Sukeltaminen Koh Lantalla

Koh Taoon verrattuna Koh Lantan sukelluspaikat ovat kaukana. Koh Haan ja Koh Bidan saarille kestää isolla veneellä yleensä kai jotain 1,5 tuntia tai jopa enemmänkin. Tässä on myös syy, miksi sukeltaminen Koh Lantalla on myös Koh Taoa kalliimpaa. Ei kai sukeltaminen ole missään niin halpaa kuin Koh Taolla. Sukelluskeskukset Koh Lantalla Ensimmäisellä kerrallani Koh Lantalla…

Lomailua Gili Trawanganilla ennen kissaklinikkaa

Lomailimme Gili Trawanganilla viikon ajan ennen kissaklinikan alkua. Halusimme sukeltamaan ja muutenkin päästä lomailuhaluista ennen kymmenen päivän vapaaehtoisrupeamaa. Majoituimme yhteensä 11 yötä Gili Palms Resortissa ennen siirtymistä Gili Menon saarelle. Pienet Gilisaaret sijaitsevat Indonesiassa isojen Balin ja Lombokin saarten välissä. Kävimme Gileillä viimeksi vuonna 2011, kun kiertelimme Indonesiaa muutenkin. Jämähdimme Gili Airille suunniteltua pidemmäksi aikaa,…

Jätä kalat meriin

Pidän ristiriitaisena sitä, jos samat ihmiset matkoillaan ihailevat kalaloistoa snorklaten ja sukeltaen sekä osallistuvat näiden kalojen vähentämiseen syömällä niitä. Harvassa ovat hyvät sukelluspaikat, joissa on paljon erilaisia kaloja pikkuruisista isoihin. Ainakin Thaimaan Koh Taon saarella vahditaan, ettei siellä myydä hainlihaa tai muitakaan haituotteita. Siten sukellusyhteisö ja -ammattilaiset ovat saaneet vaikutettua. Valitettavasti Koh Samuilla haita on myynnissä…

Sukeltaminen Koh Taolla

Edullinen laitesukeltaminen Koh Taolla houkuttaa. Kahden sukelluksen retket useimpiin kohteisiin useimmissa sukelluskeskuksissa maksaa 1800 bahtia eli noin 42 euroa. Siihen sisältyy kaikki varusteet ja hinta halpenee sitä mukaan mitä useammalla retkellä käy. Sukeltamaan lähteminen on näppärää, vaikka sukelluskeskusten käytännöt hieman vaihtelevat. Ilmoittautuessa tai ennen lähtöä valikoidaan sopivan kokoiset varusteet.  Joskus sukelluskeskuksen väki osaa jatkossa valmiiksi pakata lähtijöiden kamat seuraaville retkille. Etukäteen tarvitsee vain käydä…

Liveaboardilla Similanilla sukeltamassa

Thaimaan länsipuolella eli Andamaanien merellä on Similanin kansallispuisto saarineen. Alueella on Thaimaan parhaat sukellusvedet. Saaret ovat hiukan kaukana rannikosta, joten päiväretkille sinne on työlästä mennä. Siksi sinne on suosittua tehdä liveaboard-sukellusretkiä, joilla yövytään veneellä. Liveaboard-matkoja Similanille tehdään ainakin Khao Lakista ja Phuketista käsin. Olen kahdesti retkeillyt Khao Lakista käsin, keväällä 2011 ja nyt keväällä 2014. Ensimmäisellä,…

Sukellusta, snorklausta ja melontaa Tongalla

Keskellä Tyyntä valtamerta olevat pienet saaret kuullostavat täydelliseltä kohteelta sukellella, snorklailla, uida, meloa ja veneillä. Hyviähän nämä harrasteet siellä olivat. Sukeltaminen siellä on ihan erilaista kuin jossain Koh Taolla, koska turisteja vuonna 2008 Tongalla oli aika vähän. Sukellus ja snorklaus Meren pinnan alapuolella oli korallia ja elämää, mutta Tonga ei ollut mitenkään parhaita kokemiani sukellus-…

Huonoin sukelluskokemukseni on Sydneystä

Kävin open water diver -kurssin, eli sukelluksen peruskurssin vuoden 2005 lopussa Thaimaassa. Sukelluskertoja ehti kertyä vain parikymmentä, ja sitten oli kahden vuoden sukellustauko. Kun suuntasimme vuoden 2008 alussa Intiasta Sydneyhin, halusimme heti rynnätä sukeltamaan, kun siihen oli lämpimissä olosuhteissa taas mahdollisuus. Tai niin luulimme, sillä eihän Sydneyn vedet mitään lämpimiä ole. Koska sukelluksista oli aikaa,…

Komodon upeat sukellusvedet

Voimassa oli keväällä juttu Komodon koralliriuttojen tuohoutumisesta. Alueella on käytetty räjähteitä kalastuksessa. Ilmastonmuutos ja saastuminen uhkaavat myös, jos korallien ja kalojen räjäyttäminen ei ehdi tehdä selvää kaikesta. Komodo on upein paikka, jossa olen sukeltanut. Olen nähnyt siellä ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran paholaisrauskuja. Laskeuduimme Airstrip-nimisessä sukelluspaikassa alas, jossa yksi monimetrinen rausku oli puhdistautumassa ”pesulassa”, jossa…

Cenotesukellukset Meksikon Jukatanilla

Meksikon Tulumissa sukelsimme majapaikkamme Marco Polo Dive Tulumin yhteydessä olevan sukellusliikkeen kanssa. Meksikolais-italialaisella sukellusoppaallammme oli lattarilaisittain aikalailla naiset mielessä ja oli aika mielenkiintoista seurata menoa vierestä. Mehän sukelsimme hänen kanssaan kolmestaan, mutta sukellusten välissä pikkuruokalassa hän suostutteli kolme ranskalaisneitokaista mukaan uimaan seuraavaan kohteeseemme ja yritti monin keinoin saada tytöistä seuraa retken jälkeen. Oli mm. väitettä,…

Sukeltaminen ja leijonakalat Belizessä

Belizessä kävimme sukeltamassa Caye Caulkerilta, Glover´s Reefiltä ja Placenciasta käsin. Aiemmat sukelluskokemuksemme ovat lähinnä Thaimaasta, Indonesiasta ja Punaiseltamereltä ja lisäksi on muutama Tyynenmeren kokemus. Karibianmeri on erilainen siinä, että maisema veden alla on puna- ja ruskeasävyisempää kuin muualla. En oikein osaa sanoa mistä tämä johtuu, varmaankin korallit ja levät ovat eri värisiä.  Kalat olivat aika…

Placencia 7.-10.4.2012, valashaita ja pyllynpyöritystä

Glover´s Reefin jälkeen tulimme takaisin Placenciaan päästäksemme valashaisukelluksille. Sinne piti mennä nimenomaan tuolloin, koska valashaita on tuollapäin parhaimmat mahdollisuudet nähdä huhtikuusta jonnekin heinäkuulle aina vähän täydenkuun jälkeen parin viikon ajan. Kävimme kahtena päivänä yhteensä neljällä sukelluksella Splash-sukelluskaupan kanssa Gladden Spit -nimisessä paikassa merellä, jonne valashait tulevat syömään pienempien kalojen kutua. Valashaita on siis helpompi päästä…

Glover´s Reef, Belize 1.-7.4.2012 osa 1

Katamaraanin Sittee Riveristä kohti Glover´sin atollia oli määrä lähteä sunnuntai-aamuna kello 9.00, mutta taisimme lähteä vasta joskus kello 10.30 aikoihin. Parin tunnin matkan päässä merellä sijaitsevan budjettimatkailusaaren ylläpito ei ole aivan näppärää touhua. Rantaan ajoi myöhässä ruoka-, bensa- ja kaasukyytejä. Lähes kaikki muut turistit tulivat paikalle vasta aamun aikana, liekö juuri lentäneet Yhdysvalloista ja Kanadasta…

Blue Hole, Belize 25.3.2012

Belizen maamerkki Great Blue Hole eli Blue Hole Natural Monument oli matkamme pääkohteita, jonne oli päästävä käymään, vaikka matkat olivat melko tyyriitä. Kyse on siis säännöllisen ympyrän muotoisesta reiästä meressä. Jonkun jääkauden aikaan Blue Holen alue oli merenpinnan yläpuolella ja paikalla oli silloin luola. Sittemmin luola on jäänyt merenpinnan alapuolelle ja luolan katto romahtanut tehden…

Playa del Carmen 13.-18.3.2012

Lähdimme reissuun sukellusmahdollisuuksien perässä, joten eka etappi Cancunin jälkeen piti olla sellainen, jossa tuon touhun pääsee aloittamaan. Playa del Carmen sijaitsee Cancunista ehkä vain noin tunnin bussimatkan etelään. Sinne pääsisi suoraan lentokentältäkin, kuten pariin pienempään rantakohteeseenkin matkan varrella. Majapaikaksi otimme Posada Fernandezin, joka oli ensimmäinen paikka, josta kysyimme hintoja ja saatavuutta lähtiessämme bussiasemalta rinkat selässä…