Yöpymiset lentokentillä: Moskova ja Bangkok

Iän lisääntyminen näkyy siinä, etten halua uhrata yksiäkään yöunia. Vielä vuonna 2013 yritin muokata suhtautumistani nukkumiseen. Mietin että ”pitäisi ehkä oppia suhtautumaan niin, että ihan hyvin voi valvoa jossain viiteen, jos kulkuväline lähtee aikaisin.” Nyt nelikymppisenä en enää ajattele niin. Haluan voida hyvin ja olen valmis maksamaan siitä hiukkasen. Lue: Onko sillä väliä, missä yönsä…

Sotkuinen matka Thaimaahan

Jos joku haluaa lukea millainen sotku matkani Koh Lantalle helmikuussa oli, niin tässä siitä selostus. Matkani ei ollut hankaluudessaan mistään pahasta päästä ollenkaan, mutta Aeroflotin päättämästä muutoksesta johtuen minulta kesti pari vuorokautta päästä Málagan talvikodista Koh Lantalle. Paluumatkaankin sisältyi jännä juttu Koh Lantan lossiin ja erityisen matalaan laskuveteen liittyen. Ensin kävelin kylään ja otin aikaisen…

Koh Lantan kokeminen viikossa

Viikko Koh Lantaa helmikuussa oli liian vähän, mutta joskus ei ole mahdollista päästä pitkille matkoille. Jaan tässä vinkkini sen pohjalta, mitä tein lomallani. Aikajärjestyksellä ei ole väliä! 1 päivä: Koh Rok ja muut saarireissut Vaikka Koh Lanta on itsekin saari (tai itse asiassa kaksi saarta), kannattaa sieltä tehdä moottoriveneellä reissu joillekin lähistön pienille saarille. Niillä…

Kaunista ja rumaa Koh Lantaa

Koh Lanta oli kolmessa vuodessa rumentunut. Päätien varrelle oli ilmestynyt lisää kauppoja, ravintoloita ja mitä lie liikkeitä. Tiivis ja sekava rakentaminen oli rumaa. Etenkin kaikenlaiset mainoskyltit tekivät katukuvasta halvan ja mauttoman näköisen. Kylttien ja tökeröiden julkisivujen takia Koh Lanta alkaa etenkin Klong Daon kylänraitilla muistuttaa rumia turistikohteita, kuten Phuketin Patongia. Onneksi näkymät rajoittuvat vain tuon…

Sukeltaminen Koh Lantalla

Koh Taoon verrattuna Koh Lantan sukelluspaikat ovat kaukana. Koh Haan ja Koh Bidan saarille kestää isolla veneellä yleensä kai jotain 1,5 tuntia tai jopa enemmänkin. Tässä on myös syy, miksi sukeltaminen Koh Lantalla on myös Koh Taoa kalliimpaa. Ei kai sukeltaminen ole missään niin halpaa kuin Koh Taolla. Sukelluskeskukset Koh Lantalla Ensimmäisellä kerrallani Koh Lantalla…

Koh Rokin saarireissu: snorklausta ja kävelyä Thaimaassa

Pienet saaret keskellä merta kiehtovat ja semmoisille pääsee helposti päiväreissuilla esimerkiksi Thaimaan Koh Lantalta käsin. Varasimme saarireissun Koh Rokille yhdestä Koh Lantan monista matkatoimistoista. Reissu maksoi muistaakseni 1100 – 1300 bahtia per henkilö. Samassa moottoriveneessä meitä oli jotain alle 20 henkeä ja kyytiläisiä poimittiin Koh Lantan rannoilta. Lähtö oli joskus kello kahdeksan aikaan aamulla ja…

Paluu Lanta Animal Welfarelle

Minulle oli tunteikasta mennä käymään Lanta Animal Welfarella ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Olin siellä 11 kuukautta töissä vuosina 2015 – 2016. Töissä oleminen siellä oli raskasta, mutta niin sitä vaan halusin palata sinne vapaaehtoiseksi pariksi kuukaudeksi alkuvuonna 2017 ja edelleenkin kaipaan niitä hommia. Vanha työkaverini totesikin minulle tällä lomalla, että ”it was so good and…

Lähde vapaaehtoiseksi koirien ja kissojen turvakotiin Koh Samuille!

Thaimaan Koh Samuin saarella on monia pieniä koirien turvatarhoja, joihin koirat ja myös kissat ovat syystä tai toisesta päätyneet. Suurin osa Happy Tailsin turvakodissa asuvista koirista ja kissoista ovat entisten omistajien hylkäämiä tai jätetty Happy Tailsin tilojen eteen. Osa eläimistä on asunut kadulla, jossa ne eivät olisi selvinneet saamiensa vammojen tai sairauksien vuoksi ja ne…

Thaimaalaisissa häissä Chiang Maissa

Näistä häistä on jo monta vuotta aikaa, mutta haluanpa kirjoittaa muistiin kokemukseni thaimaalaisista häistä. Olimme olleet useamman kuukauden ajan vapaaehtoisia pohjoisthaimaalaisella Care for Dogsin koirien rescuetarhalla ja saimme kutsun osallistua tarhan eläinlääkärin häihin. Se oli suuri kunnia, vapaaehtoisena olin yrittänyt mahdollisimman vähän häiritä klinikan henkilökuntaa, mutta useinhan sinne tuli asiaa, kun havaitsin jollain tarhan koiralla…

Pari päivää Bangkokin Khao Sanilla

Olen kirjoittanut Khao San Roadista useaan otteeseen. Monien mielestä tuo katu Bangkokissa on kamala turistirysä, parikymppisten bailuhelvetti ja krääsäalue. Minä kuitenkin edelleen keski-ikäisenä tykkäilen mennä nimenomaan sinne kun menen Bangkokiin. Siellä on kaikenlaista kätevästi kävelymatkan päässä ja siellä viipymällä voi välttyä liikenneruuhkilta. Olin potenut pari vuotta Thaimaanikävää ja kun pääsin sinne lyhyelle reissulle ajattelin viettää…

Marianluumu, lokvattimango, plango vai mikä?

Jos olette joskus nähneet myytävän ikään kuin minikokoisia mangoja monta yhdessä nipussa, niin nämä ovat todennäköisesti mangon ja cashewpähkinän sukuisia hedelmiä, joiden latinankielinen nimi on bouea macrophylla. En ole löytänyt tälle hedelmälle suomalaista nimeä, mutta thaiksi se on maprang ja indonesiaksi gandaria. Englanniksi sille on monta nimeä, mm. mariam plum, loquat mango, mango plum ja plango….

Rescuekoira Thaimaasta: Alma

Alma saapui meille Suomeen viimeisenä kaikista rescue-eläimistämme ja hän saa vielä tässä oman esittelynsä. Alman luonne on semmoinen, ettei sellaista olisi voinut kuvitella, kuten ei yleensä muidenkaan koirien persoonallisuuksien kaikkia vivahteita voisi itse keksiä. Almassa ihmetyttää miten paljon joku voi tykätä rapsutuksesta, miten joku voi olla niin ystävällinen ja jumalaisen kaunis ja samaan aikaan kömpelö…

Lyhyt kasvisruokamatka Bangkokissa ja Krabilla

Kävin Thaimaassa ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen, mikä oli odottamisen suhteen kai aika kidutusta, koska kaipasin Thaimaata jo oltuani sieltä pois vasta pari kuukautta keväällä 2017. Nyt kävin lomallani vain Bangkokissa ja Krabilla. Olin aikonut viettää koko loman Bangkokissa kierrellen tuttuja paikkoja ja ravintoloita, mutta ehkä siellä olisi käynyt aika hieman pitkäksi ruokailuiden välissä. Tai…

Maisemat karstikukkulalta Krabissa – Tiikeriluolatemppeli

Noin 10 kilometriä Thaimaan Krabi Townin keskustasta pohjoiseen sijaitsee Tiikeriluolatemppeli, jossa vierailemisen pääjuttu on kiivetä 1237 jyrkkää porrasta ylös kukkulalla olevalle temppelille. Sieltä avautuu upeat näkymät joka suuntaan karstikukkuloille ja merellekin. Riippuu tietysti säästä miten hyvin sieltä näkyy. Minä kiipesin tuonne vappuna Krabilla käydessäni. Oli hieman usvainen aamu, mutta ei liikaa että se olisi haitannut…

Miten minusta tuli skootterifani Thaimaassa?

Käväisin juuri Thaimaassa ja matkan parhaita juttuja oli päästä pitkästä aikaa ajamaan skootterilla Krabilla. Tämä on siitä jännä juttu, että ennen pelkäsin skoottereita ja minua myös ärsytti se koko kulttuuri, jossa Thaimaassa skootteri on ihmiskehon jatke. Aiemmin skootteritouhu kismitti Ennen minua otti aivoon se, miten turistit vuokrasivat skootterin ja huristelivat niillä ympäriinsä sen sijaan että…

Thaimaalaiset ruokalajit, vegaanisina tottakai

Esittelen tässä tyypillisiä thaimaalaisia ruokalajeja ja niiden vegaaniversioita. Thaimaassa on ilman muuta paljon paikallisia erikoisuuksia ja vaikka mitä ruokalajeja, mutta keskityn tässä tavallisimpiin ruokiin, joita löytyy ravintoloiden listoilta. Varmasti löytyy mielipiteitä siitä, mitkä ovat tyypillisimpiä ruokia. Ja nämä voivat erota siitä, mitä thaimaalaiset syövät arkisin. Kuten Suomessakin, niin Thaimaassa arkiruoka voi olla paljon yksinkertaisempaa. Mutta…

Kooste Thaimaan lempivegaanituotteista

Thaimaassa parasta ovat tuoreet hedelmät, jotka maistuvat siellä kovin paljon paremmilta kuin Suomessa. Sieltä saa edullisesti tosi eksoottisia hedelmiä, kuten mangosteeneja, duriania ja salakeja. Esittelen tämän jutun kuvissa kuitenkin lähinnä eineksiä, koska hedelmien ja vihannesten saatavuus on aikalailla itsestään selvyys, mutta vegaanieinesten saatavuus ei. Kun seuraavan kerran menen Bangkokiin, suuntaan varmaan Chatuchakin viikonloppumarkkinoiden lähellä olevalle…

Thaimaan kasvisfestivaalit pidetään syksyisin

Jos haluaa kokea Thaimaan kasvisfestivaalit, niin kannattaa alkaa tiirailemaan matkoja Bangkokiin tai Phuketiin. Syksyllä 2019 festivaalit ovat 28.9. – 7.10. Kyse ei ole samanlaisista vegefestareista tai vegemessuista kuin mitä länsimaissa järjestetään, vaikka Suomessa syksyn 2019 vegemessut alkavatkin samana päivämääränä 28.9.2019. Thaimaassa juhlien ajankohta määräytyy kuukalenterin mukaan  ja oikeastaan festivaalien nimi on Yhdeksän keisarijumalan festivaalit. Kyseessä…

Rescuekoira Thaimaasta: Greippi

Greippi on ollut meillä Suomessa nyt yli puolitoista vuotta. Hain hänet pohjoisthaimaalaiselta Care for Dogsin koirien turvatarhalta melkein kaksi vuotta sitten. Greippi on nyt viisivuotias. Tutustuin häneen Thaimaassa jo silloin, kun hän oli vielä pentu. Tutustuin Greippiin vapaaehtoistöissä koirien turvatarhalla Kun aloitin irtioton suomalaisesta työelämästä talvella 2013–2014, päädyin puolisoni kanssa Chiang Main eteläpuolella olevalle koiratarhalle…

Kooste elämästä Koh Lantalla

Alkaa olla ikävä taas Thaimaan Koh Lantaakin oltuani sieltä poissa lähemmäs vuoden. Arkielämä Helsingissä on yksitoikkoista ja on vaikea uskoa trooppisen saaren arjen olleen niin harmaata, kuin keväällä 2016 kirjoitin. Jos olisin Koh Lantalla asunut kivemmassa asunnossa ja järjestellyt elämäni paremmin, niin luulisi että se voittaisi helmikuisen Helsingin. Vaan kun on rauhaton nomadiluonne, joka ei tyydy…

Vuosi sitten elämä mullistui Thaimaassa koirien myötä

Vietin vielä vuodenvaihteen 2016–2017 ihanassa Chiang Maissa Pohjois-Thaimaassa ja sitten lähdin puolisoni perään Etelä-Thaimaan Koh Lantalle. Kirjoitin juuri yhteenvetoni vuoden 2017 matkailuistani ja päätin palata tarkemmin näihin alkuvuoden tapahtumiin (lue yhteenveto Vuosi 2017 ei ollut matkailuvuosi >>). Lensin Chiang Maista mukanani kolme koiraa eläinsuojelukeskukselle Koh Lantalle, kun yksi pieni chiangmailainen koiratarha oli lopettamassa toimintansa ja niillä oli…

Lexie-koira tuli meille Thaimaasta Ruotsin kautta

Lexien reitti meille oli mutkaisempi kuin muiden meille suoraan Thaimaan rescue-tarhoilta tulleiden eläinten polut. Muistan tarkalleen, kun tapasin Lexien ensimmäisen kerran Koh Lantalla. Olin toukokuussa 2015 rannalla kävelyllä vanhemmillani nykyisin asuvan Alfan kanssa. Vastaan tuli Lexie ja sen omistaja, he olivat myös matkalla Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselle, jossa silloin työskentelin ja asuin. Lexie taisi olla…

Bhupingin palatsi ja Hmong-kylä Chiang Main Suthep-vuorella

Bhupingin palatsi ja Hmong-kylä ovat Chiang Maissa Doi Suthepin vuorella. Palatsin pääjuttu on käyskennellä sen puutarhassa. Thaimaalaisille varsinkin puutarha voi olla jännä kokemus, koska korkeassa ilmanalassa kasvaa erilaisia kasveja kuin alhaalla kuumemmassa. Mutta on siellä eksoottista eurooppalaisellekin. Muutenkin tuolla kukkuloilla käynti on thaimaalaisille hauskaa, koska siellä voidaan kasvattaa eri hedelmiä ja vihanneksia kuin kuumuudessa. Mansikat,…

Doi Suthepin vuori ja temppeli Chiang Maissa

Pohjois-Thaimaan Chiang Maissa on ihanaa, kun  kaupungin länsilaidalta kohoava Doi Suthepin vuori näkyy niin monesta paikasta. Pimeällä pystyy näkemään Suthepin temppelin (Wat Prathat Doi Suthep) iltavalaistuksessaan. Suthepille pääsee ajamaan itse mopolla vanhan kaupungin luoteiskulmasta lähtevää Huay Kaew -katua pitkin ajaen läpi modernimman keskustan Kad Suan Kaew – ja Maya -ostoskeskusten ohi. Chiang Main eläintarhan portin kohdalla tie…

Vegaanista thairuokaa kokkikoulussa Koh Lantalla

Time for Lime on Koh Lantan ensimmäinen kokkauskoulu ja sen voitot menevät paikallisen eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfaren hyväksi. Kannattaa siis jo siitä syystä valita juuri tuo saaren muiden kokkikoulujen joukosta. Time for Limen kokkikoulu sijaitsee yleensä Klong Daon rannalla samassa rakennuksessa kuin heidän maistelumenuja ja drinkkejä tarjoava rantaravintolansakin, Time for Limen bungalowien vieressä. Mutta joskus low seasonin ja remonttien…

Lauttamatka Koh Phi Phille Thaimaassa

Olen mennyt Etelä-Thaimaan Phi Phi -saarille joitain kertoja ja osa käynneistä oli muutaman tunnin piipahduksia matkalla Koh Lantalta Phuketiin. Kun Koh Lantalta otti aamulautan kello 8.00 oltiin perillä Phi Phillä noin kello 10. Viimeinen lautta Phuketiin lähti kello 14.30, joten siinä jäi muutama tunti aikaa tarpoa ylös näköalapaikalle, käydä syömässä, istumassa rantabaarissa ja kävellä rantoja. Jotkut…

Phuketin uskonnolliset kasvisfestivaalit

Kasvisfestivaalit eli yhdeksän keisarijumalan festivaalit ovat Thaimaassa taas 20.–28.10.2017. Juhlien ajankohta vaihtelee eri vuosina syyskuusta marraskuulle riippuen kuunkierrosta. Festivaalien thaiversio on lähtöisin Phuketista, mutta niitä vietetään kaikkialla Thaimaassa, sitä suuremmin mitä enemmän alueella asuu kiinalais-thaimaalaista väestöä. Taolaisten yhdeksää keisarijumalaa (Nine Emperor Gods) juhlitaan muissakin Aasian maissa, joten kannattaa tarkistaa ajankohta ja etsiä muistakin kohteista kasvisruokaa…

Thaimaan korkeimmalla vuorella sormet kohmeessa

En ollut ajatellut, että joskus vielä pelkäisin jäätyväni Thaimaassa. Useimmiten Thaimaassa sadesääkin on sellainen, ettei tarvitse laittaa pitkähihaista päälle eikä juuri edes varoa kastumista, koska kohta vaatteet kuivuvat kuitenkin eikä tule kylmä. Viime lokakuussa opin, ettei Pohjois-Thaimaan kukkuloille ole mopolla menemistä, mikäli taivaalta ripottelee vähänkin vettä. Ajoimme skoottereilla Thaimaan korkeimmalle vuorelle Doi Inthanonille, joka on myös kansallispuistoalue Chiang Maista lounaaseen. Koska Care…

Koh Phanganin saaren eläinsuojelukeskus PACS Thaimaassa

Kävin PhaNgan Animal Care for Strays PACSin eläinsuojelukeskuksella tammikuussa, kun viisipäiväinen sterilointiklinikka oli saatu päätökseen. Minusta on kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset paikat on missäkin järjestetty – millaiset tilat on ja millaiset työrutiinit on kehitetty. PACS on pienempi kuin ne paikat, joissa olen ollut vapaaehtoisena. Heillä ei ole ollut varaa palkata eläinlääkäriä, sen sijaan sinne haetaan jatkuvasti…

Srithanu on paras alue Koh Phanganilla Thaimaassa

Siinä missä Balilla nykyisin paras ranta on Canggu, niin Koh Phanganilla se on Srithanu. Phanganilla ei tosin ole vielä sitä ongelmaa, että jotkut toiset rannat olisivat täyttyneet ja muuttuneet rasittavaksi kaikenlaisten myyjien huudellessa sinulle. Ei ainakaan niinkuin Balilla jotkut rannat, joista Kuta on pahin ja levittänyt tautiaan kohti pohjoista. Sen sijaan Phanganilla toiset rannat saattavat…

Haad Rinin ranta Koh Phanganilla ilman täydenkuunbileitä

Jäin Koh Phanganille muutamaksi päiväksi lomailemaan viiden päivän työrutistuksen jälkeen. Viimeisen eläinklinikkapäivän päätteeksi pakkasimme kamat ja vietimme illan klinikan vapaaehtoisten kanssa majapaikassamme Echo Beach Hostellilla Baan Tain rannalla. Kun muut lähtivät aamulla takaisin Koh Lantalle ja kuka minnekin, minä vuokrasin mopon ja ajoin Haad Riniin saaren eteläkärkeen. Sitä ennen kävin matkan varrella katsomassa Wat Phon…

Thaimaan saarien vertailua: Koh Phangan ja Koh Lanta

Vietettyäni aikaa Koh Lantan saarella oli jännää mennä tutustumaan toiseen saareen, Koh Phanganiin  toisella puolella kapeaa Thaimaata ja verrata näitä toisiinsa. Taidan tykätä Koh Phanganista enemmän. Toisaalta en tiedä millaista siellä olisi asua ja miltä tuntuisi sinne kerran kuussa virtaavat full moon partylaisten massat. Kun olin vähän aikaa töissä Koh Taolla, oli huvittavaa seurata miten…

Koh Phangan on noussut hyväksi vegaanikohteeksi

Kymmenessä vuodessa Koh Phanganista on tullut kohde, jonne kannattaa Thaimaassa suunnata, mikäli haluaa hyvää ruokaa. Chiang Main ja Bangkokin tasolle se ei voi yltää, mutta Phangan on sentään saariparatiisi ja Thaimaan rantakohteiden vegaanitarjonta ei yleensä ole kummoista, kun joutuu turvautumaan erilaisiin paistettuihin vihanneksiin, nuudeleihin ja riiseihin. Koh Phanganilla on 19 kasvisravintolaa ja niistä 10 on…

Liikkuva eläinklinikka Koh Phanganin saarella Thaimaassa

Tammikuussa matkustin Koh Lantan saarelta Koh Phanganin saarelle Thaimaan niemen poikki osallistuakseni Lanta Animal Welfaren organisoimaan kissojen ja koirien sterilointioperaatioon, jossa steriloitiin niin paljon eläimiä viidessä päivässä kuin pystyttiin, jotta Koh Phanganilla ei vastedes syntyisi niin paljon ei-toivottuja eläimiä. Useimpina päivinä hoidettiin kuutisenkymmentä kissaa ja koiraa, se on aika maksimi tuollaisissa puitteissa. Koh Phanganilla toimii…

Kaihertelua Thaimaahan, vaikken oikeasti sinne halua

Tulin takaisin Suomeen melkein neljä kuukautta sitten. Tänään on ikävä Thaimaata ja reissailua, enkä tiedä miten pystyn nuo jättämään taakseni. Ja tämä ei ole mitään ”mikset vain ota ja lähde” -kannustuspuheita kaipaava juttu, koska tässä Suomeen palaamisessahan oli kyse monen muun syyn takia siitä, että kyllästyin Thaimaahan ja väsyin reissaamiseen. Tämä kaiherrus on läsnä aina…

Wispa on rescuekoira Thaimaasta

Wispa on toinen rescuekoira, jonka toin vanhemmilleni Thaimaasta aiemmin esittelemäni Alfan lisäksi. Alfa oli Jössin kuoltua lähdössä yksin Suomeen ja vanhempieni kanssa mietimme adoptoivamme viipurilaiskoiran Alfan kaveriksi. Kun kerroin Koh Lantan eläinsuojelukeskuksella uudelle pomolleni Junielle tästä tilanteesta, hän ehdotti että olisiko Lanta Animal Welfarella joku sopiva. Tosiaan, Lanta Animal Welfaren koirille aloitetaan vientiprosessi heti kun mahdollista,…

Suomalainen Alfa-tyttö Chiang Maista

Alfa on asunut vanhempieni luona Suomessa nyt 1 vuoden ja 9 kuukautta. Tämä irtokoira Thaimaasta on heti alkujaan ollut valmis elämään turvallisesti ihmisten huomassa. Sellaista elämää moni katukoira kaipaisi, suojaa pois potkuilta ja inhottavilta ihmisiltä, joihin koirat silti haluisivat luottaa löytääkseen itselleen huoltajan. Muistan kun tapasin Alfan ensimmäisen kerran. Menin Care for Dogsin koiraturvatarhan kylvetyspisteelle,…

Punkit ja muut riivaavat ötökät Thaimaassa

Trooppisten maiden ötököistä puhuttaessa mainitaan yleensä hyttyset ja torakat. Mutta minun suurin viholliseni ovat punkit. Hyttyset ovat ikävämpiä Suomessa   Suomen kesän hyttyset ovat paljon ikävämpiä kuin Thaimaan hyttyset. Thaimaassa ne eivät ole riivanneet minua samoin kuin Suomessa kesässä, niitä ei koskaan ole Thaimaassa niin paljon kuin mitä Suomessa voi olla. Suomessa hyttyset valvottavat: heräät…

Eläinystävän matkavinkit Koh Lantalle Thaimaahan

Vietin Koh Lantalla paljon aikaa viimeisen kolmen vuoden aikana ja tässä on vinkkini eläinystävälliseen matkailuun siellä päin. Lue myös yleisempi juttu Eläinsuojeluvinkkejä matkalaisille >> Eläinystävällinen majoitus Koh Lantalla   Eläinten ystävän suorastaan täytyy majoittua Koh Lantalla Time for Limeen, joka on guest house-kokkikoulu-ravintola, jonka voitot lahjoitetaan saaren eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfarelle. Time for Limen omistaja…

Arjen erilaisuuksia ulkomailla – pyykkäys Thaimaassa

Thaimaan keskimääräistä alemman elintason näkee esimerkiksi siinä, että vaikka ihmiset asuisivat suomistandardien mukaan ihan kunnollisissa taloissa, niin ero on varustelussa. Jonkin verran voi olla myös sitä, ettei jotain ole tapana olla ja että on tapana tehdä asiat tietyllä tavalla. Pyykit pestään Thaimaassa usein käsin ja sitä varten takapihalla on betonoitu alue, jossa on vesiletkua, saaveja…

Talvinen päivä Chiang Main arkea

Tulin Intiasta Thaimaan Chiang Maihin pariksi viikoksi koiravahdiksi pitämään huolta Izzystä ja Scampsista, joiden luona olin muutaman päivän myös syyskuun lopussa. Muutoin olisin matkannut Etelä-Thaimaan Koh Lantalle viettämään joulun ja uuden vuoden puolisoni kanssa ja auttamaan Lanta Animal Welfarea eläinsuojelukeskuksen töissä. Nyt lähden sinne pariksi kuukaudeksi vasta tammikuussa. Yleensä kirjoitan enemmän tai vähemmän jälkikäteen, esimerkiksi…

Indonesian miehet vetävät naisia Balille

Thaimaan kohdalla ne ovat useimmiten länsimaisia miehiä, jotka löytävät kumppanin Thaimaasta. Malesian ja Indonesian kohdalla asia onkin toisinpäin, eli länsimaisilla naisilla on niissä paikallisia poikaystäviä. En tiedä miten tilastot oikeasti menevät. Voihan olla että todellisuudessa Indonesiassa on samoin kuin Thaimaassa, eli että sinne matkustavat miehet olisivat kuitenkin niitä, jotka solmivat enemmän suhteita paikallisnaisten kanssa. En…

Khao San Roadin kulkuyhteydet Bangkokissa

Ihan ekaksi neuvon olemaan käyttämättä tuk tukeja Bangkokissa, koska niiden kuskit ovat usein epäkohteliaita ja erityisen huijaushaluisia. Taksit ovat samanhintaisia, tuk tukit eivät ole siis halvempia ja niissä joudut kaikenlisäksi haistelemaan Bangkokin runsaita pakokaasuja. Tuk tukit eivät käytä mittareita, toisin kuin taksit. Mutta taksienkin kanssa pitää ensin kertoa määränpäänsä (joskus ne eivät halua lähteä johonkin…

Miksi tykkään Khao San Roadista?

Jotkut reissarit inhoavat Khao San Roadia, ja Bangkokia ylipäätään, mutta minulle muutaman päivän loma Bangkokin vanhassa kaupungissa on aina tervetullut ja olen pistäytynyt siellä ehkä parikymmentä kertaa reissujen aikana. Joidenkin vastenmieli Khao San Roadia kohtaan johtuu lienee siitä, että se on reppureissarighetto. Oikeasti sinne valuu myös esimerkiksi bangkokilaisia vaihtoehtonuoria ja siellä käynti kuuluu monien turistien…

Thaimaan kuninkaan kuolema

Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli 13.10.2016. Sinä iltana olin puolisoni kanssa Pohjois-Thaimaan epävirallisessa pääkaupungissa Chiang Maissa ja kävimme syömässä. Ruokapaikassa en huomannut mitään, eikä siellä tapaamani thaimaalainen tuttavakaan sanonut mitään. Vasta myöhemmin illalla luin asiasta netistä. Thaimaassa on ollut majesteettirikos puhua kuninkaan kuolemasta ja siitä mitä sen jälkeen tapahtuu. Keskenään tutut ihmiset ja ulkomainen lehdistö…

San Kamphaengin kuumat lähteet Chiang Maissa

Chiang Maista pitää ajaa noin tunti itään päästäkseen San Kamphaening kuumille lähteille. Mutta täytyy sanoa etteivät ne ole mikään Chiang Main ykköskohde. Alue ei ollut hieno luonnollinen alue, jossa ihailla pulppuavia mutalammikoita tai fumaroleja, niitä siellä ei ole. Sen sijaan maan alta tuleva kuuma vesi on ohjattu puroihin, joiden varrella ihmiset uittavat jalkojaan. Kävimme tuolla,…

Päivän paras aloitus Free Bird Cafessa Chiang Main vanhassa kaupungissa

Free Bird Cafe nousi tällä kertaa Chiang Main lemppariravintolakseni. Kävin siellä edellisen kerran yli kaksi vuotta sitten ja nyt se on parantunut entisestään. Paikka näyttää kivalta, ruoka on hyvää ja sieltä löytyy erikoisuuksia, kuten burmalaisia salaatteja. Söisin tuollaisia hyvin maustettuja ruokaisen oloisia salaatteja jatkuvasti. Ne ovat etenkin Burman ja Thaimaan rajamailla asuvan shan-kansan reseptejä. Paikan…

Aidatulla omakotialueella asuminen Thaimaassa

Sain uuden muutaman päivän koiravahtipestin Chiang Main pohjoispuolelta. Pääsin tutustumaan taas uudenlaiseen tapaan asua ja uuteen alueeseen. Tämä on moo baan, eli aidattu asuinalue, jonka portilla on vartija. Kuulostaa ehkä vähän ikävältä, mutta täällä tämä kai usein menee niin, että joku rakennuttaja ostaa maa-alueen, muokkaa sen omakotialueeksi ja myy sieltä sitten tontit. Joskus rakennuttaja tekee…

Thaimaan skorpionit

Olen käsittänyt, että Thaimaassa ei tarvitse pelätä skorpioneja sen enempää kuin ampiaisia Suomessa. Ne näyttävät tosi kuumottavilta, mutta useimpien pisto on kuulemma mehiläisen tai ampiaisen pistoa vastaava, eli ei syytä huoleen. Kun löysin niitä viime talvena Koh Lantalla eläinkeskuksesta, kuljetin ne lähimpään metsään samaan tapaan kuin sisälle eksyneet kimalaiset: päälle läpinäkyvä purkki ja alle sujautetaan…

Kaupunkielämää Chiang Main Nimmanhaemenilla

Viimeisimmän koiranhoitopestin jälkeen on kiva olla taas Chiang Main kaupungissa ja päästä Care for Dogsin turvatarhalle kävelyttämään koiria, kun sinne ei ole enää niin pitkä ajomatka. Vaikka koiranhoitopaikkani oli upeaa San Kamphaengin maaseutua, oli helpotus päästä taas kaupunkiin koirien omistajien palattua kotiinsa. Halusin majapaikan ihan Nimmanhaemin-kadun läheltä. Se on eniten kaupungin sykettä muistuttavaa seutua Chiang…

Ideointia Thaimaan koirien auttamiseksi

Olen koiravahtina isolla tiluksella Chiang Main maaseudulla ja paikka on inspiroinut minua koko viikon ajatuksilla siitä, miten hyvä paikka se olisi koirien turvatarhalle. Täällä olisi tilaa, olisi monta taloa vapaaehtoisille asua ja tämä on syrjässä. Olen haaveillut miten kaiken järjestäisin. Miettinyt miten koiria tulisi vähitellen lisää, miten työt jaettaisiin, miten houkuttelisin tänne vapaaehtoisia viihtymään, miten…

Thaimaan graffititaiteilijat Alex Face ja Bon

Thaimaassa matkustellessa saattaa huomata, että monilta paikkakunnilta löytyy samantapaisia seinämaalauksia. Kiinnitin erityisesti huomiota Phuket Townin isoihin graffiteihin, joissa oli vauvamaisia ihmishahmoja kyklooppisilmäinen pupupuku päällään. Chiang Maissa näin sitten näitä samoja. Näiden teosten taustalla on thaimaalainen taiteilija Alex Face. Katso teosten kuvia Alex Facen Facebook-sivulla >> Bon on toinen söpöjä seinämaalauksia tekevä thaimaalainen artisti. Hän tekee…

Koiravahtina Chiang Main kukkuloiden juuressa

Tällä viikolla on tuntunut, että elämä on aika hyvää, kun tulin viikoksi koiravahdiksi Chiang Main maaseudulle San Kampheangiin. Tänne oli tosin vähän vaikea löytää etenkin Chiang Maita ympäröivän maantievyyhdin takia. Yksi väärä käännös ja päädyin superhighwaylle (yhtä Chiang Main melkein ympäri kiertävää tietä tosiaan kutsutaan superhighwayksi), jolta ei ihan heti käännytäkään takaisin. Matkalla vähän ihmettelin,…

Koiranlihansyönti on julmaa pröystäilyä Aasiassa

Phuketista käsin toimivan eläinsuojelujärjestö Soi Dogin erityisponnistus on kampanjointi koiranlihakauppaa vastaan. Thaimaassa varastetaan lemmikkejä ja kesyjä korttelikoiria vietäväksi erityisesti Vietnamiin syömistä varten. Kyse ei siis todellakaan ole mistään ”ylijäämäkoirien” syömisestä, koska villejä koiria ei ole helppo saada kiinni. Sen sijaan olen netissä nähnyt turvakameroihin tallentuneita videoita siitä, miten ihmisten pihoilta varastetaan koiria. Eräskin näkemäni video…

Soi Dogin turvatarha eläimille Phuketissa

Soi Dog on Thaimaan kuuluisin eläinsuojelujärjestö, jonka päämaja on Phuketin saarella. Pohjois-Phuketin Mai Khaon alueella, lentokentän pohjoispuolella, heillä on iso turvatarha koirille ja kissoille. Aivan kuten muissakin vastaavissa turvatarhoissa, Soi Dogin päätyö on sterilisoida kulkukoiria ja -kissoja, jotta jatkuvasti ei syntyisi ei-toivottuja eläimiä, joista kukaan ei halua pitää huolta. Sellaiset alueet, joissa koira- ja kissapopulaatioita…

Koh Lantan kansallispuisto Thaimaassa

Koh Lantan saaren eteläkärjessä on kansallispuisto, jossa on pieni majakka, rauhallinen ranta, röyhkeitä apinoita ja muutaman kilometrin metsäpolku. Kävin siellä muutama päivä sitten ja sitä ennen joskus maaliskuussa. Alueelle mennäkseen pitää maksaa 200 bahtin pääsymaksu ja 20 bahtia mikäli haluaa ajaa skootterinsa mäkeä alas. Alhaalla on pieni vierailijakeskus, kanttiini josta saa ostaa virvoitusjuomia, wc ja…

Takaisin Thaimaassa ja käymässä Koh Lantalla

Tulin käymään Koh Lantalla neljän kuukauden tauon jälkeen. Vietin saarella yksitoista kuukautta viime talvena työskennellen Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksessa. Nyt kävin moikkaamassa koiria, kissoja ja ihmisiä siellä ennen Chiang Maihin suuntaamista. Neljässä kuukaudessa monet Lanta Animal Welfaren kissoista ja koirista ehtivät vaihtua. Siellä oli enää kolmetoista ennestään tuntemaani koiraa, koska niin monet olivat lähteneet uusiin…

Aasiaan syksyksi ja talveksi eläimiä auttamaan

Lähden taas viikon päästä Aasiaan viettämään talvea kulkukoirien ja -kissojen pariin. Pääsyy lähteä on mennä Thaimaahan auttamaan eläinten turvatarhoille parin edellisen vuoden tapaan. Lähden seitsemäksi kuukaudeksi ja Thaimaassa oleskelupaikkani ovat Koh Lantan saari etelässä ja Chiang Mai pohjoisessa. Lisäksi menemme Indonesiaan ja Kambodzaan. Matkasuunnitelma Viikko elo-syyskuussa: Etelä-Thaimaan Koh Lantan saarelle moikkaamaan rakkaita koiria, kissoja ja…

Vegaanikokkailua eteläthaimaalaisella saarella

Koh Lantalla asustellessa kokkasin paljon itse, paitsi loppua päin minua ei paljoa motivoinut juosta (eli mopoilla) saaren torien perässä ostamassa aineksia. Pääasiassa ostin vihannekseni ja hedelmäni torilta, jonka sijainti vaihtelee Koh Lantalla joka viikonpäivänä. Torstaisin tori on 200 metrin päässä Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselta ja silloin ostin yli kymmenen kilon satseja koko viikoksi. Lähistöllä on…

Miksi en tykkää waiata Thaimaassa?

Thaimaalaista tervehdystä waiausta, sitä missä kämmenet laitetaan eteen yhteen ja nyökätään, esitellään matkailuteksteissä aina thaimaalaisten aistikkuuden huipentumana ja kauniina eleenä. Kai turistien kuuluu vain ihailla kohdemaidensa tapoja. Ja maahanmuuttajien mukisematta sopeutua. Eli minun pitäisi waiata takaisin kun minulle waiataan (paitsi esim. ravintoloissa ja kaupoissa, niissä asiakkaat tervehtivät vain nyökkäämällä ja sawadii kaalla). Mutta waiatakseni takaisin…