Kävin Thaimaassa ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen, mikä oli odottamisen suhteen kai aika kidutusta, koska kaipasin Thaimaata jo oltuani sieltä pois vasta pari kuukautta keväällä 2017. Nyt kävin lomallani vain Bangkokissa ja Krabilla. Olin aikonut viettää koko loman Bangkokissa kierrellen tuttuja paikkoja ja ravintoloita, mutta ehkä siellä olisi käynyt aika hieman pitkäksi ruokailuiden välissä. Tai…
Avainsana: thaimaalainen kasvisruoka
Thaimaan kasvisfestivaalit pidetään syksyisin
Jos haluaa kokea Thaimaan kasvisfestivaalit, niin kannattaa alkaa tiirailemaan matkoja Bangkokiin tai Phuketiin. Syksyllä 2019 festivaalit ovat 28.9. – 7.10. Kyse ei ole samanlaisista vegefestareista tai vegemessuista kuin mitä länsimaissa järjestetään, vaikka Suomessa syksyn 2019 vegemessut alkavatkin samana päivämääränä 28.9.2019. Thaimaassa juhlien ajankohta määräytyy kuukalenterin mukaan ja oikeastaan festivaalien nimi on Yhdeksän keisarijumalan festivaalit. Kyseessä…
Vegaanista thairuokaa kokkikoulussa Koh Lantalla
Time for Lime on Koh Lantan ensimmäinen kokkauskoulu ja sen voitot menevät paikallisen eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfaren hyväksi. Kannattaa siis jo siitä syystä valita juuri tuo saaren muiden kokkikoulujen joukosta. Time for Limen kokkikoulu sijaitsee yleensä Klong Daon rannalla samassa rakennuksessa kuin heidän maistelumenuja ja drinkkejä tarjoava rantaravintolansakin, Time for Limen bungalowien vieressä. Mutta joskus low seasonin ja remonttien…
Phuketin uskonnolliset kasvisfestivaalit
Kasvisfestivaalit eli yhdeksän keisarijumalan festivaalit ovat Thaimaassa taas 20.–28.10.2017. Juhlien ajankohta vaihtelee eri vuosina syyskuusta marraskuulle riippuen kuunkierrosta. Festivaalien thaiversio on lähtöisin Phuketista, mutta niitä vietetään kaikkialla Thaimaassa, sitä suuremmin mitä enemmän alueella asuu kiinalais-thaimaalaista väestöä. Taolaisten yhdeksää keisarijumalaa (Nine Emperor Gods) juhlitaan muissakin Aasian maissa, joten kannattaa tarkistaa ajankohta ja etsiä muistakin kohteista kasvisruokaa…
Vegaanikokkailua eteläthaimaalaisella saarella
Koh Lantalla asustellessa kokkasin paljon itse, paitsi loppua päin minua ei paljoa motivoinut juosta (eli mopoilla) saaren torien perässä ostamassa aineksia. Pääasiassa ostin vihannekseni ja hedelmäni torilta, jonka sijainti vaihtelee Koh Lantalla joka viikonpäivänä. Torstaisin tori on 200 metrin päässä Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselta ja silloin ostin yli kymmenen kilon satseja koko viikoksi. Lähistöllä on…
Aasialaisittain maustettu salaatti
Thairuuissa ei aina ole niin paljon väliä sillä, mitä vihanneksia ruokaan laittaa. Se on enemmän mausteet, jotka ruoan tekevän. Esimerkiksi vihreään curryyn laitetaan kyllä aina pieniä vihreitä munakoisoja, mutta se olisi vihreää currya ihan millä vihanneksilla tahansa. Samoin massaman curryyn laitetaan perunaa, mutta maistuisi se samalta ilmankin. Koh Lantan saarella tein salaatteja milloin mistäkin vihanneksista….
Koh Lantan ravintolasuosikkini
Asustelin Koh Lantalla Etelä-Thaimaassa yksitoista kuukautta ja minulle tietysti muodostui ravintolarutiinit. Saaren eteläosiin lähtiessäni tsekkasin onko Pure-ravintola auki ja usein määränpääni oli ajella Kantiangin rannalle Drunken Sailors -ravintolaan. Minulla oli pulaa tekemisestä Koh Lantalla ja Drunken Sailors oli hyvä tekosyy lähteä liikkeelle. Jos Koh Lantalla olisi ollut edes yksi ilmastoitu ravintola, joka olisi tarjonnut edes…
Tauko thaimaalaisesta ruoasta
Paistetut vihannekset ja tofu on niin perusruokaa, etten uskonut että siihen voisi kyllästyä. Mutta niin vain on nyt pakko pitää taukoa siitä ja tehdä Suomessa erilaista ruokaa kuin Thaimaassa tein. Thaimaalainen ruoka on ollut suosikkini jo pitkään. Nyt suhteeseen on kuitenkin tullut pieniä säröjä. Syy on varmasti asuminen Koh Lantan saarella. Chiang Maissa rakkaus…
Koh Taon kasvisruokatarjonta
Rantakohteeksi Koh Taolla on hyviä ravintoloita. Arvelen sen johtuvan siitä, että saarella on paljon sukellusbisneksen mukana tulleita pitkäaikaisasukkeja kaikista länsimaista, joilla voi olla hyvinkin paljon kokemusta hyvästä ruoasta eri puolilla maailmaa. On toki jossain Pattayallakin pidempiä aikoja kohteessa viettäviä Jürgeneitä, mutta nämä käyvät varmaankin enemmän lihapullia ja kaljaa -ruokavaliolla. Arvaukseni on että moni Koh Taon…
Ruoanlaittoa Thaimaan torien antimista
Chiang Maissa on halpoja kasvisravintoloita, joissa saa nuudelikeiton eurolla eli 35 bahtilla. Silti haluan välillä kokata itse, koska ruoanlaitto on hauskaa, torien antimet ovat mielenkiintoisia, haluan vaihtelua ja syödä omanlaisiani ruokia. Toreilla on halpaa, monia tuotteita myydään iso nippu eurolla. Vihanneksia ja tofua saa toki supermarketeistakin, mutta pääsääntöisesti kalliimmalla. Joskus jotain vihannesta tai hedelmää voi…
Valmisruoat kasvissyöjälle Thaimaan kaupoissa
Thaimaassa on halpaa ja hyvää ravintolaruokaa, mutta joskus on tilanteita, ettei ravintolassa syöminen käy. Voi olla ettei ravintolalle ole aikaa, lähistön ravintolat eivät ole halpoja, ei jaksa ravintolarutiineja, ravintoloita ei ole lähettyvillä, ne eivät ole auki tai muuten vain haluaa syödä jotain muuta tai vain jotain pientä. Olen jonkun verran kuluttanut 7- Eleveneiden kasvispakasteannoksia ollessani hetken…
Ensimmäinen kerta kokkailua Thaimaassa
Okei, olen kolmesti ollut Thaimaassa lieden äärellä aiemmin osallistuessani kokkauskurssille sekä olen tehnyt pari kertaa salaattia ja lisännyt kuumaa vettä valmisruokiin. Mutta kuinka hienoa olikaan päästä ostelemaan torille vihanneksia ja tofua ja tekemään just sellaista ruokaa kuin minulla on ollut tapanani tehdä. Mahdollisuus avautui, kun menin koiravahdiksi Chiang Maissa asuvan italomiehen luokse hänen ollessaan matkoilla. Oli…
Kasvissyöjäfestivaalit Chiang Maissa
Bangkokin lisäksi ehdin olla kasvissyöjäfestivaalien aikaan lokakuun alussa myös Chiang Maissa. Siellä en onnistunut näkemään valkoisiin pukeutuneita ihmisiä tai temppelimenoja. Itse asiassa Chiang Main pienessä Warorotin kiinalaiskaupunginosassa näkyi tosi vähän mitään festivaaleihin liittyvää. Vain yhden pienen temppelin luona oli ihmisiä syömässä, mutta ei ollut mitään kelta-punaisten jay/dzee-lippujen kavalkadia. Ruokakojuja oli itäisemmän Warorotin sijaan Thapae Gatella, joka…
Chiang Rain pieni kaupunki Pohjois-Thaimaassa
Chiang Rain kaupunki on joidenkin turistien kohde lähinnä siksi että sieltä pääsee helposti retkille kultaisen kolmion alueelle Thaimaan, Myanmarin ja Laosin rajojen yhtymäkohdalle. Alueen kiinnostavuus tulee siitä että siellä on harrastettu ja harrastetaan oopiumkauppaa ja -viljelyä. Sinänsä siellä ei siis pitäisi olla muuta nähtävää kuin jokien yhtymäkohta ja maalaismaisemaa, mutta silti sinne viedään turisteja laumoittain….
Kasvissyöjäfestivaalien tarjontaa Bangkokissa
Pääsin toteuttamaan haaveeni ja katsastamaan millainen ruokatarjonta on Bangkokissa kasvisfestivaalien aikana. Pidin meiningistä etenkin kiinalaisen kaupunginosan eli Yaowaratin Talat Noi -kortteleissa. Toisaalta olin odottanut laajempaa tarjontaa. Olin kyllä jo ennestään tuttu Thaimaan jay-kasvisravintoloiden tarjonnan kanssa ja siksi katukojujen ruoat eivät olleet niin yllätyksellisiä, koska tiesin mitä odottaa. Friteerattujen ruokien määrä oli suuri ja on aika…
Lihaa muistuttavat kasvistuotteet Thaimaassa
Feikkilihojen huono puoli on se, jos jotkut luulevat ettei vegaaniruoka ole mitään ilman niitä. Näinhän se ei ole. Suomessa en juurikaan osta lihaa muistuttavia kasvisvalmisteita. Syön tyytyväisenä lähinnä tofua, papuja ja soijamaitoa, vähän myös siemeniä ja pähkinöitä. Suomessa saan itse kokatessani laittaa jokaiseen salaattiini purkillisen kikherneitä tai muita papuja ja tofua menee helposti puoli kiloa päivässä….
Bangkokin Chinatownin kasvisravintolat
Bangkokin Chinatownista eli Yaowaratissa löytyy mukavasti kasvisravintoloita. Etenkin sen kyljessä olevassa Indiatownissa eli Phahuratissa on pienellä alueella monia thaimaalaisia ja intialaisia kasvisravintoloita. Suki Jeh Ru Yi (Ruyi Vegetarian) rautatieaseman lähellä Bangkokin päärautatieasema Hualamphongin läheltä löytyy kätevästi hyvä kasvisravintola Suki Jeh Ru Yi. Olen käynyt siellä ollesasni junalipunostomatkoilla ja saapuessani nälkäisenä Bangkokiin. Se oli myös lähimpiä kasvisravintoloita ja…
Krabin kaupungin kasvistarjonta
Thaimaan pikkukaupungeista löytyy yleensä ainakin yksi halpoja curryruokia ja nuudelikeittoa myyvä vaatimaton kasvisravintola. Nämä edustavat thaimaalais-kiinalaista jay-kasvisruokakulttuuria. Krabi Townista näitä ravintoloita löytyy ainakin kaksi, joista molemmat sijaitsevat samalla Phruksauthit-kadulla melkein toistensa vieressä. Hong Ming Kävin Krabin kasvisravintola Hong Mingissä ensimmäisen kerran vuonna 2010 ellen sitten jo aiemminkin. Silloin se sijaitsi eri tiloissa. Nyt se löytyy…
Chiang Main kasvisravintolat osa 2
Ensimmäisessä Chiang Main kasvisravintoloiden esittelyssä listasin vanhan kaupungin Tapae Gaten ja sen myötäisesti kulkevan Moon Muang-kadun lähellä olevia ravintoloita. Tuolla alueella kasvisravintoloita on tiheimmin ja se on muutenkin turistien suosiman alueen keskus. Tässä esittelen muualla Chiang Maissa vanhassa kaupungissa ja sen ulkopuolella vierailemiani paikkoja aloittaen lähimpänä Tapae Gatea olevasta syrjäisimpään. Listalta löytyy Free Bird Cafe, Beetroot…
Millaista ruokaa vegaani saa Thaimaan ravintoloista?
Thaimaassa on yllättävän paljon kasvisravintoloita. Pienissä paikoissa ja saarilla niitä ei kuitenkaan paljoa ole ja siksi sekä vaihtelun vuoksi kasvisruokaa on ostettava tavallisista turisteille suunnatuista ravintoloista. Katuruoan ostaminen on haastavaa hedelmiä ja joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, joten helpoin on syödä paikoissa, joissa on englanninkielinen menu. Mutta tulen esittelemään vielä katukojuista ja markkinoilta saatavia kasvisruokiakin. Thaimaalaiset…
Pattayan kasvisravintoloita
Rantakohteista Pattaya lienee Thaimaan parhain kasvisravintolatarjonnaltaan. Vaikka rantapaikkana Pattaya ei ole kummoinen, niin kaupunkina sillä on saaria parempi tarjonta vähän kaikessa. Sen kasvisravintolatkaan eivät ole vain turisteille suunnattuja. En ehtinyt kaikkia edes kiertämään, vaan kävin vain Jomtienin ja eteläisimmän Pattayan paikoissa. Yritän ylläpitää 20 euron päiväbudjettia ja tavoitteessa pysyäkseni hiljensin tahtiani ja jätin syöpöttelyt vähemmälle….
Banglamphun kasvisravintolat Bangkokissa
Bangkokin kasvisravintolakeskittymä taitaa olla Banglamphussa ja kiersin melkein kaikki tietooni saamani paikat. Jos majoittuu Khao San Roadin tienoolle, ei ole tarvetta käydä kuin kasvisravintoloissa. Niitä on siellä montaa sorttia ja niissä pääsee kokeilemaan erilaisia thairuokatyyppejä ja -ruokaloita. Joukossa on menuravintoloita ja ravintoloita, joissa ruoat ovat tiskillä valmiiksi valmistettuina ja jotka ovat hieman halvempia. Hintavammatkin annokset ovat Suomen…
Aasialainen kasvisruoka elämyksenä Euroopassa
Pidän eniten monipuolisista salaateista ja aasialaisista ruoista. Aasialainen ruoka minun määritelmäni mukaan kattaa niin japanilaisen, kiinalaisen, intialaisen, indonesialaisen kuin thaimaalaisenkin ruoan. Kokemusteni mukaan myös Laosista, Malesiasta ja Singaporesta saa hyvää ruokaa. Voinen siis sanoa aasialaisen olevan parasta. Hyvää se on Euroopassakin. Vegaanin on missä vain kaikkein helpointa suunnata kiinalaisiin ja muihin aasialaisiin ravintoloihin. Niissä kasvisruoat…
May Kaidee´sin kasviskokkikoulussa Bangkokissa
Olen kahdesti ollut May Kaidee´sin kasviskokkauskurssilla Bangkokin Banglamphussa. Thaimaassahan on tarjolla thairuoan kokkauskursseja siellä sun täällä, mutta en muista nähneeni toista kasviskoulua. May Kaidee´sin kursseilla ei joudu tekemisiin lihan, kalan, kananmunien tai äyriäisten kanssa, eikä May Kaidee´sin ruokiin eikä thairuokaan juuri muutenkaan kuulu maitotuotteet. Toki jotkut koulut saattavat pyynnöstä järjestää ryhmälle kasviskokkailua tai kasvissyöjä voi kursseilla…
Orchid on kätevä ravintola Kampin keskuksessa
Yksi lempiravintoloistani Helsingissä on Kampin keskuksen thaimaalainen ravintola Orchid. Tykkäsin siitä etenkin silloin, kun se sijaitsi toisessa paikassa, jossa oli semmoinen ulkomaiden tavaratalojen food court -systeemi, jollainen on ollut myös Forumin pohjakerroksessa. Siellä oli avaraa tilaa istuskella ja arkisin oli buffet, joka oli ehkä paras keskustan thaibuffeteista. Buffet ei ollut kovinkaan laaja, oli vain yksi…
Uusia ruokakuviani Thaimaasta
Lisäsin tänne blogiin uuden linkin ruokakuvistani Thaimaasta vuodelta 2010. Linkin takaa löytyy 63 kuvaa matkaltamme, jolloin vietimme ensin Bangkokissa muutaman päivän ja lopuksi Indonesian jälkeen (Indonesian ruokakuvat täällä) matkasimmme pari viikkoa Krabin, Tonsain, Khao Lakin ja Similanin saarten kautta Bangkokiin. Ruokakuvieni avulla toivon löytyvän jotain ideaa siitä, millaista ruokaa vegaani voi löytää Thaimaassa. Muiden maiden…