Kaunista ja rumaa Koh Lantaa

Koh Lanta oli kolmessa vuodessa rumentunut. Päätien varrelle oli ilmestynyt lisää kauppoja, ravintoloita ja mitä lie liikkeitä. Tiivis ja sekava rakentaminen oli rumaa. Etenkin kaikenlaiset mainoskyltit tekivät katukuvasta halvan ja mauttoman näköisen. Kylttien ja tökeröiden julkisivujen takia Koh Lanta alkaa etenkin Klong Daon kylänraitilla muistuttaa rumia turistikohteita, kuten Phuketin Patongia. Onneksi näkymät rajoittuvat vain tuon…

Lähde vapaaehtoiseksi koirien ja kissojen turvakotiin Koh Samuille!

Thaimaan Koh Samuin saarella on monia pieniä koirien turvatarhoja, joihin koirat ja myös kissat ovat syystä tai toisesta päätyneet. Suurin osa Happy Tailsin turvakodissa asuvista koirista ja kissoista ovat entisten omistajien hylkäämiä tai jätetty Happy Tailsin tilojen eteen. Osa eläimistä on asunut kadulla, jossa ne eivät olisi selvinneet saamiensa vammojen tai sairauksien vuoksi ja ne…

Vegaanista thairuokaa kokkikoulussa Koh Lantalla

Time for Lime on Koh Lantan ensimmäinen kokkauskoulu ja sen voitot menevät paikallisen eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfaren hyväksi. Kannattaa siis jo siitä syystä valita juuri tuo saaren muiden kokkikoulujen joukosta. Time for Limen kokkikoulu sijaitsee yleensä Klong Daon rannalla samassa rakennuksessa kuin heidän maistelumenuja ja drinkkejä tarjoava rantaravintolansakin, Time for Limen bungalowien vieressä. Mutta joskus low seasonin ja remonttien…

Lauttamatka Koh Phi Phille Thaimaassa

Olen mennyt Etelä-Thaimaan Phi Phi -saarille joitain kertoja ja osa käynneistä oli muutaman tunnin piipahduksia matkalla Koh Lantalta Phuketiin. Kun Koh Lantalta otti aamulautan kello 8.00 oltiin perillä Phi Phillä noin kello 10. Viimeinen lautta Phuketiin lähti kello 14.30, joten siinä jäi muutama tunti aikaa tarpoa ylös näköalapaikalle, käydä syömässä, istumassa rantabaarissa ja kävellä rantoja. Jotkut…

Koh Phanganin saaren eläinsuojelukeskus PACS Thaimaassa

Kävin PhaNgan Animal Care for Strays PACSin eläinsuojelukeskuksella tammikuussa, kun viisipäiväinen sterilointiklinikka oli saatu päätökseen. Minusta on kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset paikat on missäkin järjestetty – millaiset tilat on ja millaiset työrutiinit on kehitetty. PACS on pienempi kuin ne paikat, joissa olen ollut vapaaehtoisena. Heillä ei ole ollut varaa palkata eläinlääkäriä, sen sijaan sinne haetaan jatkuvasti…

Srithanu on paras alue Koh Phanganilla Thaimaassa

Siinä missä Balilla nykyisin paras ranta on Canggu, niin Koh Phanganilla se on Srithanu. Phanganilla ei tosin ole vielä sitä ongelmaa, että jotkut toiset rannat olisivat täyttyneet ja muuttuneet rasittavaksi kaikenlaisten myyjien huudellessa sinulle. Ei ainakaan niinkuin Balilla jotkut rannat, joista Kuta on pahin ja levittänyt tautiaan kohti pohjoista. Sen sijaan Phanganilla toiset rannat saattavat…

Haad Rinin ranta Koh Phanganilla ilman täydenkuunbileitä

Jäin Koh Phanganille muutamaksi päiväksi lomailemaan viiden päivän työrutistuksen jälkeen. Viimeisen eläinklinikkapäivän päätteeksi pakkasimme kamat ja vietimme illan klinikan vapaaehtoisten kanssa majapaikassamme Echo Beach Hostellilla Baan Tain rannalla. Kun muut lähtivät aamulla takaisin Koh Lantalle ja kuka minnekin, minä vuokrasin mopon ja ajoin Haad Riniin saaren eteläkärkeen. Sitä ennen kävin matkan varrella katsomassa Wat Phon…

Thaimaan saarien vertailua: Koh Phangan ja Koh Lanta

Vietettyäni aikaa Koh Lantan saarella oli jännää mennä tutustumaan toiseen saareen, Koh Phanganiin  toisella puolella kapeaa Thaimaata ja verrata näitä toisiinsa. Taidan tykätä Koh Phanganista enemmän. Toisaalta en tiedä millaista siellä olisi asua ja miltä tuntuisi sinne kerran kuussa virtaavat full moon partylaisten massat. Kun olin vähän aikaa töissä Koh Taolla, oli huvittavaa seurata miten…

Eläinystävän matkavinkit Koh Lantalle Thaimaahan

Vietin Koh Lantalla paljon aikaa viimeisen kolmen vuoden aikana ja tässä on vinkkini eläinystävälliseen matkailuun siellä päin. Lue myös yleisempi juttu Eläinsuojeluvinkkejä matkalaisille >> Eläinystävällinen majoitus Koh Lantalla   Eläinten ystävän suorastaan täytyy majoittua Koh Lantalla Time for Limeen, joka on guest house-kokkikoulu-ravintola, jonka voitot lahjoitetaan saaren eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfarelle. Time for Limen omistaja…

Koh Lantan kansallispuisto Thaimaassa

Koh Lantan saaren eteläkärjessä on kansallispuisto, jossa on pieni majakka, rauhallinen ranta, röyhkeitä apinoita ja muutaman kilometrin metsäpolku. Kävin siellä muutama päivä sitten ja sitä ennen joskus maaliskuussa. Alueelle mennäkseen pitää maksaa 200 bahtin pääsymaksu ja 20 bahtia mikäli haluaa ajaa skootterinsa mäkeä alas. Alhaalla on pieni vierailijakeskus, kanttiini josta saa ostaa virvoitusjuomia, wc ja…

Koh Lantan ravintolasuosikkini

Asustelin Koh Lantalla Etelä-Thaimaassa yksitoista kuukautta ja minulle tietysti muodostui ravintolarutiinit. Saaren eteläosiin lähtiessäni tsekkasin onko Pure-ravintola auki ja usein määränpääni oli ajella Kantiangin rannalle Drunken Sailors -ravintolaan. Minulla oli pulaa tekemisestä Koh Lantalla ja Drunken Sailors oli hyvä tekosyy lähteä liikkeelle. Jos Koh Lantalla olisi ollut edes yksi ilmastoitu ravintola, joka olisi tarjonnut edes…

Pari vegaaniystävällistä ravintolaa Koh Lantalla: Pure ja Asylum

Kuten kaikkialla maailmalla, saa Thaimaasta yhä paremmin vegaaniruokaa. Kaupungeissa on perinteisiä halpoja kiinalais-thaimaalaisia kasvisruokabuffetteja, joita ei Koh Lantalta löydy. Thaimaalaisia peruskasvisruokia saa Koh Lantalta melkein joka ravintolasta: kasvisversioita pad thaista, paistettuja kasviksia ja tofua erilaisin maustein, kevätrullia ja papaijasalaattia. Siksi on kiva että on joitain paikkoja, joista voi saada jotain muutakin. Asylum Asylum sijaitsee Klong…

Phuketin pohjoiset rauhalliset rannat

Nai Yang. Kun viimeksi lensin Phuketista Suomeen, halusin majoittua lähelle lentokenttää, kun oli koira mukana matkassa (se lähti Suomeen uuteen kotiinsa). Phuketin lentokentän eteläpuolella on Nai Yangin alue ja suosittelen viettämään siellä vaikkapa koko loman. Se on rauhallinen vehreä ranta, heti rantahiekan jälkeen on joitain biitsiravintoloita ja hiljaisen autotien varrella on kioskeja ja ravintoloita. Nai…

Katan ja Karonin rannat Phuketissa

Thaimaan Phuketin saarella Patong Beachin eteläpuolella on Karonin ranta ja sen eteläpuolella Katan ranta, joka jakaantuu Kata Yaihin ja Kata Noihin (Iso Kata ja Pieni Kata). Noista rannoista ei päiväreissuillani tullut mitään suosikkejani, viihdyn paremmin reppureissauskohteissa kuin siellä minne kahden viikon pakettimatkailijat ja perhelomalaiset suuntaavat. Katalta löytyy kyllä Starbucksia ja sen sellaista, asioita joita Koh…

Patong Beach ei ole Phuketissa parasta rantalomailuun

Jos suunnittelet Phuketin rantalomaa, suosittelen jotain biitsiä Patongista pohjoiseen. En suosittele Patongia, Karonia enkä Kataa. Niillä on kyllä isot hiekkarannat ja meri, mutta näitä elementtejä löytyy muualtakin paljon miellyttävämmin. Esimerkiksi Nai Yangin ranta Pohjois-Phuketissa yllätti minut pienimuotoisuudellaan ja se on ihan lentokentän lähellä, jolloin lomalainen pääsee kätevämmin kohteeseensa. Sieltä voi tehdä retken Patongille ja kiittää…

Trooppisen saaren harmaa arki

Vaikka asuisi trooppisella saarella, niin työ uuvuttaa ja rutiinit puuduttavat ihan samalla tavalla kuin Helsingissäkin. Biitsien olemassa olo ei paljoa auta, kun suurin osa päivästä kuluu työpaikalla hikoillessa. Ihan kuten Helsingissäkin, iltaisin olen töiden jälkeen niin väsynyt etten halua mennä minnekään. Teen pitkiksi venyviä päiviä kaaoksessa ja kakofoniassa Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksella ja muuta en…

Vapaapäivä Kantiangin rannalla Koh Lantalla

Koh Lanta on pitkä saari Etelä-Thaimaassa (30 km pitkä ja 9 km leveä) ja sen biitsit sijaitsevat länsirannikolla. Majailen itse Pra Aen rannan eteläpäässä. Kantiang Bay on sieltä ehkä 15 km etelään ja olen ajanut sinne joskus vapaapäivinäni tai aamuisin ennen töitä. Siellä on vehreämpää ja rauhallisempaa kuin pohjoisessa, joten sinne on oikeastaan kiva ajaa….

Koh Lantan vuoden kertomukset alkavat tästä

En ole päässyt kirjoittamaan viimeisimmästä yhdeksästä kuukaudesta, jotka olen viettänyt Thaimaassa. Olisi tehnyt kovasti mieli blogata jo vaikka mistä, mutta halusin ensin saada muistiin Yhdysvaltojen roadtripin. Eikä minulla ole sitten ollut aikaa saada sitä päätökseen kuin vasta nyt. Toukokuussa 2015 palasin seitsemän viikon Yhdysvaltojen reissulta Chiang Maihin. Minun piti olla siellä kesäkuun loppuun, jolloin Alfa-koira…

Kävely Mango Baylle Thaimaan Koh Taolla

Kävely on sukeltamisen lisäksi toinen hyvä harrastus Koh Taon saarella Thaimaassa. Saimme vihdoin käveltyä saaren pohjoisimmalle rannalle Mango Baylle, Ao Muangille. Aiemmin olemme menneet vain näköalapaikalle (Mango Viewpoint), joka sijaitsee hieman korkeammalla kuin korkein kohta, jonne pitää taivaltaa matkalla Ao Muangille. Sitten kerran piti mennä rannalle asti mopolla, joka ei jaksanut kantaa ylämäkiä kahta ihmistä….

Hua Hinin kasvisravintolat Thaimaassa

Hua Hinin keskustassa on kolme perinteistä thaimaalais-kiinalaista jay-kasvisravintolaa. Turistiravintoloiden sijaan ne ovat halpoja paikallisille suunnattuja ravintoloita, joista yleensä saa nuudelikeittoa, valmiiksi vitriinissä olevia curryja ja erilaisia lihaa imitoivia kasvistuotteita. En tiedä minkä makuisia katujen curryravintoloiden pitkään hautuneet lihacurryt ovat, mutta mielestäni turistiravintoloiden curryt ovat parempia kuin näiden jay-kasvintoloiden. Thairuoat eivät yleensä ole parempia pitkään hautuneina ja…

Koh Sametin rantakierros

Koh Samet on pitkulainen saari, jonka voi kävellä päästä päähän päivässä. Ylä- ja alamäkiä on, mutta ne pystyy kävelemään. Helpointa on kävellä saaren keskellä kulkevaa osaksi päällystettyä tietä, mutta rantoja pitkin kulkeminen on paljon mielenkiintoisempaa. Ihan etelästä vaikutti olevan vaikea kulkea Ao Pakarangilta kohti pohjoista, joten palasimme jonkun matkaa tietä pitkin pohjoista päin. Kaikki Koh…

Koh Sametin ilmiöitä ja ruokatarjontaa

Koh Sametilla vaikuttaa käyvän aika monenlaista porukkaa. Sinne tulee thaimaalaisia ja aasialaisia turisteja, mutta ei kuitenkaan isoja kiinalaisten ja venäläisten ryhmiä kuten vaikkapa Koh Larnin saarelle. Siellä näki ruotsalaisia, suomalaisia ja venäläisiä lapsiperheitä, mutta myös nuoria reppureissaajia. Lisäksi saari kuulemma on Bangkokin expatien suosiossa, jotka eivät kuitenkaan erotu muusta ulkomaisesta biitsiväestä. Mutta jotenkin mikään turistiryhmä ei…

Koh Samet: hieno saari lähellä Bangkokia

Jotenkin luulisi, että Koh Samet olisi pilalla. Sinne kun pääsee Bangkokista bussilla muutamassa tunnissa seitsemällä eurolla. Siitä olisi voinut tulla Phuketin tapainen, vaikkakin siihen verrattuna pienen pieni turistisaari, tai että parin tunnin matkan päässä oleva Pattaya olisi tuonut sinne vaikutteita. Mutta ei. Koh Samet on kivoimpia rantapaikkoja, joissa olen Thaimaassa käynyt. Jonkun verran olin ennestään kuullut,…

Toukokuinen Koh Phi Phi Thaimaassa

On kiva yllättyä paikoista positiivisesti. Thaimaan Koh Lantalla kuulin Koh Phi Phin saaresta huonoa: roskaisia ja lasinsirpaleisia hiekkarantoja, viemärinhajua, ruuhkaa, melua ja bilemenoa. Phi Phin maine on olla hedonistinen rantajuhlasaari. Toukokuinen Koh Phi Phi oli kuitenkin ihan kiva paikka. Phi Phi on varmasti erilainen korkeasesonkiaikaan, jolloin saaren jätehuolto ehkä karkaa käsistä samalla tavalla kuin baarien…

Ao Nang on Krabin suosituin kohde

Jos ihmiset sanovat menevänsä rantalomalle Krabiin, luulen monien suuntaavan Ao Nangiin Krabin alueella, koska Krabin kaupungissa ei ole hiekkarantoja. Ao Nang on kiva kohde niille, jotka haluavat hyvä hiekkarannan, mahdollisuuksia käydä veneretkillä monilla kauniilla rannoilla ja hienoja merimaisemia. Itse turistikylä meren rannalla ei ole oikein kiva. Ravintolat ja puodit ovat epäpersoonallisia ja epäesteettisiä. Sinänsä kylä on…

Vegaanin ruoat Koh Lantalla

Thaimaan rantapaikkojen ruokatarjonta on usein ihan tyydyttävää parin viikon lomalle, mutta viiden kuukauden jälkeen paistetut vihannekset, riisit ja nuudelit välillä kyllästyttävät ja toivoisin saavani jotain erilaista. Koh Lanta ei ollut kovin hyvä ruokiensa puolesta, varsinkin kun saari on pitkä ja ravintolat levittäytyneet rannan myötäisesti. Esimerkiksi Koh Taoon verrattuna valikoimakaan ei ollut kovin kummoinen, vaihteleva eikä…

Koh Lanta on rauhallinen rantakohde

Koh Lanta on rannoiltaan loistava ja rauhallinen kohde Thaimaassa. Korkeat hotellit tai autotiet eivät pilaa rantanäkymiä ja ravintolat saavat änkeytyä hietikolle vain joitakin metrejä. Hiekkarannan ja autotien väliseltä kaistaleelta saa bungaloweja matalasesonkina jopa 12 eurosta lähtien ja muilloinkin alle 20 eurolla. Olin Koh Lantalla huhtikuun loppupuoliskolla ja ennemmin koin saaren liian hiljaiseksi kuin eläväiseksi. Joulun…

Koh Lantan rannat

Krabin alueeseen lukeutuvan Koh Lanta Yain saaren hiekkarannat sijaitsevat saaren länsipuolella, jossa ne jatkuvat pätkittäin jopa puolet 30 kilometrin matkasta. Tässä esitellään  rantoja pohjoisesta etelään. Klong Dao Klong Dao on Koh Lanta Yain pohjoisin hiekkaranta. Sen pohjoisessa päässä on muutaman kymmenen metrin levyinen kannas. Kannaksen toisella, pohjoisella puolella ranta ei ole kovin hyvä. Klong Daosta voi kävellä Saladaniin, jossa…

Vegaanin aamiaiset Thaimaan rantakohteissa

Turistien kansoittamat pienimmät rantakohteet eivät ole parhaita paikkoja Thaimaassa päästä iloitsemaan maan kasvisravintolavalikoimasta, joka muutoin olisi paikoin runsastakin. Rantakohteista parhaiten kasvisravintoloita löytyy suurista Hua Hinistä, Pattayalta ja Phuketin saarelta lähinnä Phuket Townista sekä Krabi Townista. Näistä useimmat eivät ole turistiravintoloita, vaan paikallisten suosiossa olevia vaatimattomia nuudelikeitto- ja currypaikkoja, joissa on halvat hinnat. Vaikka tällaiset thaimaalaiset…

Sukeltaminen Koh Taolla

Edullinen laitesukeltaminen Koh Taolla houkuttaa. Kahden sukelluksen retket useimpiin kohteisiin useimmissa sukelluskeskuksissa maksaa 1800 bahtia eli noin 42 euroa. Siihen sisältyy kaikki varusteet ja hinta halpenee sitä mukaan mitä useammalla retkellä käy. Sukeltamaan lähteminen on näppärää, vaikka sukelluskeskusten käytännöt hieman vaihtelevat. Ilmoittautuessa tai ennen lähtöä valikoidaan sopivan kokoiset varusteet.  Joskus sukelluskeskuksen väki osaa jatkossa valmiiksi pakata lähtijöiden kamat seuraaville retkille. Etukäteen tarvitsee vain käydä…

Saariparatiisini Koh Tao

Koh Tao on lempirantapaikkojani. Jostain muualta löytyvät autioimmat hiekkarannat ja autenttisimmat menot, mutta Koh Taon maisemat ja tarjonta miellyttävät. Useimmat turistit tulevat tälle Siamin lahden pikkusaarelle sukeltamaan. Se kuuluu ikään kuin reppureissaajien Kaakkois-Aasian perusreitille, kun sinne tullaan suorittamaan maailman halvimpiin kuuluvilla hinnoilla sukelluksen alkeiskurssi. Mutta sukellus ei ole halpaa lystiä (vaikka se Koh Taolla onkin suhteellisesti erittäin…

Yllättävän hyvä Khao Lak

Khao Lak on loistava rantakohde. Siellä on leveät ja pitkä hiekkarannat, joita ei ole tupattu täyteen aurinkotuoleja ja päivänvarjoja. Niitä on siellä itse asiassa harvakseltaan. Leveältä rannalta nousee hiekkavalli, jonka päällä on rantaravintoloita, joiden takana on majapaikkoja. Vasta näiden takana kulkee autoilla kuljettava tie. Khao Lakiin bussilla tullessa ei heti saa paikasta kovin mahtavaa kuvaa….

Ranta Hua Hinin keskustassa

Hua Hinin rannalla kävellessäni mietin, että tämäkö on sellainen Thaimaan näkymä, joka on tutuin suomalaisille turisteille. Hua Hin on suosittu etenkin Thaimaan pakettimatkakohteena. Hiekkaranta on toki pitkä ja Thaimaan kokemuksilleni poikkeuksellisesti siellä oli joulukuun lopussa melko kunnollisia aaltoja. Mutta siellä oli jotain liikaa ja jotain puuttui. Samalla tavalla kuin Pattayallakin, on Hua Hinin kaupungin kohdalla hiekkarannalla paikoin…

Koh Larnin saari Pattayan edustalla

Pattayan edustalla on monia pieniä saaria, joista Koh Larn on isoin ja yleisin vierailukohde. Sinne pääsee 30 bahtilla Pattayan rannan eteläpään Bali Hai -laiturilta. Lipun ostimme veneeseen noustessamme. Satamassa myydään kojuissa lippuja kalliimmille pikaveneille. Ensimmäiseksi hieman yllätyin siitä, miten laiturin päässä oleva iso ranta oli täynnä rantatuoleja. Ne ovat kauhistukseni ja rantojen pilaajia. Hämmästelen miten…

Pattaya ja Jomtien eivät kelpaa rantalomailuun

Monet turistit valitsevat Pattayan kohteekseen, koska se on Bangkokin lähin turistiranta. Mutta en valitsisi sitä rantakohteeksi. Thaimaassa sijaitsee maailman ihanimpia rantoja ja Pattaya ei kuulu niihin. Toki siellä pääsee uimaan ja makaamaan rantatuolissa, mutta miksi matkustaa Thaimaahan asti ja siellä jämähtää Bangkokin lähimmälle ja melko kehnolle rannalle? Pattayan alapuolen suorana jatkumona on Jomtien, näiden välissä…

Koh Phanganin full moon partyt

Kun puhutaan full moon partyista (täydenkuun juhlista), tarkoitetaan yleensä Thaimaan Koh Phanganin saaren juhlia. Saaren eteläkärjen Haad Rin -rannalle kokoonnutaan silloin bileisiin. Saarelle on kehkeytynyt myös kaikenlaisia half moon partyja ja black moon partyja, mutta täydenkuun juhlat keräävät saarella reissareita, jotka eivät muuten ehkä ottaisi juuri tätä saarta reitilleen. Muilta saaren rannoilta pääsee silloin lavataksien…

Koiran elämää Koh Taolla

Biitsikoirien elämä on monissa turistikohteissa aika kivaa. Ne saavat jolkotella vapaina ja koska niiden reviirinä ovat rantakaistaleet, ovat ne jonkin verran turvassa autoilta. Olen kylläkin epäillyt lähtevätkö ne öisin juoksentelemaan kylille saadakseen liikuntaa. Monilla tapaamillani koirilla on rantaravintola tai majapaikka, jossa joku pitää niistä huolta. Nauskin koti oli, ja toivon mukaan edelleen on, Sairee Beachin…