Kauniissa Spotornossa olisi viihtynyt pidempääkin, mutta lähdimme eteenpäin. Ajoimme pitkästi Rivieran rantatietä pitkin päästäksemme Cerialessa olevaan kauppaan ja sieltä sitten moottoritielle. Olisi niitä muitakin isoja ruokakauppoja varmaan matkan varrella ollut, mutta tuon katsoin olevan hyvin suoraan rantaväylän vieressä. Ei ole kiva lähteä kapeita katuja menemään tuolla isolla autolla. Hyvä kun bongasin jonkun ison Mercaton tien…
Avainsana: Italia
Italian Rivieralla matkailuautolla: Spotorno koirien kanssa
Ajoimme Gardajärveltä suoraan Välimerelle asti, vaikka harkinnassa oli jäädä leiriytymään sisämaahan jonnekin puoliväliin. Siellä ei ole juuri valinnanvaraa, joten Valmilana Camping olisi ollut ainoa vaihtoehto. Leirintäalueita löytyisi Apeniinien vuoristossa Piacenzan, Parman ja Modenan sekä Välimeren välillä, mutta sinne emme halunneet lähteä seikkailemaan teille, joiden vaikeusasteista meillä ei ollut tietoa. Valitsimme reitiksi Brescia – Piacenza –…
Gardajärvellä leiriytymässä ja syömässä koirien kanssa
Reittimme Suomesta Espanjaan kulki Pohjois-Italian Gardajärvelle, sillä sinne laskeudutaan tullessa Innsbruckista Brennerinsolaa pitkin. Meidän Gardan vierailumme rajoittui järven eteläpäässä sijaitsevaan Desenzanoon ja etenkin siellä sijaitsevaan leirintäalueeseen. Viihdyimme siellä kuitenkin oikein hyvin ja jäimme sinne kahdeksi yöksi raskaan ajourakan päätteeksi, siitä voi lukea edellisestä jutusta Alppien ylitys Brennerin solaa pitkin. Olisin voinut jäädä tuonne vaikka viikoksi lepäämään…
Alppien ylitys matkailuautolla Brennerin solaa pitkin
Käsitin Brennerin solan olevan helpoin reitti kulkea Alppien läpi, joten suuntasimme Achenseen jälkeen Innsbruckista A22-tietä pitkin Italiaan. Koska käytössämme on vanha iso matkailuauto, ei meille tullut kuulonkaan ajaa kuuluisia maisemareittejä pitkin. Paitsi että mutkaiset ja kapeat vuoristotiet voivat olla pelottavia ja oksettavia, niin meidän automme ei pääse moottorillaan pitkiä ja jyrkkiä teitä, eivätkä jarrut taida…
Venetsia on kaunis ilman kanaalejakin
Täältä tulee yksi myöntyjä lisää niihin, joiden mielestä Venetsia on ehkä maailman kaunein kaupunki. Siellä ihmiset ovat onnistuneet rakentamaan jotain upeaa. Tietysti vesi luonnonelementtinä kruunaa kaiken, mutta olisi Venetsia ihmeellinen ilman kanaalejakin, kunhan tilalla ei olisi teitä autiolle tai skoottereille. Jos tilalla olisi katuja kävelijöille ja polkupyörille, voisi Venetsia olla silti maailman kaunein. Venetsia on…
Italian kasvisruoat
Vietin kesällä 2013 kolme viikkoa Italiassa, jossa vegaaniruoan tilaaminen oli paljon helpompaa kuin mitä etukäteen kuvittelin. Useimmilla aterioilla olin onneni kukkuloilla saadessani mahtavaa ruokaa. Parasta olivat pitsat, bruschetat ja focacciat. Minähän en syönyt ollenkaan pitsaa muualla kuin Etelä-Italiassa, kun maailman paras pitsa on kerran napolilaista. Mitäpä sitä ei-parasta syömään 🙂 (Lue pitsasta Italiassa: Maailman paras pitseria on kasvisravintola ja…
Italia aina vain upeampana: Amalfin rannikko
Luulin, että Cinque Terren jälkeen Amalfin rannikko ei tuntuisi kummoiselta. Cinque Terressä oli pieniä kyliä pienissä poukamissa ahtaille ja jyrkille mäille rakennettuna. Amalfin rannikko oli tätä noin kolminkertaisena. Cinque Terre oli kaunista ja pientä. Amalfi oli upea ja henkeäsalpaava. Näitä ei oikeastaan pidä verrata toisiinsa, koska ne olivat aika erilaiset kokemukset, vaikka molemmissa olikin rantakyliä…
Capri on tukkoinen ja korea saari
Vaikka Italiassa oli heinäkuussa turistikausi ja Pariisikin oli täynnä yhdysvaltalaisia turisteja, ei väenpaljous tai turisteille luodut ympäristöt olleet vaivanneet minua yli kuukauden kestäneen matkan aikana. Lauttamme saapuessa Italian Caprin saaren Grand Marinaan huomasimme kuitenkin saapuneemme ikävään paikkaan. Olimme ostaneet Sorrenton rannalta meno-paluulauttaliput Caprille. Paluumatka myytiin meille jo noin 16.30 palaavalle lautalle, koska myyjä sanoi myöhempien vuorojen olevan täysiä. Emme olleet aamulla pitäneet…
Sorrentossa on rantalaitureita ja jyrkkiä maisemia
Sorrento sijaitsee Italiassa Pompejista lounaaseen puolen tunnin lähijunamatkan päässä, joten Pompejista voi hyvin tutustua myös Sorrentoon. Kävimme ensin Sorrentossa vain päiväseltään. Se oli ihan kiva kaupunki rannalla, isompi kuin Pompeji ja leirintäalue oli hieno, joten halusin siirtyä sinne neljäksi yöksi. Olin jo kyllästynyt Pompejiin ja sen leirintäalueeseen viikon siellä majailtuamme. Sorrento oli ainakin heinäkuussa selkeästi turistinen paikka….
Italialaisessa pitsassa ei aina ole juustoa
Italia opetti minulle, että ei juusto pitsaa tee. Da Michelessä ja parissa muussa paikassa syömäni marinara oli parempaa kuin mikään pitsa ikinä. Marinaran täytettä on vain perus marinarakastike, eli tomaattisoossi, valkosipuli, oliiviöljy ja yrtit. Pompeissa söin margaritaa vegaanisella juustolla, eikä se tehnyt siitä yhtään parempaa. Hyvässä pitsassa kyse on oikeanlaisesta pohjasta, joka marinaran valtakunnassa eli…
Tulivuorihöyryt Solfatarassa Napolista länteen
Napolin alueen tulivuoritoiminta ei rajoitu Vesuviukseen. Napolin länsipuolella sijaitsee Campi Flegrein alue, jossa on edelleen höyryäviä aukkoja eli fumaroleja vanhoissa kraattereissa. Ne eivät ole vuoria, vaan kraatterikenttiä, joissa maa suhisee ja liikkuu siellä siten, ettei päälle voi rakentaa asutusta. Hyvä niin, jotta sinne pääsee ihmettelemään maapallon sisältä tulevia terveisiä. Alue ei ole mitenkään hirveän hyvin…
Vesuviuksella pääsee patikoimaan vain pätkän
Jos minun olisi pitänyt päättää, olisinko mennyt Vesuviukselle vai Napoliin, olisin varmaan valinnut Vesuviuksen. Tulivuoret kiinnostavat. Mutta matka sinne oli vähän pettymys. Olin kuvitellut pääsevämme kävelemään laavakivien välissä mutkittelevaa polkua Vesuviuksen rinteillä. Mutta se ei ole siellä meininkinä. En oikein löytänyt mitään tietoa patikoinnista Vesuviuksella ja tämän kirjoituksen mukaan kaikki alempaa vuorelta lähtevät polut olisi…
Maailman paras pitseria on kasvisravintola
Maailman parasta pitsaa saa Napolista Da Michele -ravintolasta. Se on perustettu jo 1800-luvun lopussa ja tituleerattu vaikka missä maailman parhaat pitsat tarjoavaksi paikaksi. Ravintolasta saa vain kahta pitsaa: marinaraa, eli pitsaa, jonka päällä on tomaattia, valkosipulia ja öljyä sekä margharitaa, eli pitsaa, jonka päällä on edellisten lisäksi myös juustoa. Eli maailman parhaassa pitsapaikassa toinen pitsoista…
Cinque Terre osa 3: kävely Monterossosta Vernazzaan
Monterossosta suorin polku Vernazzaan oli maksullinen ”sininen polku” numero 2. Se lähti Monterosson rannan eteläpäästä vähitellen ylöspäin. Jonkinmoisen nousun jälkeen tuli koppi, jossa viiden euron maksu piti maksaa. Vaikka kyseessä oli ”sininen polku”, niin se ei ollut mitenkään helppo kavuta. Kun nämä siniset polut Corniglian ja Riomaggioren välillä olisivat (nyt ne olivat kiinni) korkeusvaihteluiltaan vähäisiä,…