Lihan loppu

Suvi Auvisen Lihan loppu on  todella hyvä kirja, joka auttoi tällaista vanhaa vakaumuksellista vegaania suhtautumaan tulevaisuuteen positiivisemmin ja uusin näkökannoin. Olen juuri sitä kirjassakin esiteltyä 1990-luvun aktivistisukupolvea, joka ei ehkä ihan tiennyt miten suureen yleisöön olisi pitänyt vedota voidaksemme auttaa tehotuotantotiloilla kärsiviä eläimiä. Vastassa oli isoilla rahoilla pyörivä teollisuus ihan kuten nykyisinkin. Kirjassa esiteltiin miten…

Munakoisoista, raakaruokailusta ja paistamisen turhuudesta

Kävelin tänään kylästä kotiin täällä Andalusiassa. Joku oli jättänyt aitansa ulkopuolelle maasta kiskottuja munakoison varsia koisoineen. Minä tietysti poimin siitä mukaani kaikki syöntikelpoiset. Kotona sitten heti paistoin ne. Munakoisot eivät olleet sellaisia pitkiä jalkaterän kokoisia mötkylöitä kuin mitä Suomessa kaupoissa myydään, vaan nämä olivat lyhyempiä palleroita. Väri oli kuitenkin sama eli tumman violetti. Esimerkiksi Thaimaassahan…

Lyhyt kasvisruokamatka Bangkokissa ja Krabilla

Kävin Thaimaassa ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen, mikä oli odottamisen suhteen kai aika kidutusta, koska kaipasin Thaimaata jo oltuani sieltä pois vasta pari kuukautta keväällä 2017. Nyt kävin lomallani vain Bangkokissa ja Krabilla. Olin aikonut viettää koko loman Bangkokissa kierrellen tuttuja paikkoja ja ravintoloita, mutta ehkä siellä olisi käynyt aika hieman pitkäksi ruokailuiden välissä. Tai…

Ital on rastafarien kasvisruokaa

Kuulin sanan ”ital” ensimmäisen kerran pari vuosikymmentä sitten mennessäni jonkun reggaebändin keikalle kasvisravintola Herne & Nauriiseen Helsingissä. Siellä oli sinä iltana tarjolla myös ruokaa, jonka arvioin jamaikalaistyyliseksi. Tämä homma jäi silloin mietityttämään. Nyt minua siinä kiehtoo se, miten moniin eri kulttuureihin kuuluu ja on kuulunut kasvisruokailu. Italista sain käsityksen, että se aika vähäisesti maustettua ja…

Pavut ovat halpaa ja luonnollista kasvisproteiinia

Pavut ovat proteiinia sisältävää prosessoimatonta perusruokaa: kikherneet, herneet, kidneypavut, limapavut, mustapavut, mustasilmäpavut, härkäpavut, valkoiset pavut, ruskeat pavut, soijapavut, pintopavut, adukipavut, mungpavut jne. Ne ovat palkokasveja, joista käytetään sisällä olevat isot siemenet. Hernettä ja edamame-soijapalkoja lukuun ottamatta niiden palkoja ei syödä. On myös palkokasveja, joista syödään koko palko sisällä olevine siemenineen, kuten vihreät pavut (eli salkopavut…

Muuttuuko elämä vegaanisella raakaruoalla?

Olen vuoden alusta saakka syönyt raakaruokaa. Ihan ensiksi haluan muistuttaa siitä, että olen vegaani eläinten takia. Vegaani pystyy syömään sipsejä, juomaan kaljaa ja vegaanisena on saatavilla vaikka mitä makkaroita, juustoja, jugurtteja ja jäätelöitä. Reseptien määrä on ihan loputon, suunnilleen mistä vain voi valmistaa hyvän vegaaniversion ja ravintoloiden tarjonta on aina vain parempaa. Se että aloin…

Kasvissyöntiä joka tyypille

Esittelen tässä monia tapoja olla vegaani, se kun ei ole vain yksi ruokavalio. Vegaanit voivat syödä tosi erilailla toisiinsa verrattuna. Kun luen vegaaniesittelyitä päivittäisine esimerkkiruokineen, saatan huomata itse syöväni ihan toisenlaisia ruokia. Kuka muistaa ihmetelleensä kotitalouden tunneilla kokattuja ruokia ja päivitelleen ruokaympyröitä, joihin kuului kuusi ruisleipäpalaa päivässä? Samanlaista ihmettelyä saatan minäkin tuntea lukiessani miten toiset…

Thaimaan kasvisfestivaalit pidetään syksyisin

Jos haluaa kokea Thaimaan kasvisfestivaalit, niin kannattaa alkaa tiirailemaan matkoja Bangkokiin tai Phuketiin. Syksyllä 2019 festivaalit ovat 28.9. – 7.10. Kyse ei ole samanlaisista vegefestareista tai vegemessuista kuin mitä länsimaissa järjestetään, vaikka Suomessa syksyn 2019 vegemessut alkavatkin samana päivämääränä 28.9.2019. Thaimaassa juhlien ajankohta määräytyy kuukalenterin mukaan  ja oikeastaan festivaalien nimi on Yhdeksän keisarijumalan festivaalit. Kyseessä…

Intialaista kasvisruokaa kokkikurssilla Goalla

Goalla muutama vuosi sitten menimme porukalla opettelemaan intialaisen ruoan laittamista. Parhaiten tältä kurssilta muistan sen miten kauhistelimme ruokaöljyllä lotraamista. Ensin valmisteltiin kolme pohjakastiketta eli mother saucea, jotka toimivat pohjana useille intialaisille ruoille. Näiden pohjakastikkeiden aineksia paistettiin ja sitten tehosekoittimella käsittelyn jälkeen valmiit tahnat paisteltiin vielä uudestaan runsaassa öljyssä kasaan. Sitten kun lopulta tehtiin varsinaisia ruokia, paisteltiin…

Pari hyvää vegaanipaikkaa Fuengirolan keskustassa

Olisi ollut kiva testailla kaikki Fuengirolan kasvisravintolat pienen lomamme aikana, mutta espanjalaiset aukioloajat eivät käyneet yhteen meidän aikataulujemme kanssa. Esimerkiksi kaupungin lounaisosissa sijaitseva Mezze olisi ollut auki 13-16.30 ja pe-la lisäksi klo 20-22.30. Niinpä söimme valtaosan aterioistamme Organic Cafessa, joka ei ole kasvisravintola, mutta jossa oli loistava vegaanivalikoima. Shamar Vegan (Päivitys 2019: Shamar Vegan on…

Phuketin uskonnolliset kasvisfestivaalit

Kasvisfestivaalit eli yhdeksän keisarijumalan festivaalit ovat Thaimaassa taas 20.–28.10.2017. Juhlien ajankohta vaihtelee eri vuosina syyskuusta marraskuulle riippuen kuunkierrosta. Festivaalien thaiversio on lähtöisin Phuketista, mutta niitä vietetään kaikkialla Thaimaassa, sitä suuremmin mitä enemmän alueella asuu kiinalais-thaimaalaista väestöä. Taolaisten yhdeksää keisarijumalaa (Nine Emperor Gods) juhlitaan muissakin Aasian maissa, joten kannattaa tarkistaa ajankohta ja etsiä muistakin kohteista kasvisruokaa…

Koh Phangan on noussut hyväksi vegaanikohteeksi

Kymmenessä vuodessa Koh Phanganista on tullut kohde, jonne kannattaa Thaimaassa suunnata, mikäli haluaa hyvää ruokaa. Chiang Main ja Bangkokin tasolle se ei voi yltää, mutta Phangan on sentään saariparatiisi ja Thaimaan rantakohteiden vegaanitarjonta ei yleensä ole kummoista, kun joutuu turvautumaan erilaisiin paistettuihin vihanneksiin, nuudeleihin ja riiseihin. Koh Phanganilla on 19 kasvisravintolaa ja niistä 10 on…

Kambodzan Phnom Penhin kasvisravintolat

Kambodzan pääkaupunki Phnom Penhissä kävin parin päivän aikana enimmäkseen syömässä hotellin lähellä olevassa kasvisravintola Evergreenissä. Joen vieressä, kuninkaanpalatsin pohjoispuolella olevilla turistisissa kortteleissa ei ole kuin tuo yksi kasvispaikka, mutta lähistöllä on kyllä lisää. Joen varren hotellien ravintoloista saa kyllä kasvisruokia, joten voi niissäkin syödä, jos haluaa nauttia jokinäkymästä ja katsoa rantabulevardilla käyskenteleviä ihmisiä. Siinä välissä…

Vegaani Kambodzan Siem Reapissa

Kambodzan ruoka vaikutti aika samalta kuin Thaimaassakin, mutta jos nyt voi sanoa, niin ehkä vähemmän hienostuneelta. Meinaan verrattuna Thaimaan yrttien käyttöön, kuten pyhää sitruunaruohon, kaffirlimen lehden ja galangan yhdistelmään. En tiedä pitääkö tämä paikkaansa. Yksi Kambodzan kansallisruoista on amok, jossa käytetään sitruunaruohotahnaa. Samaan ruokaan olen tutustunut Thaimaassa haw mook -nimellä.  Sitruunaruoho tuoksui hotelliemme ja joidenkin…

Perunasalaatin monet muodot

Perunasalaatti on halpojen ja hyvien ruokien klassikko, jonka voi tehdä loputtoman monin tavoin. Kesällä keitettiin paljon perunoita kerralla ja ylijäämistä tehtiin seuraavan päivän salaatti. Yleensä valitsen ensin, teenkö kermaisen vai öljyisen perunasalaatin, tai sitten yhdistän ne laittamalla vähäsen kermaisempaa kastiketta ja vähäsen ruokaöljyä. Kermaisen teen käyttämällä majoneesia, valkosipulisalaatinkastiketta, maustamatonta soijajugurttia, kaura creme fraichea tai soijakermaa….

Suppea otos Barcelonan kasvisravintoloista

Barcelonan ruokatarjonta on vegaanille oikein hyvä. Sieltä löytyy vegaanipitsoihin erikoistunut tiramisua tarjoava ravintola ja myös perinteisemmän terveellisemmän ruoan paikkoja. Iltaakin voi viettää vegaanipaikoissa istuen, kuten CatBarissa, joka olisi ollut hyvällä sijainnilla majapaikkamme ja La Ramblan välissä, mutta emme me mitään iltaelämää jaksaneet. Alueella olisi ollut myös Bar Celoneta Sangria Bar. Harmi vain että olimme Barcelonassa…

Portugalin kasvisruoat ja Lissabonin ravintolat

Portugalin ruokakulttuuri on minulle vielä mysteeri, mutta ainakaan se ei ole kuuluisa kasvisruoistaan. Portugalissa asuvat tuttuni varoittelivat vegaaniruoan saannista Lissabonin ulkopuolella. En tosin aina ota ihan vakavissani lihansyöjien käsityksiä kasvisruoan saannista, heiltä kun yleensä puuttuu vegaanihoksottimet, joiden avulla ruokapaljouden joukosta löytää omat helmet. Välimeren alueen parhaat kasvisruoat löytynevät joka tapauksessa Italiasta ja siitä itään. Lissabon…

Vegaanikauppaketjut Suomessa ja Euroopassa: Vegekauppa ja Veganz

Muistan kun parikymmentä vuotta sitten olin Lontoossa ihastuksissani isosta luomumarketista, kun oli kokonainen marketti laajalla valikoimalla ihan vain luomutuotteita. Sieltä joukosta löytyi joitain vegaanierikoisuuksia, jotka saivat minut hihkumaan. Nyt tuollaiset luomukaupat ovat paljon tavallisempia, Ruohonjuuria on Suomessa useampi ja on Ekoloa ynnä muuta, puhumattakaan isomman Euroopan kaupoista ja Yhdysvaltojen Wholefoods-ketjusta. Seuraava askel onkin, että voi…

Herkut ovat nautinnollisempia kun niiden takia ei ole tapettu

Luin Bangkokin Veganerie-kahvilan seinältä Bangkok Postissa ilmestyneen ravintola-arvion. Arvio oli ihan ok, mutta minua ärsytti suuresti kirjoittajan (Parisa Pichitmarn) ennakkoluuloisuus vegaanikahvilaa kohtaan. Hän vaikutti koko ajan arvioineen paistaako ruoissa soijanmaku läpi. Ihan kuin olisi oikein, että soijan sijaan paistaisi läpi lehmänmaidon ja kananmunien navettamaiset maut. Mutta kai se on ihan anteeksiannettavaa, se on tottumiskysymys. Siksi…

Vegaaniruokaa Las Vegasissa

Las Vegasin juttu olisi megabuffetit, mutta ei jotenkin tullut mieleen mennä sellaiseen, varmaankin siksi että taitavat olla kalliinpuoleisia, jotain 30 dollarin luokkaa. Kasinohotellien megabuffetit eivät myöskään tietenkään ole kokonaan vegaanisia, mutta isoista buffeteista yleensä löytää kaikenlaista vegaanista hyvää (ks. esim. VeganMoFon juttu >>) Mötley Crüen Vince Neilin ravintola Tatuado sijaitsee Circus Circus -kasinohotellissa. Sinne piti…

Hollywoodin kasvisruokatarjonta

Kaliforniassa vaikutti joka ravintolan listalla olevan vähintään yksi vegaaniruoka-annos, marketeissa oli huimat vegaanierikoisruokahyllyt ja kasvisravintoloita löytyi. Hollywood oli hyvä tämän suuntauksen edustaja. Happy Cow -sivustolta oli jopa hieman hankala löytää Hollywoodin ravintolat, koska koko Los Angelesista löytyy yli sata kasvisravintolaa ja joukosta piti selata juuri tuon alueen paikat. Lisäksi on kaupat ja kasvissyöjäystävälliset paikat, joista saattaa löytää hyvinkin…

Kasvissyöjänä Myanmarin Yangonissa

Vajaassa viikossa ei ehdi kuin hieman tutustumaan burmalaiseen kasvisruokaan, varsinkin kun kävin vain Yangonissa. Happy Cow -sivusto auttoi minua taas alkuun, Yangonista löytyi sen avulla kaksi kasvisravintolaa, pari vegeystävällistä ruokalaa ja muutoin sitten googlailin aiheesta. Neverending Voyage -blogista löytyi hyvät survival guide -ohjeet, mm. millä sanalla pitäisi saada kasvisruokaa. Suomalaiselle varmaankin oikea ääntämistapa voisi olla ”tehtehloo”,…

Koh Taon kasvisruokatarjonta

Rantakohteeksi Koh Taolla on hyviä ravintoloita. Arvelen sen johtuvan siitä, että saarella on paljon sukellusbisneksen mukana tulleita pitkäaikaisasukkeja kaikista länsimaista, joilla voi olla hyvinkin paljon kokemusta hyvästä ruoasta eri puolilla maailmaa. On toki jossain Pattayallakin pidempiä aikoja kohteessa viettäviä Jürgeneitä, mutta nämä käyvät varmaankin enemmän lihapullia ja kaljaa -ruokavaliolla. Arvaukseni on että moni Koh Taon…

Chiang Main kasvisruokatarjontaa kaupungin länsipuolella

Tänä talvena olen tutustunut Chiang Maissa etenkin läntisen kaupungin ruokatarjontaan. Olen aiemmin kirjoittanut pariin otteeseen vanhan kaupungin ruokatarjonnasta, ja siellä onkin Chiang Main tihein kasvisravintolakeskittymä. Nyt asustellessani lounaissuunnalla, useiden kilometrien etäisyydellä vanhasta kaupungista lentokentän ja Suthep-vuoren välillä, olen tutustunut lähinnä Nimmanhaemin-, Suthep- ja Huay Kaew -katujen tarjontaan. Ice love you -vegaanijäätelöbaari Chiang Maissa on jotain…

Valmisruoat kasvissyöjälle Thaimaan kaupoissa

Thaimaassa on halpaa ja hyvää ravintolaruokaa, mutta joskus on tilanteita, ettei ravintolassa syöminen käy. Voi olla ettei ravintolalle ole aikaa, lähistön ravintolat eivät ole halpoja, ei jaksa ravintolarutiineja, ravintoloita ei ole lähettyvillä, ne eivät ole auki tai muuten vain haluaa syödä jotain muuta tai vain jotain pientä. Olen jonkun verran kuluttanut 7- Eleveneiden kasvispakasteannoksia ollessani hetken…

Kasvissyöjäfestivaalit Chiang Maissa

Bangkokin lisäksi ehdin olla kasvissyöjäfestivaalien aikaan lokakuun alussa myös Chiang Maissa. Siellä en onnistunut näkemään valkoisiin pukeutuneita ihmisiä tai temppelimenoja. Itse asiassa Chiang Main pienessä Warorotin kiinalaiskaupunginosassa näkyi tosi vähän mitään festivaaleihin liittyvää. Vain yhden pienen temppelin luona oli ihmisiä syömässä, mutta ei ollut mitään kelta-punaisten jay/dzee-lippujen kavalkadia. Ruokakojuja oli itäisemmän Warorotin sijaan Thapae Gatella, joka…

Kasvissyöjäfestivaalien tarjontaa Bangkokissa

Pääsin toteuttamaan haaveeni ja katsastamaan millainen ruokatarjonta on Bangkokissa kasvisfestivaalien aikana. Pidin meiningistä etenkin kiinalaisen kaupunginosan eli Yaowaratin Talat Noi -kortteleissa. Toisaalta olin odottanut laajempaa tarjontaa. Olin kyllä jo ennestään tuttu Thaimaan jay-kasvisravintoloiden tarjonnan kanssa ja siksi katukojujen ruoat eivät olleet niin yllätyksellisiä, koska tiesin mitä odottaa. Friteerattujen ruokien määrä oli suuri ja on aika…

Kasvisfestivaalien vietto Bangkokissa

Hyvä että satuin varaamaan Thaimaan lentoni jo syyskuun lopulle, koska tänä vuonna 2014 Thaimaan kasvisfestivaalit alkoivat jo 23. syyskuuta. Useimmin festivaalit sijoittuvat lokakuun puolelle ja tarkistin tämän vuoden juhlapäivät vasta liput jo varattuani. Itse asiassa tänä vuonna kasvisfestareita juhlitaan kahdesti, seuraavan kerran jo lokakuun lopulla. Noin kerran sadassa vuodessa tähtien asennot ovat kiinalaisen kuukalenterin mukaan sellaiset, että juhlitaan…

Thaimaan kasvissyöjäfestivaalit

Suunnilleen kaikkialla Thaimaassa, minne on aikoinaan muuttanut kiinalaisia, juhlitaan myös vuosittaisia kasvisfestivaaleja. On hiukan jännä että tapahtuma on nimetty kasvissyöjäfestivaaleiksi (thaiksi tesagan gin jay ja englanniksi vegetarian festival), koska niihin liittyy niin paljon muutakin kuin ruokapuolta. En aio avata tapahtuman uskonnollisia koukeroita, koska ne vaikuttavat pitkällisiltä ja niistä on useampia tulkintoja. Kiinalaiset uskonnot tapaavat mennä…

Lihaa muistuttavat kasvistuotteet Thaimaassa

Feikkilihojen huono puoli on se, jos jotkut luulevat ettei vegaaniruoka ole mitään ilman niitä. Näinhän se ei ole. Suomessa en juurikaan osta lihaa muistuttavia kasvisvalmisteita. Syön tyytyväisenä lähinnä tofua, papuja ja soijamaitoa, vähän myös siemeniä ja pähkinöitä. Suomessa saan itse kokatessani laittaa jokaiseen salaattiini purkillisen kikherneitä tai muita papuja ja tofua menee helposti puoli kiloa päivässä….

Hua Hinin kasvisravintolat Thaimaassa

Hua Hinin keskustassa on kolme perinteistä thaimaalais-kiinalaista jay-kasvisravintolaa. Turistiravintoloiden sijaan ne ovat halpoja paikallisille suunnattuja ravintoloita, joista yleensä saa nuudelikeittoa, valmiiksi vitriinissä olevia curryja ja erilaisia lihaa imitoivia kasvistuotteita. En tiedä minkä makuisia katujen curryravintoloiden pitkään hautuneet lihacurryt ovat, mutta mielestäni turistiravintoloiden curryt ovat parempia kuin näiden jay-kasvintoloiden. Thairuoat eivät yleensä ole parempia pitkään hautuneina ja…

Istanbulin kasvisruoat

Turkkilainen ruoka on mieleeni, kuten lähi-itäläinen ja pohjoisafrikkalainen ruokakin, joilla on kaikilla paljon yhteistä. Muutama vuosi sitten Istanbulissa ja Kappadokiassa käydessäni hämmästyin kuitenkin siitä, etteivät falafelit näyttäneet kuuluvan turkkilaiseen tarjontaan. Silloin löysin Happy Cow -sivuilta yhden falafel-paikan, jota en kuitenkaan löytänyt Istanbulin Taksimin alueella liikkuessani. Istanbulin keskustassa oli muutama kasvisravintola, joista parissa vierailin. Pohjoisemmasta ja Bosporinsalmen toiselta…

Pinaattikeitto intialaisittain

Halusin tehdä pinaattikeiton, joka ei olisi valkokastikepohjaista vehnäjauhoista suolalla ja pippurilla varustettua perinteistä tyyppiä. Semmoinenkin on mielestäni tosi hyvänmakuista, mutta ei kovin terveellistä. Koska toinen minulle tyypillinen pinaatti- tai nokkosruoka on intialainen palak-kastike, päätin tehdä keiton sen pohjalta. Katso palak-mutterkastikkeen ohje >> Intialainen pinaattikeitto 3 litraa tuoretta pinaattia tai nokkosta 6 pientä sipulia varsineen tuoretta inkivääriä…

Vegaanina Amsterdamissa

Aluksi katsoin Happy Cow-sivuilta, että Amsterdamissahan riittää kasvisravintoloita. Mutta sitten katsoin tarkemmin, ettei valikoima ehkä ollutkaan niin loistava kuin miltä aluksi näytti. Moni ravintola näytti olevan auki vain iltaisin. Lisäksi kaikki eivät olleet ihan tavallisia ravintoloita, vaan jonkinlaisia kansankeittiöitä. Maoz Vegetarian Amsterdamissa on useampi Maozin falafelkioski. Ennen niillä oli kioskimökki ihan päärautatieaseman edessä, mutta nyt lähin…

Bangkokin Chinatownin kasvisravintolat

Bangkokin Chinatownista eli Yaowaratissa löytyy mukavasti kasvisravintoloita. Etenkin sen kyljessä olevassa Indiatownissa eli Phahuratissa on pienellä alueella monia thaimaalaisia ja intialaisia kasvisravintoloita. Suki Jeh Ru Yi (Ruyi Vegetarian) rautatieaseman lähellä Bangkokin päärautatieasema Hualamphongin läheltä löytyy kätevästi hyvä kasvisravintola Suki Jeh Ru Yi. Olen käynyt siellä ollesasni junalipunostomatkoilla ja saapuessani nälkäisenä Bangkokiin. Se oli myös lähimpiä kasvisravintoloita ja…

Krabin kaupungin kasvistarjonta

Thaimaan pikkukaupungeista löytyy yleensä ainakin yksi halpoja curryruokia ja nuudelikeittoa myyvä vaatimaton kasvisravintola. Nämä edustavat thaimaalais-kiinalaista jay-kasvisruokakulttuuria. Krabi Townista näitä ravintoloita löytyy ainakin kaksi, joista molemmat sijaitsevat samalla Phruksauthit-kadulla melkein toistensa vieressä. Hong Ming Kävin Krabin kasvisravintola Hong Mingissä ensimmäisen kerran vuonna 2010 ellen sitten jo aiemminkin. Silloin se sijaitsi eri tiloissa. Nyt se löytyy…

Chiang Main kasvisravintolat osa 2

Ensimmäisessä Chiang Main kasvisravintoloiden esittelyssä listasin vanhan kaupungin Tapae Gaten ja sen myötäisesti kulkevan Moon Muang-kadun lähellä olevia ravintoloita. Tuolla alueella kasvisravintoloita on tiheimmin ja se on muutenkin turistien suosiman alueen keskus. Tässä esittelen muualla Chiang Maissa vanhassa kaupungissa ja sen ulkopuolella vierailemiani paikkoja aloittaen lähimpänä Tapae Gatea olevasta syrjäisimpään. Listalta löytyy Free Bird Cafe, Beetroot…

Chiang Main kasvisravintolat osa 1 – Tapae Gaten lähistö

Chiang Mai on yksi maailman parhaista kaupungeista kasvistarjonnaltaan. Kasvisravintolat siellä eivät ehkä ole kovin vaihtelevia eivätkä eri ruokakulttuurit ole edustettuina. Varminta on tilata vain aasialaisia ruokia. Länsimaisia kasvisravintolakeskittymiä paremmaksi Chiang Main tekee hintataso. Siinä missä New Yorkissa ja Lontoossa voi helposti joutua maksamaan yli 10 euroa annokselta, ovat hinnat Chiang Main kasvisravintoloissa 1,5–4 euroa. Yltäkylläisen buffetin saa…

Hanoin kasvisravintolat

Hanoissa on parikymmentä kasvisravintolaa, mutta ne ovat levittäytyneet ympäri suurta kaupunkia sinne tänne, eikä kovin moni niistä osu turistien perusreiteille. Silti muutaman päivän oleiluun tarjonta on hyvä, jos ei häiritse mennä samoihin laajamenuisiin paikkoihin pari kertaa. Ravintolat löytyvät parhaiten hakemalla Hanoin ravintoloita Happy Cowsta >> Com Chay Nang Tam Katu, jolla Com Chay Nang Tam…

Kasvissyönti thaimaalaisittain

Vaikka Bangkokissa Khao San Roadin liepeillä on kasvisravintolakeskittymä, eivät useimmat Thaimaan kasvisravintolat ole suunnattu turisteille. Niille on kysyntää Thaimaassa ihan omastakin takaa. Kasvissyönti thaimaalaisittain ei ole kuitenkaan yhtä tunnettu käsite kuin intialaisten perinteet. Thaimaan jay-kasvissyönti Thaimaan yleisin theravadabuddhalainen uskonto ei kannusta kasvissyöntiin. Mutta yli kymmenen prosenttia thaimaalaisista on kiinalaistaustaisia usean sukupolven takaa ja heidän buddhalaisuudessaan…

Pattayan kasvisravintoloita

Rantakohteista Pattaya lienee Thaimaan parhain kasvisravintolatarjonnaltaan. Vaikka rantapaikkana Pattaya ei ole kummoinen, niin kaupunkina sillä on saaria parempi tarjonta vähän kaikessa. Sen kasvisravintolatkaan eivät ole vain turisteille suunnattuja. En ehtinyt kaikkia edes kiertämään, vaan kävin vain Jomtienin ja eteläisimmän Pattayan paikoissa. Yritän ylläpitää 20 euron päiväbudjettia ja tavoitteessa pysyäkseni hiljensin tahtiani ja jätin syöpöttelyt vähemmälle….

Vegaaniruokailuvinkit matkailuun

[Juttu on mukana Vegaanihaaste 2014 -haasteen vastaanottajien neuvonnassa.] Vegaanina oleminen on näppärää kotioloissa, kun tekee itse ruokansa ja tietää mitä omatekoiset ruoat sisältävät. Suomen ravintoloissakin voi helposti kysyä ruokien ainesosia ja aika hyvin kukin pystyy oman kokemuksensa pohjalta kysyttämättäkin tietämään missä ruoissa saattaa olla esimerkiksi maitotuotteita. (Päivitystä juttuun loppuvuonna 2017: Viime vuosina vegaaniruokailu on helpottunut…

Miksi kasvissyöjä ei ”hellitä” reissussa?

Jotkut varmaan ihmettelevät miksi pitää reissuillakin olla vegaani ja olla kokeilematta kaikkea mitä katukojut myyvät tai joku on valmis turistille maistattamaan. Ehkä jotkut kotioloissa johdonmukaista kasvissyöjäelämää viettävät saattavatkin ”hellittää” ulkomailla. He ovat itse kasvissyöntityylinsä valinneet ja voivat tehdä mitä haluavat. Kun liha ei ole ruokaa ulkomaillakaan Minun ei tee yhtään mieli hellittää, joten miksi niin…

May Kaidee´sin kasvisravintolat Bangkokissa

May Kaidee´sia ei turhaan ole useampi ravintola eikä sitä turhaan mainosteta. Ruoka siellä kun on aivan erityisen hyvää. Sanan aromaattinen käyttö niiden yhteydessä ei ole lainkaan hienostelua tai kliseistä. Listalla on lähinnä vain kasvisversioita thairuoista, eli sieltä saa tavallisesti jauhelihaa tms. sisältävää laabia, grillattua kasvisnakkia, tavallisesti katkaraputahnaa sisältävää som tam -papaijasalaattia jne. Feikkiliharavintoloista ei kuitenkaan ole…

Banglamphun kasvisravintolat Bangkokissa

Bangkokin kasvisravintolakeskittymä taitaa olla Banglamphussa ja kiersin melkein kaikki tietooni saamani paikat. Jos majoittuu Khao San Roadin tienoolle, ei ole tarvetta käydä kuin kasvisravintoloissa. Niitä on siellä montaa sorttia ja niissä pääsee kokeilemaan erilaisia thairuokatyyppejä ja -ruokaloita. Joukossa on menuravintoloita ja ravintoloita, joissa ruoat ovat tiskillä valmiiksi valmistettuina ja jotka ovat hieman halvempia. Hintavammatkin annokset ovat Suomen…

Italian kasvisruoat

Vietin kesällä 2013 kolme viikkoa Italiassa, jossa vegaaniruoan tilaaminen oli paljon helpompaa kuin mitä etukäteen kuvittelin. Useimmilla aterioilla olin onneni kukkuloilla saadessani mahtavaa ruokaa. Parasta olivat pitsat, bruschetat ja focacciat. Minähän en syönyt ollenkaan pitsaa muualla kuin Etelä-Italiassa, kun maailman paras pitsa on kerran napolilaista. Mitäpä sitä ei-parasta syömään 🙂 (Lue pitsasta Italiassa: Maailman paras pitseria on kasvisravintola ja…

Maailman paras pitseria on kasvisravintola

Maailman parasta pitsaa saa Napolista Da Michele -ravintolasta. Se on perustettu jo 1800-luvun lopussa ja tituleerattu vaikka missä maailman parhaat pitsat tarjoavaksi paikaksi. Ravintolasta saa vain kahta pitsaa: marinaraa, eli pitsaa, jonka päällä on tomaattia, valkosipulia ja öljyä sekä margharitaa, eli pitsaa, jonka päällä on edellisten lisäksi myös juustoa. Eli maailman parhaassa pitsapaikassa toinen pitsoista…

Kasvissyöjänä eri maissa

Tästä lähtien blogin vasemmasta laidasta valikosta löytyy sivu Kasvissyöjänä eri maissa. Siellä on maittain lueteltu tämän blogin juttuja, jotka voivat olla hyödyksi kyseisissä maissa matkusteleville kasvissyöjille. Joissain listatuissa jutuissa on ihan esitelty jonkun kaupungin tai maan kasvisruoka- ja kasvisravintolatarjontaa. Osassa listauksen jutuissa on vain mainittu jotain, joka voi auttaa saamaan kuvaa siitä, millaista tarjontaa kohteessa…

Kasvisruokaa Belgiassa

Tyypillistä minulle, että innostunein Brysselissä olin löytäessäni pikku-Aasian korttelit. Lähellä De Brouckeren metroasemaa on pari korttelia, joihin on keskittynyt kymmenisen aasialaista kauppaa ja ravintolaa. KY-ruokakauppa oli suuri ja sieltä löytyi melkein kaikkea. Siellä tuli ihana olo, kun ajattelin siellä myytävien elintarvikkeiden olevan sellaisia, joiden keskellä saan ensi kevään elää, koska suuntaan silloin nähtävästi Thaimaahan. Lähellä…

Grazin kasvisruoat

Grazissa söin hyvää ruokaa. Rautatieasemalta lähtevällä Annenstraße-kadulla sijaitsee japanilainen Osaka-ravintola, jossa kävin illalla syömässä. Siitä katua vielä eteenpäin aivan kanavan lähellä oli Mangolds-niminen kasvisravintola. Kaupungilla oli paikallisen eläinoikeusjärjestön koju ja mainitsin kojulla olevalle miehelle, että menemme Mangoldsiin syömään. Hänen mielestään se ei ollut hyvä ravintola, vaan parempaa ruokaa saisi Cafe Erde -nimisestä toisesta kasvisravintolasta. Olin kuitenkin lukenut…

Camden Townin kasvisravintolat Lontoossa

Lontoon Sohon lisäksi Camden Townissa on jonkinlainen kasvisruokapaikkojen keskittymä. No, muutama paikka löytyy, mutta ne ovat kätevän pienellä alueella. Viime kesänäkin kävin pakollisella nostalgiavierailulla Camdenissa, joka on joka ernun unelmakohde, jonne minunkin olisi ollut hyvä päästä shoppailemaan identiteettiä joskus ylä-asteella eikä vasta lukioaikoina. Mutta on se kiinnostava kohde kenelle vain, eikä siellä liiku vain nuoria….

May Kaidee´sin kasviskokkikoulussa Bangkokissa

Olen kahdesti ollut May Kaidee´sin kasviskokkauskurssilla Bangkokin Banglamphussa. Thaimaassahan on tarjolla thairuoan kokkauskursseja siellä sun täällä, mutta en muista nähneeni toista kasviskoulua. May Kaidee´sin kursseilla ei joudu tekemisiin lihan, kalan, kananmunien tai äyriäisten kanssa, eikä May Kaidee´sin ruokiin eikä thairuokaan juuri muutenkaan kuulu maitotuotteet. Toki jotkut koulut saattavat pyynnöstä järjestää ryhmälle kasviskokkailua tai kasvissyöjä voi kursseilla…

Bataatti, munakoiso ja kesäkurpitsa ovat hyvää mökkiruokaa

Tänä kesänä on muurinpohjapannu ollut taas kovassa käytössä mökillä. Jännä juttu, että ulkosalla sillä paistaessa ruoasta tulee ihan omanmakuistaan. Käytössämme on kaasuliekki, mutta oikeasta tulesta tulisi varmaan vielä mahtavampi maku, ainakin tuoksu. Ruoka ei siis ole aina pelkästään raaka-aineista kiinni, vaan pannu ja kuumennusmetodikin antavat oman säväyksensä. Uskon, että kotonakin ruoasta tulisi parempaa, jos minulla…

Tattikeitto

Nyt viimeistään alkaa olla aika syödä pakastin tyhjäksi edellisen kesän syyssienistä, mikäli aikoo tänä syksynä kantaa niitä taas kassikaupalla metsästä kotiin. Alla olevan tattikeiton tyylillä valmistuu keitto myös vaikka suppilovahveroista, torvisienistä ja korvasienistäkin. Välillä olen korvannut osan soijamaidosta kookosmaidolla. Tattikeiton ohje 4 hengelle 6 rkl ruokaöljyä 2 iso sipulia n. 1 litra pakastettua tattia (vähemmänkin…

Uusia kasvisruokakuvia Intiasta

Blogin ”Kasvissyöjänä eri maissa” -osiossa ennestään ollut linkki Flickrissä oleviin Intian ruokakuviini vuodelta 2011. Nyt siellä on uusi linkki 13 ruokakuvaan, jotka otin vuonna 2009 Delhissä, Goalla ja Gokarnassa.Vietin tuolloin Intiassa kolme viikkoa joulukuussa. Sieltä matka jatkui Bangkokin kautta Indonesiaan. Näistä ruokakuvista minulle ainakin tuli kova hinku päästä taas Intiaan, ei pelkästään syömään, vaikka se…

Uusia ruokakuviani Thaimaasta

Lisäsin tänne blogiin uuden linkin ruokakuvistani Thaimaasta vuodelta 2010. Linkin takaa löytyy 63 kuvaa matkaltamme, jolloin vietimme ensin Bangkokissa muutaman päivän ja lopuksi Indonesian jälkeen (Indonesian ruokakuvat täällä) matkasimmme pari viikkoa Krabin, Tonsain, Khao Lakin ja Similanin saarten kautta Bangkokiin. Ruokakuvieni avulla toivon löytyvän jotain ideaa siitä,  millaista ruokaa vegaani voi löytää Thaimaassa. Muiden maiden…

Saksan tuliaisia

Ruokaharrastajista on  mukavaa ulkomailla käydä paitsi toreilla aistimassa paikallista meininkiä, niin myös supermarketeissa katsastamassa mitä siellä myydään. Ruokaa kohtaan välinpitämättömät ihmiset syönevät ulkomailla samalla tavalla kuin kotonaan ja yrittävät etsiä marketeista oman oloiset leivät, levitteet ynnä muut. Minä taas tarkistan, mitä erikoisuuksia muualta saa. Mieleeni ovat jäänet mm. täydellisen kaalisalaatin metsästys Itä-Euroopan turneella, syötävät kukat…