Ikonisia paikkoja maailmalla: Whisky a Go Go -klubi Hollywoodissa

Kävin kaksi vuotta sitten Los Angelesissa kahteen otteeseen Yhdysvaltojen kierroksellamme. Heti matkan alkajaisiksi majoituimme Hollywoodiin ja siellä kävelimme West Hollywoodin Sunset Stripille, jolla sijaitsee legendaarinen Whisky a Go Go -rokkiklubi. Kyllähän tuo paikka oli jossain määrin tuttu, koska siihen viitataan niin paljon vaikkapa rokkielämänkerroissa ja -dokumenteissa. Mutta olen sen verran hönö, ettei niistä ihan kaikki detaljit…

Montereyn kalifornialaismaisemat Big Little Lies -tv-sarjassa

Big Little Lies -tv-sarjassa minuun vetoaa isojen näyttelijänimien lisäksi Montereyn maisemat. Käväisimme Montereyssa huhtikuussa 2015 ajaessamme Kalifornian rannikkoa San Franciscosta Los Angelesiin. Tiesin että Tyynimeri tuolla on kylmä, mutta en tiennyt etukäteen että tuolla on semmoiset kauniin vihreät rosoiset maisemat. Oli tuulista ja viileää, eikä siellä ollut suinkaan palmurantoja, pitkä Kalifornia ei oikeastaan sijaitse sellaisilla leveyksillä….

Jenkkirekkarien bongausta Yhdysvaltojen teillä

En tiennyt ennestään, että Yhdysvalloissa on kuvioituja osavaltiokohtaisia rekisterikilpiä. Kun huomasin Arizonassa osavaltion hienot rekkarit, aloin vähitellen ottamaan kuvia muistakin. Lopulta yritin bongata ja kuvata mahdollisimman monien eri osavaltioiden rekkarit. Sain kuvattua 26 osavaltion rekkarit: Alabama, Alaska, Arizona, California, Colorado, Florida, Idaho, Iowa, Michigan, Minnesota, Missouri, Montana, Nebraska, Nevada, New Jersey, New Mexico, North Dakota,…

Marin County San Franciscon pohjoispuolella

Ajoreissun 28. päivä: Muir Woods, Sausalito ja ajo Oaklandiin. San Franciscon pohjoispuolella, siellä mistä Golden Gate alkaa, on Marin County. Se on liberaali ja vauras alue, jossa on paljon hienoa luontoa ja varmasti kalliita tontteja. Vaikka San Francisco on jo niin kallis kaupunki, ettei siellä voi asua kuin superhyvätuloiset, ei paljoa auta muuttaa sen pohjoispuolelle…

Kalifornian rannikon punapuut Muir Woodsissa

Nähtyämme massiivisia mammuttipetäjiä (Sequoiadendron giganteum) sekä Yosemiten että Sequoian kansallispuistossa, halusimme päästä vertaamaan mammuttipetäjiä sukulaisiinsa punapuihin (Sequoia sempervirens), jotka ovat korkeampia, mutta kapeampia. San Franciscon ja Golgen Gaten pohjoispuolella sijaitseva Muir Woods National Monument oli kivasti matkan varrella palatessamme Sonoman viinialueilta kohti etelää. Mammuttipetäjät ovat vaikuttavampia, koska ne ovat niin paksuja, ettei niiden ihmeellisyyttä voi…

Kalifornian viinialue Napa Valley ja Sonoma

  Ajoreissun 27. päivä: ajo Napaan ja Bodega Baylle ja 28. päivä: Sonoma. Kalifornian tunnetuin viinialue Napa Valley sijaitsee San Franciscon pohjoispuolella. Porukka käy viinitiloilla, joihin pitää yleensä soittaa etukäteen ja siellä sitten maistella kalliita viinejä. Ymmärtääkseni Napa Valleyssakin viinit ovat tyyriimpiä tiloilta ostettuna kuin samat tuotteet kaupoista. Napa Valley ei ole paikka, jonne itse suuntaisin…

Kalifornian kultakuumeseutuja: Sacramento, Sonora ja Columbia

Ajoreissun 26. päivä: Sonorasta Columbian kautta Sacramentoon Yosemitesta menimme yöksi Sonoraan. Se on harvinaisen käveltävä ja viihtyisä pikkukaupunki, joka on perustettu Kalifornian kultakuumeen aikaan. Siitä lyhyen ajomatkan päässä on Columbia State Historic Park, joka on vanhanaikaisena pidetty kadunpätkä, jossa edelleen on hotelli, kahviloita ja kauppoja. Sacramentoon Sacramento on Kalifornian hallinnollinen pääkaupunki. En voinut olla siellä…

Yosemite Valley on lomakylä vuorten laaksossa

Yosemitessa on idyllinen kontrasti kun on jylhiä kallioita ja putouksia sekä niiden välissä on tasainen vehreä laakso, Yosemite Valley. Siellä kulkee joki, kasvaa isoja lehtipuita ja sinne on muodostunut lomakylä. Olimme yötä ihan kansallispuiston ulkopuolella Yosemite View Lodgessa. Siellä sai taas illalla nautiskella kuumissa porealtaissa. Käppäinen telttamajoitus Yosemite Valleyssa olisi ollut tietysti tosi kallista. Ensimmäisenä…

Half Dome Yosemiten kansallispuistossa

Yosemite on kuuluisa kansallispuisto Kaliforniassa, mutta en odottanut siltä erikoisia, koska olimme jo nähneet eksoottisia ihmeitä muissa kansallispuistoissa, kuten Yellowstonessa. Mitä erikoista Yosemitessa voisi olla geysirien, mammuttipetäjien ja kanjoneiden jälkeen? Maisemat pystyivät sykähdyttämään vielä kaiken muun jo näkemämme jälkeen. Tulimme Yosemiteen etelästä, 41-tietä pitkin Fresnosta. Onneksi ajoimme Glacier Pointin umpikujatien päähän katsomaan mitä sieltä löytyy. Epäilimme…

Mammuttipetäjät Yosemiten Mariposa Grovessa

Hienoa että olimme edellisenä päivänä käyneet Sequoia National Parkissa ihailemassa mammuttipetäjiä, koska se oli hienompi paikka kuin Yosemiten mammuttipetäjämetsä. Osaksi edellispäivän hienous johtui sumuisuudesta, joka antoi upean satumaisen tunnelman sequoiametsään. Yosemiten Mariposa Grovessa oli aurinkoista ja lämmintä. Mutta Sequoian kansallispuiston General Sherman Trail oli nätimpi muutenkin, Mariposa Grove oli enemmän semmoinen avarampi mäntymetsä. Mutta varmasti…

Eväiden tekoa auton konepellillä

Autoreissulla Yhdysvalloissa voi saada parempaa evästä aikaiseksi auton konepellillä kuin jos yrittäisi mennä mihin sattuu ravintolaan koittamaan onneaan. Toki Kaliforniassa (ja vissiin Coloradossakin?) on joskus hämmästyttävän hyvin vegaaniruokaa tarjolla. Reissun parhaan vegaaniburgerin saimme flagstaffilaisen ostoskeskuksen hampurilaistiskiltä Arizonassa. Mutta etenkin kansallispuistoja kolutessa kannattaa pakata autoon joitain seuraavista ruoista: hummusta ja guacamolea (valmisruokina hyvin saatavilla kauppojen kylmähyllyiltä)…

Peura sumuisessa mammuttipetäjämetsässä

Sequoia National Parkista tullessa pysähdyimme parkkipaikalle. Tien vieressä oli upea näky kun peura seisoskeli mammuttipetäjän vieressä usvan keskellä. Katso myös: Maailman suurimmat puut Sequoian kansallispuistossa >> Matkalla punapuumetsään Kaliforniassa >>

Maailman suurimmat puut Sequoian kansallispuistossa

Autoiltuamme Yhdysvalloissa kolmisen viikkoa olimme nähneet Tyynenmeren rannikkoa, merinorsuja, monenlaista aavikkoa, erilaisia kaktuksia, kanjoneita, kukkuloita, kalliomuodostelmia, vulkaanista toimintaa, alkuperäiskansojen kallioasumuksia, biisoneita ja karhun. Läntisten osavaltioiden luonnonihmeet ovat loputtomia ja nyt oli suurten punapuiden vuoro. Länsirannikolla kasvaa kahdenlaisia punapuita. Mammuttipetäjät eli sequoiat kasvavat enemmän sisämaassa, Sierra Nevadan vuoristossa ja ne ovat massiivisia. Ne eivät ole maailman korkeimpia eivätkä maailman…

Matkalla punapuumetsään Kaliforniassa

Ajoreissun 23. matkapäivä: ajo Sequoia National Parkiin Death Valleyn jälkeen meillä oli yksi autoilupäivä ja sitten pääsimme seuraavaan kansallispuistoon, Sequoia National Parkiin. Kalifornian Sierra Nevadan sumuiset ja rehevät kukkulat tekivät vaikutuksen Arizonan, Nevadan ja Utahin aavikoiden jälkeen. Ylempänä kukkuloilla odottivat sequoia-punapuut, mutta jo rinteillä oli hienoa.      

Sierra Nevadan alkujuurilla ajelua Kaliforniassa

Ajoreissun 22. matkapäivä: Ridgecrestistä Visaliaan. Death Valleyn ja Sequoia National Parkin välissä oli yksi päivä, jolloin etenimme Sierra Nevadan vuoriston läpi koukaten aika harvaan asutuilla seuduilla. Oli yllättäviä ja vaihtelevia maisemia kuivista kummuista sumuisaan mäntymetsään. Muita matkan ajopäiviä tiemaisemakuvineen:   18. ajopäivä: Utahista Las Vegasiin >> 13. ajopäivä: Idaho >> 11.-13. ajopäivät: Utah ja Utahin…

Death Valley

Death Valley näytti todellisuudessa hieman erilaiselta kuin mitä olin ajatellut sen olevan. Mielikuvieni loputonta tasaista kuivaa aavikkoa olimme jo nähneet Arizonassa. Olin unohtanut että nimensä mukaisesti Death Valley sijaitsee laaksossa, eli sen molemmin puolin oli kukkularivi. Ajoimme Death Valleyhin Las Vegasista ja koska käväisimme Hoover Damilla, valitsimme eteläisemmän ajoreitin Kuolemanlaaksoon Pahrumpin ja Shoshonen kautta. Olimme…

Hoover Dam patoaa Coloradojoen

Hoover Damille pääsee ajamalla vähän kaakkoon Las Vegasista. Suunta oli päinvastainen kuin tie seuraavaan kohteeseemme Death Valleylle, mutta piti tuo pato käydä tarkistamassa. Ei sen näkeminen mikään erityinen elämys ollut, mutta se piti nähdä voidakseen jatkaa hyvällä mielin matkaa. Padolla oli tosi tuulista huhtikuisena päivänä ja hirveästi turisteja. Autolle ei löytynyt helposti paikkaa padon jälkeisillä ilmaisparkkiruuduilla….

Vegaaniruokaa Las Vegasissa

Las Vegasin juttu olisi megabuffetit, mutta ei jotenkin tullut mieleen mennä sellaiseen, varmaankin siksi että taitavat olla kalliinpuoleisia, jotain 30 dollarin luokkaa. Kasinohotellien megabuffetit eivät myöskään tietenkään ole kokonaan vegaanisia, mutta isoista buffeteista yleensä löytää kaikenlaista vegaanista hyvää (ks. esim. VeganMoFon juttu >>) Mötley Crüen Vince Neilin ravintola Tatuado sijaitsee Circus Circus -kasinohotellissa. Sinne piti…

Las Vegasin kasinohotellit

Jotenkin minä ja kasinohotellit eivät kuulu edes samaan lauseeseen, mutta Las Vegas pitää ottaa Las Vegasina, nauttia kitchistä ja maailman kummallisuuksista. Las Vegas Boulevard on iso huvipuisto aikuisille. New York New York -kasinohotellista löytyy myös iso vuoristorata jos ihan oikeasti haluaa huvipuistovempeleitä. Lue myös: Vapaamielinen Las Vegas >>

Vapaamielinen Las Vegas

Huilasimme kolme yötä Las Vegasissa matkalla Utahista Kalifornian Death Valleyhin. Olimme ajelleet 18 päivää kattaen iso alueen. Yleensä olimme vain yhden yön per paikka, paitsi kahdet yöt Santa Barbarassa, Pagessa, Moabissa ja West Yellowstonessa. Las Vegasin kokee parhaiten majoittumalla kasinohotelliin, jotka eivät välttämättä ole kalliita. Me löysimme netistä huokeat huoneet Riviera-kasinohotellista, jota ei enää ole….

Utahista Nevadan Las Vegasiin

Ajoreissun 18. matkapäivä: Utahista Arizonan kautta Nevadaan Utahista Zionin kansallispuistosta ei pääse suoraan Las Vegasiin Nevadaan, vaan valtatie kulkee Arizonan luoteiskulman läpi. Matkalla olisi ollut joku Virgin River Canyonin virkistysalue. Mutta muuten tämä oli ihan aavikkoa. Nevada on harvaan asuttu osavaltio ja eipä Arizona tai Utahkaan ole mitään Keski-Eurooppaa asukastiheydeltään. Tuolla päin Yhdysvaltoja voisi linnoittautua…

Zion National Park Utahissa

Ajoreissun 18. matkapäivä Zion on suosittu kansallispuisto lounais-Utahissa ja osin tuon suosittuuden vuoksi meidän Zion-kokemuksemme rajoittui ajotiehen. Varsinainen Zionin kanjoni ja Scenic Drive jäi näkemättä. Kansallispuiston läpi kulkevan 9-tien eli Zion – Mount Carmel Highwayn varrella oli kalliomaisemia, kapeikkoja ja yksi kukkulan läpi kaiverrettu pitkä tunneli. Oli ihan tavallinen keskiviikko huhtikuussa, mutta Zion oli kovasti ruuhkainen, ja…

Bryce Canyonin kansallispuisto Etelä-Utahissa

Ajoreissun 17. matkapäivä: Bryce Canyon Utahissa Ajoimme viitisen tuntia Salt Lake Citystä Bryce Canyonille. En ollut ottanut kunnolla selvää mitä Brycen kansallispuistosta löytyy, joten yllätystä tuli. Paikan erikoisuus on punaisesta kalliosta eroosion myötä muovautuneet pilarit, joita Yhdysvalloissa kutsutaan nimeltä hoodoo. Kansallispuistossa on pitkä umpikujaan päättyvä 20 kilometriä pitkä ajotie, joka kulkee pääosin ylhäällä alas avautuvin…

Salt Lake City, Utah

Salt Lake City poikkesi aikalailla täysin mielikuvistani. Olin joskus nähnyt kartan siitä miten kaupungin kadut kulkivat ja ajattelin sen olevan betoninharmaa ja jotenkin vanhanaikainen kaupunki. En vieläkään pysty käsittelemään Salt Lake Citya erillään mormoniuskonnosta. Ja kyllähän se päällepäin siellä näkyikin, koska katujen numerointi lähti heidän päämajastaan. Mutta se yllätti täysin että kaupunki sijaitsi enkelinvalkoisten vuorten…

Yellowstonen maisemat

Emme olleet ennen Yhdysvaltojen reissua ihan ottaneet huomioon, että jotkut paikat voisivat olla vielä kiinni talvikauden jatkona. Tiesimme ettei lämmintä ole aina luvassa, mutta luntahan alkoi paikoin satelemaan ja näkymään Utahissa huhtikuussa. Menimme Yellowstoneen länsipuolen sisäänkäynnistä sen aukeamispäivänä 17.4. Sitä ennen viidestä sisäänkäynnistä vain pohjoisportti oli auki autoille. Majoituimme kahdeksi yöksi West Yellowstoneen, joka on…

Yellowstonen eläimet

Ensimmäisenä näimme biisoneita. Niitä oli pian Yellowstonen läntisestä sisäänkäynnistä tullessa joen toisella puolella. Niitä piti pysähtyä ihailemaan. Silloin ei voinut tietää että niitä tulisimme näkemään vielä paljon ja vieläpä ihan läheltä. Siinä missä Lapissa voi välillä joutua odottelemaan poroja, voi Yellowstonessa liikenne pysähtyä kun autot jäävät biisonilauman keskelle. Harmaakarhun näkeminen oli matkan huippukohtia. Jos olisimme…

Mammothin kuumat lähteet Yellowstonessa

Mammothin kuumien lähteiden alue on vähän erilainen kuin muut Yellowstonen geysiri- ja lähdepaikat. Mammothissa kuumat lähteet sijaitsevat lähinnä rinteillä ja mineraalit ovat muodostaneet valkoisia ja oransseja rappuja ja tasanteita. Jotkut lähteet ovat lakanneet pulputtamasta ja jäljelle on jäänyt valkoisia tasanteita ja valuvannäköistä kiveä. Muita juttuja Yellowstonesta: Yellowstonen höyryävät geysirit ja kuumat lähteet osa 1: Old…

Yellowstonen Grand Canyon

Yellowstonen keskivaiheilta löytyy iso kanjoni ja eipä sille sitten muuta nimeä ole keksitty kuin Grand Canyon of Yellowstone. Paikassa oli sama juttu kuin varsinaisella Grand Cayonilla – maisemia ei oikein saa ikuistettua kameralle tai pitäisi olla jotenkin parempi linssi ja kuvaaja. Toistelimme tuolla maisemien keskeltä että jos meidät olisi tipautettu yhtäkkiä sinne ja sanottu sen olevan…

Yellowstonen kuumat lähteet ja geysirit – osa 2: Grand Prismatic, Norris ja Biscuit Basin

Grand Prismatic Spring Tämä oli unelmieni Yellowstone-nähtävyys. Olen nähnyt ilmakuvia tästä valtavasta kirkkaan sateenkaaren väreissä hehkuvasta vulkaanisesta lähteestä ja niiden takia Yellowstone on ollut pitkään listallani paikoista joihin on päästävä. Koska vierailuajankohtamme oli viileä, näimme vain lähinnä höyryä. Eikä maantasalta tästä muutenkaan olisi saanut semmoista kokonaiskuvaa kuin mitä ilmasta tulisi. Paikalla pitäisi olla korkea torni,…

Yellowstonen höyryävät geysirit ja kuumat lähteet – osa 1: Old Faithful ja Morning Glory

Yellowstonessa on kanjoneita, putouksia ja muuten vain hienoja maisemia ja villejä eläimiä, mutta vulkaaninen toiminta on se mikä tekee paikasta uskomattoman satumaan. Siellä on maailman suurin keskittymä geysireitä. Old Faithfulin geysiri Old Faithfull ei ole Yellowstonen geysireistä suurin, mutta se on ennalta arvattavin. Se suihkuaa usein ja sen tuprautusten ajankohdat pystymään mittaamaan etukäteen. Old Faithful…

Pohjoisen luonnon Idaho Yhdysvalloissa

13. ajopäivä Yhdysvalloissa: Idaho ja Idaho Falls. Päädyimme Idahoon, koska halusimme mennä Yellowstonen kansallispuistoon. Yellowstonen läntinen sisäänkäynti sijaitsee Idahon puolella, vaikka muuten suurin osa kansallispuistosta on Wyomingissa. Idahoon tullessa ihmettelin taas kerran miten Yhdysvallat voi olla näin tyhjää asutuksesta. Yhdessä kohdassa otimme kiintopisteen edessäpäin olevaan kylään ja trippimittarilla mittasimme matkan sinne olleen yli 30 kilometriä….

Ajoa Utahissa ja Moabissa Yhdysvalloissa

Ajoreissun päivät 11-13: Moab, Archesin ja Canyonlandsin kansallispuistot sekä ajelua kohti Idahoa. Itäisestä Utahista Coloradon vierestä löytyy mm. Archesin ja Canyonlandsin kansallispuistot Moabin paikkakunnan kupeesta. Kalliomuodostelmat ovat Utahin erikoisuus: Archesin kansallispuistossa on luonnon muodostamia kaarisiltoja, Canyonlandsilla kanjoneita, Brycessä tötteröitä ja Zionissa jylhät maisemat. Yhdysvaltojen reissullamme 11. ajopäivänä matkustimme Coloradosta Moabiin (ehdimme käydä saman päivän aikana Coloradossa…

Canyonlands Utahissa on laaja kansallispuisto

Utahissa Moabin ja Arches National Parkin eteläpuolella sijaitsee Canyonlandsin kansallispuisto. Kanjonit eivät tosiaankaan täällä päin rajoitu Grand Canyoniin, vaan eri tyyppisiä maisemia pääsee katselemaan useammissa paikoissa. Mutta Canyonlands on laaja. Me ajoimme vain ensin juuri sen ulkopuolella olevalle Dead Horse Pointille ja sitten Canyonlandsin rajojen sisällä olevalle näköalapaikalle Grand View Pointille. Muuten kansallispuistossa olisi enemmänkin…

Archesin kansallispuiston kaarimuodostelmat Utahissa

Koska ei ollut vielä liian myöhä, lähdimme suoraan Archesin kansallispuistoon saavuttuamme Moabiin ja kirjauduttuamme motelliin. Samana päivänä olimme jo ajelleet Coloradossa Cortezista Mesa Verden kansallispuistoon ja sieltä ajettu Utahiin Moabiin. Ei ollut tarkoitus ahnehtia Archesia samana päivänä, mutta uteliaisuudesta lähdimme sinne käymään ja tulimme sitten ajelleeksi puiston läpi meneviä teitä siihen malliin, ettemme sinne enää seuraavana…

Nopea Coloradoon tutustuminen

Ajoreissun 11. päivä: Coloradon Mesa Verdestä Utahin Moabiin. Olimme vain yhden yön Coloradon puolella, Cortezin pienessä kaupungissa matkalla neljän osavaltion rajalta Utahin Moabiin. Emme millään tavoin olleet suunnitelleet yöpyvämme siellä, se vain oli sopivalla kohdalla matkan varrella. Cortezissa pystyimme näkemään kaukana siintävät Kalliovuoret. Coloradostahan tulee mieleeni vain Kalliovuoret, Aspen ja Denverin kupeessa oleva Boulderin kaupunki, jossa pitäisi asua…

Mesa Verden kansallispuisto Coloradossa

Yhdysvalloista löytyy vanhoja intiaaniasumuksia, jotka on hakattu kallioon. Mesa Verden kansallispuistossa Coloradossa on useampia kallioasumuksiša. Paitsi että nuo rakennelmat ovat sinänsä jänniä, sijaitsevat ne ylängöllä, josta näkyy kauas Kalliovuorillekin. Ajoimme Mesa Verdeen huhtikuisena aamuna läheisestä Cortezin kaupungista. Edellisenä päivänä olimme olleet Monument Valleylla ja Four Cornersilla eli neljän osavaltion rajalla. Ensin kävimme kansallispuiston vierailijakeskuksesta, josta…

Neljän osavaltion rajalla Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa on vain yksi kohta, jossa neljän osavaltion kulmat kohtaavat toisensa. Arizonan puolella olevalta Monument Valleylta piipahdimme Utahin puolelle, sitten oli ihan lyhyt pätkä Coloradoa ja siinä sitten New Mexicon puolella tie numero 160:lta lähti pikkutie rajapyykille. En sitten tiedä mitä siellä olisi ollut, käännyimme pääsymaksukopilta pois, kun emme uskoneet siellä mitään kummempaa olevan. Osavaltioiden…

Monument Valleyn aavikon yhtäkkiset kukkulat

Monument Valley on Yhdysvalloissa Arizonan ja Utahin osavaltioiden rajalla, navajointiaanien reservaatissa sijaitseva ihmeellinen alue. Olimme Arizonassa nähneet käsittämättömiä punakalliomaisemia ja Monument Valley oli yksi huipentumista. Matkamme punakalliomaisemat ja luonnonihmeet eivät siihen mitenkään loppuneet. Ja tätä ennen näimme Sedonan Grand Canyonin Pagen Koska Monument Valley sijaitse navajomailla, ei sinne päässyt sisään kansallispuistopassillamme, joten pääsymaksu piti maksaa…

Pagesta Monument Valleyhin Arizonassa

Ajoreissun 10. päivä: Pagesta Monument Valleyhin. Jos aamulla lähtisi Grand Canyonilta ehtisi samana päivänä vielä Monument Valleyhin. Me ajoimme yhtenä päivänä Pagesta itään Monument Valleyhin, jossa ihailimme maisemia ja ajoimme lenkin alueella, jatkoimme neljän osavaltion yhtymäkohtaan ja siitä menimme vielä yöksi Coloradon puolelle Cortesiin (lue millaista matka oli Monument Valleysta Corteziin >>) Monument Valley sijaitsee…

Page Arizonassa

Flagstaffin sijaan Page voi olla toinen paikkakunta, jossa majoittua Grand Canyonin vierailulla. Toki lähempänäkin Grand Canyonin eteläreunan vierailijakeskusta löytyy majapaikkoja ja kannattaa kokeilla onneaan jos siellä on saatavuutta ja kohtuullisia hintoja. Grand Canyonin pohjalla virtaava Coloradojoki on padottu Pagen kohdalla, Glen Canyon Damin padon pohjoispuolelle on muodostunut Lake Powellin järvi. Järvellä näkyy paljon venelaitureita ja…

Flagstaffista Grand Canyonin kautta Pageen Arizonassa

Ajoreissun 8. päivä: Flagstaffista Grand Canyonin kautta Pageen. Yhden päivän aikana ehtii kokemaan Grand Canyonin ja etenemään Flagstaffista Pageen. Aikaa voisi toki kuluttaa enemmänkin ja vaellella Flagstaffin ympäristöstä yllättävästi löytyvillä ikivanhoilla tulivuorilla, patikoida Grand Canyonilla ja nähdä kanjoni mahdollisimman monesta kuvakulmasta. Minulla oli ehkä hieman hölmö olo siitä, että Grand Canyon oli vähän niin kuin…

Grand Canyon on paikka joka on nähtävä

Odotin Grand Canyonin olevan yksi valtava kanjoni, jonka pohjalla virtaa Coloradojoki. Kaikki tietävät Grand Canyonin. Mutta silti kaikista näkemistäni valokuvista ja lukemistani jutuista huolimatta näkymä oli jotain mitä en osannut kuvitella. Grand Canyon on valtava ja monitasoinen. Varmaankin huikein näkemistäni paikoista. Eivätkä valokuvat anna oikeutta ollenkaan. Korkeimmilta reunamilta Coloradojokea ei näe monestakaan paikasta ja niistä…

Arizonan Montezuma Castlesta Flagstaffiin

7. ajoreissupäivä: Sedona, Montezuma Castle ja Flagstaff Arizonassa Phoenixista Flagstaffiin menevän tien varrella on Montezuma Castle, joka on Amerikan alkuperäisasukkaiden kallioon hakkaama asuinpaikka yli 600 vuoden takaa. Paikka on yhdysvaltalainen National Monument, jonne pääsimme kaikki sisään kansallispuistopassillamme. Siellä ei ole hirveästi nähtävää, mutta siellä käynti avartaa käsitystä siitä miten Yhdysvalloissa on eletty ennen eurooppalaisten tuloa. Piipahdimme Montezuma…

Sedona Arizonassa on yksi hienoimmista paikkakunnista

Reissun suurin yllätyskohde oli ehkä Sedona. Se on huikeiden punakallioisten kukkuloiden välissä oleva turistikoitunut kylä, josta en ennen matkaa ollut kuullutkaan. Mutta tunnettu se on, sieltä ei meinannut löytyä huonetta tavallisena huhtikuisena torstai-iltana. Joillakin yhdysvaltalaisilla oli spring break -aika, mikä saattoi hieman vaikuttaa. Motelleja oli juuri ennen kylän keskustaa 89A -tiellä, ahtaassa keskustassa sekä keskustan jälkeen Oak…

Aavikkoa ja jättikaktuksia Arizonassa

6. automatkapäivä, Arizona Arizonan puolella saimme ajaa hamaan kaukaisuuteen jatkuvia suoria aavikkoteitä. Välillä ei ollut yhtään rakennuksia näkyvillä, vain pensaita ja kukkuloita ja ehkä raja-aitoja. Edellisenä iltana matkasimme Joshua Treen kansallispuistosta Blythen rajalle Kalifornian puolelle, koska emme tienneet miten Arizonasta 60-tien varrelta mahtaisi motelleja löytyä. Blythessä ei ollut oikein mitään muuta kuin useita motelleja ison tien varrella….

Joshua Treen kansallispuisto Kaliforniassa

Kalifornian rannikko oli hienoa rantamaisemien osalta, kun oli poukamia, lahtia, jyrkänteitä, hiekkarantoja ja valkoisia vaahtopäitä. Samoin näkemäni eläimet olivat hieno kokemus. Mutta varsinaiset eksoottiset ja ihmetyttävät maisemat alkoivat sisämaassa Mojaven autiomaassa ja Joshua Treen kansallispuistossa automatkan viidentenä päivänä. Joshua Tree on näppärä kansallispuisto Los Angelesista itään. Ajoimme edellisenä päivänä Santa Barbarasta Los Angelesin läpi  Yucca Valleyn kylään…

Malibun rannoilta Joshua Treen aavikolle

4. automatkapäivä: ajo Santa Barbarasta Joshua Treen Yucca Valleyhin Santa Barbarasta on vain lyhyt matka Los Angelesiin, jonne ajoimme rantateitä. Malibun rantakaistale on oma kaupunkinsa Los Angelesin piirikunnassa, ihan kuin Beverly Hills ja West Hollywoodkin. Huhtikuisena tuulisena ja vähän viileänä päivänä Malibu ei vastannut mielikuvaa ihanasta palmurannasta. Epäilemättä rantatalot ovat huikean kalliita, mutta ne eivät näyttäneet miltään ökytaloilta….

Big Sur – Kalifornian rantaa Montereysta Santa Barbaraan

2. ajopäivä: Montereysta Santa Barbaraan Carmelin jälkeen tie 1 jatkoi kulkuaan lähellä rantaa. Jotkut turistit menevät Montereyssä veneretkille valaita katsomaan, mutta me jätimme homman väliin ensinnäkin siksi että oli hirveän tuulista ja toiseksi koska homma oli kallista (vaikkakaan ei ollenkaan niin kallista kuin Norjan Andenesissa >> ). Lisäksi minä olin kovassa flunssassa, enkä olisi kestänyt…

Merinorsut Big Surin rannalla Kaliforniassa

Hienona yllätyksenä Kalifornian Big Surin rannikolta löytyi oikein iso merinorsuyhdyskunta Piedras Blancasta. Keväisin niitä näkee San Simeonin pohjoispuolella enemmän kuin syksyisin. Lähellä sijaitsee Big Surin isoin tai ainoa turistikohde Hearst Castle. Mielestäni merinorsut on kuitenkin reippaasti kiinnostavampi asia kuin mitkään ihmisen tekeleet. Merinorsupaikka sijaitsee ihan rantatie 1:n vieressä, eli parkkipaikalle tarvitsee vain kurvata ja mennä…

Monterey ja Carmel Kalifornian rannalla

Ajoimme ensimmäisenä päivänä San Franciscosta Santa Cruzin kautta Montereyhin, jonka tunnelmasta olin lukenut hyvää. Carmel taas on kolmas rantapaikka Montereyn eteläpuolella, mutta nämä kaksi pientä kaupunkia sulautuvat hyvin yhteen. Suosittelen ajelemaan niissä rantaa myöten, esimerkiksi auringonlaskun aikaan kuten me teimme ainoana iltanamme Montereyssa. Tai viettämään aikaa rannalla ja Fisherman´s Warfin ranta-alueella kuljeskellen, jos aikaa on. Meidän…

Santa Cruz pikaisesti Kalifornian rannikolla

Matkasimme San Franciscosta Montereyhin tietä numero 1, joka ohittaa Santa Cruzin kaupungin, mutta me koukkasimme sen keskustan kautta. Ranta oli lauantaipäivänä vilkas ja parkkipaikan löytäminen olisi varmaan vaikeaa. Jatkoimme joitain kortteleita keskustaan Pacific Avenuelle. Lue myös: Maisemat San Franciscosta etelään >>     Saturn Cafe   Kaupunki vaikutti kivalta ja jonkinlainen vegaanivaistoni löysi sattumalta kasvis-dinerravintola Saturn Cafen….

Maisemat San Franciscosta etelään

1. ajopäivä: Lähtö San Franciscosta ja ajo rannikkoa myöten Santa Cruzin kautta Montereyhin. Kuukauden mittainen autolla ajelureissu alkoi San Franciscosta, josta kaupunkina kirjoittelen sitten kun palaan sinne kierroksen lopulla. San Franciscosta kannattaa lähteä etelään tietä numero 1 mikäli nimenomaan rannikko kiinnostaa. Ehkä jotakuta saattaa kiinnostaa myös jotkut kohteet ja maisemat itäisemmilläkin teillä ja meneehän siellä…

Junalla Los Angelesista San Franciscoon

Otimme maaliskuun lopussa Los Angelesista junan San Franciscoon. Halusin nimenomaan junan enkä bussin, koska olin lukenut junan kulkevan ison osan matkasta lähellä merta merinäkymin. Liput ostimme tiskiltä Union Stationilta, jonne oli helppo mennä metrolla Hollywoodista (1,75 dollaria suuntaansa). Maksoi noin 60 dollaria/lippu. Tiskillä kannattaa olla tarkkana, koska Amtrak myy juna-bussi -yhteyksiäkin. Meillekin meinattiin ensin myydä matka,…

Hollywoodin kasvisruokatarjonta

Kaliforniassa vaikutti joka ravintolan listalla olevan vähintään yksi vegaaniruoka-annos, marketeissa oli huimat vegaanierikoisruokahyllyt ja kasvisravintoloita löytyi. Hollywood oli hyvä tämän suuntauksen edustaja. Happy Cow -sivustolta oli jopa hieman hankala löytää Hollywoodin ravintolat, koska koko Los Angelesista löytyy yli sata kasvisravintolaa ja joukosta piti selata juuri tuon alueen paikat. Lisäksi on kaupat ja kasvissyöjäystävälliset paikat, joista saattaa löytää hyvinkin…

Sunset Stripin katu Hollywoodissa

Sunset Strip on vähän jännästi kahtalaista: rokkiklubikatu ja hienostokatu. Mielestäni näiden ei pitäisi sointua yhteen, mutta kaippa Los Angelesin rokkiskene voi olla vähän toista maata eli semmoista luksusversiota. Hyvät bändit ovat sielläkin ponnistaneet käsittääkseni vähemmän varakkaista oloista, mutta kai siellä sitten hommaan kuuluu pröystäillä heti kun tulee rahaa. Kävelimme Hollywoodissa Sunset Stripille ensin Santa Monica Boulevardia pitkin. Tähtäsimme…

Hollywood ei näytä supertähtien kaupungilta

Tosiaan tultiin aurinkoiseen Kaliforniaan – Los Angelesin lämpötilat olivat kymmenen astetta kuumemmat kuin tuohon aikaan vuodesta yleensä. Olin odottanut semmoisia alle +25-asteen tiloja, jolloin minulla yleensä tulee vilu varjoon mennessä. Sen sijaan päivisin oli reippaasti yli +30-asteista. Iltaisin sentään tuli viileä, farkut ja huppari -keliä, ja viileämpääkin minun mittapuullani, eli ulkona en olisi niissä vaatteissa…

Miltä Los Angeles tuntui Thaimaan jälkeen?

Saavuttuani Los Angelesiin vertailin sitä tietysti Thaimaahan, josta sinne tulin. Jos thai matkustaa LA:n sinisellä metrolinjalla niin varmaan alkaa ihmettelemään, kun asuminen näyttää paikoin aika köyhältä. Thaimaasta löytyy paljon hulppeampia ja viihtyisämpiä asuinalueita. Jenkkilästä ei tule ehkä odottaneeksi parakkimaisia taloja ja rojuja pihoilla. Ja siinä missä Thaimaassa katuja värittävät pikkukaupat ja ruokakojut, ammottavat jotkut Los Angelesin asuinalueet…

Hollywood Foreverin hautausmaa Los Angelesissa

Hollywoodista löytyy tyylikäs Hollywood Foreverin hautausmaa, josta ei löydy paljoa ainakaan viime aikojen kuuluisuuksien hautoja, enkä minä muutenkaan tunnista haudatuista kuin muutaman. Tosi leffaihmiset varmaan bongaavat puistosta kaikenlaista kiinnostavaa. Sen sijaan paikka on hieno puisto mausoleumeineen ja riikinkukkoineen. Ei siinä että Hollywoodissa olisi tarve päästä hengähtämään puiston rauhaan. Kaduilla ei ole paljoa ihmisiä (paitsi mitä…

Länsi-Yhdysvaltojen kierrokselle 7 viikoksi

Lähdin vähän toisenlaiselle matkalle kuin mitä yleensä budjettiini sopii halpoihin maihin matkustelevana reppureissarina. Tosin nytkin lähdin reissuun alle 7-kiloisella rinkalla sekä läppärin ja ison kameran sisältävällä käsimatkatavaralla. Eikä tarkoitus ole luksustella, vaan hoitaa olemiset ja menemiset suunnilleen niin halvalla kuin voi. Tosin minun on aivan pakko päästä edes halvemman luokan kasvisravintoloihin, koska Jenkkilä ja etenkin Kalifornia…

New Yorkin kasvisravintolat ja ruokakuvat

Kävin heinäkuussa 2009 kahden viikon matkalla New Yorkissa ja Bostonissa. NYC:ssä oli yli sata kasvisravintolaa ja yksi matkan aktiviteeteista oli syödä hyvin. New Yorkissa olisi hienoja ja kalliitakin kasvisravintoloita, mutta ne eivät oikein ole minun juttuni. Ottamani kuvat ravintoloista ja ruoista löytyy täältä >> Vietin toisen viikon itsekseni ja silloin turvauduin usein iltaisin East Houston…