Kuta Beachiltä, jonne en kaipaa takaisin. Kävimme myös Kutan yläpuolella Legianilla, sisämaassa Ubudissa ja rannoilla Tulambenissa,…
Indonesiaan Thaimaan sijaan?
Thaimaa on supersuosittu lomamaa ja sillä on kaikki ainekset täydelliseen lomailuun: upeita rantoja, kuuma sää, hyvä ruoka, ystävälliset ihmiset, sujuva joukkoliikenne, halpa hintataso, kiinnostava suurkaupunki Bangkok, hieno luonto sademetsineen ja merineen sekä myös hiljaisia kohteita löytyy. Indonesiasta myös löytyy nämä samat ominaisuudet, kiinnostavaa suurkaupunkia lukuunottamatta. En ole kuullut Jakartasta tai muista Indonesian suurkaupungeista mitään mairittelevaa, joten Jakartassa…
Tubingia traktorin renkailla jokimaisemissa
Ensimmäisen kerran olen kuullut tubingista Laosin Vang Viengin yhteydessä, todennäköisesti Madventuresista. Siellä myös itsekin kokeilin sitä ensimmäisen kerran. Tubing on lillumista joessa traktorin sisärenkaassa köllien. Tubing-joessa pitää olla jonkunlainen virtaus, jotta eteenpäin päästäisiin edes jotain vauhtia. Esimerkiksi melomisesta tämä touhu eroaa kuitenkin siinä, ettei ole tarkoitus päästä eteenpäin kovin kummoista vauhtia, vaan laiskan letkeästi maata…
Durian on hurjan hajuista herkkua
Legendan mukaan joissain singaporelaisissa hotelleissa olisi kiellettyä tuoda tiloihin duriania. Joitain vuosia sitten Singaporessa en majapaikassamme mitään kieltoa nähnyt, mutta majoituimme niin rupuisessa paikassa, ettei siellä ehkä olisi edes välitetty. Mutta en nähnyt Singaporessa myöskään syljeskely- tai purukumikietokylttejäkään, joten ehkä se ei ole niin ahdasmielinen paikka kuin väitetään. Ymmärrän kyllä, jos durianin hajua ei joka…
Komodon upeat sukellusvedet
Voimassa oli keväällä juttu Komodon koralliriuttojen tuohoutumisesta. Alueella on käytetty räjähteitä kalastuksessa. Ilmastonmuutos ja saastuminen uhkaavat myös, jos korallien ja kalojen räjäyttäminen ei ehdi tehdä selvää kaikesta. Komodo on upein paikka, jossa olen sukeltanut. Olen nähnyt siellä ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran paholaisrauskuja. Laskeuduimme Airstrip-nimisessä sukelluspaikassa alas, jossa yksi monimetrinen rausku oli puhdistautumassa ”pesulassa”, jossa…
Sumatran orangit ja öljypalmut
Orankeja elää luonnossa vain Sumatralla ja Borneon saarella. Kävin katsomassa niitä pari vuotta sitten Sumatralla, kun matkailin muuallakin Indonesiassa. Ne olivat luonnossa ihmeellisempiä kuin kuvissa, koska paikan päällä pääsi näkemään niiden ihmeelliset sinne tänne venyvät raajat ja kuinka ketterästi ne liikkuivat hirmuisista möhömahoistaan huolimatta. Helpoiten niitä pääsee näkemään luontaisissa olosuhteissa Bukit Lawangissa. Se on ihana…
Gili Airin ainoa koira
Indonesian Gili Airin saarella asui vuonna 2010 vain yksi koira, Toby. Olimme otettuja, kun saimme Tobyn oppaaksemme lähtiessämme kiertämään saarta. Yleensä saarilla ja rannoilla tietää ongelmia antaa jonkun koiran lähteä mukaan kävelemään, koska näin se todennäköisesti ajautuu mukana toisten koirien reviireille ja siitä meinaa seurata tappelu. Mutta nyt ei näitä muita koiria ollut, joten Toby…
Uusia ruokakuviani Thaimaasta
Lisäsin tänne blogiin uuden linkin ruokakuvistani Thaimaasta vuodelta 2010. Linkin takaa löytyy 63 kuvaa matkaltamme, jolloin vietimme ensin Bangkokissa muutaman päivän ja lopuksi Indonesian jälkeen (Indonesian ruokakuvat täällä) matkasimmme pari viikkoa Krabin, Tonsain, Khao Lakin ja Similanin saarten kautta Bangkokiin. Ruokakuvieni avulla toivon löytyvän jotain ideaa siitä, millaista ruokaa vegaani voi löytää Thaimaassa. Muiden maiden…
Balin punkkinen koiranpentu
Pohjois-Balilla Kalibukbukin rannalla satoi vuonna 2010 yhtenä päivänä kovasti. Hotellimme portin pielessä oli läpimärkä koiranpentu, joka yritti kiivetä ylöspäin seinämää, jotta pääsisi portin saranoiden alle suojaan. Se itki ja tärisi, mutta minulle se vain äksyili vauhkona. Huomasin pennussa olevan paljon punkkeja. Toinen meistä totesi, ettei ole koskaan nähnyt mitään niin surkeaa kuin punkkipentu sateessa….