Risteily Marseillen Ile de Frioulin saarille

Ainakin pari eri yhtiötä seilaa Marseillen vanhasta satamasta Ile de Frioulille, jota voisin sanoa Marseillen Suomenlinnaksi, koska se on asuttu ja linnoitettu saariryhmä kaupungin edustalla. Yksi sen saarista on Ile d´If, joka saattaa olla saarista suosituin kohde vanhana vankilasaarena ja Monte Kriston Kreivin tarujen kuuluisaksi tuomana. Mehän emme saarista tienneet yhtään mitään ennestään, mutta totesimme…

Calanquesin kapeat lahdet Provencessa

Luonnonmaisemien ihailija ja patikoija ei voi matkailla Marseilleen käymättä Calanquesin kansallispuistossa. Calanquesin kukkuloille pääsee helposti bussilla Marseillesta tai kävelemällä Cassisin kaupungista käsin. Cassisiin pääsee Marseillesta junalla. Lahtiin pääsee tutustumaan myös mereltä käsin ottamalla turistilautan Marseillen vanhasta satamasta. Siellä kaupataan eri pituisia matkoja Calanquesiin, pidemmillä reissuilla näkee useamman lahden. Kävin Calanquesilla edellisen kerran kolme vuotta sitten…

Cassisin rantakaupunki Provencessa

Cassis on pieni rantakaupunki Marseillen vieressä, kaupunkien väliin jää Calanquesin kansallispuisto. Yritimme ensin hankkia Airbnb-kämppää Cassisista, jonka arvelimme olevan kätevämpi lyhyen visiitin ja Calaquesiin tutustumisen kannalta ja voisin kyllä suositella tätä vaihtoehtoa Marseillen sijaan. Cassisissa on hiekkarantakin. Kävimme Marseillesta päiväseltään Cassisissa junalla. Myös Nizzan suunnalta tulevat junat pysähtyvät ainakin joskus Cassisissa ennen Marseillea. Ylempää kukkulalta,…

Marseillessa vahingossa jalkapallokisojen aikaan

Olin Marseillessa jalkapallon EM-kisojen aikaan tietämättä kisoista oikein mitään, aloin seuraamaan niitä vasta loppusuoralla. Marseillen rautatieasemalle saapuessani siellä oli jotain tappelunpoikasta ja mietin että tällaistako tämä sitten on, koenko kaikki jalkapallokailotukset uhkaavina seuraavat päivät. Mukana ollut siskoni osasi kuitenkin selittää asian parhain päin: on hienoa että nuoret miehet voivat tuolla lailla purkaa tuntojaan. Tuo ajatus…

Matkalle Wienistä Lissaboniin

Seuraava reissuni vie minut kolmeksi viikoksi Wieniin, Venetsiaan, Marseilleen, Lissaboniin ja Barcelonaan. Turnee tulee kaikkineen maksamaan varmaan jotain 1500 euroa, turha ajatellakaan selviäväni vähemmällä jos aion testailla ravintoloita ja juoda viiniä. Matkat tulevat maksamaan noin 500 euroa (Hki-Wien-Venetsia-Marseille-Lissabon-Barcelona-Hki) ja olen jo etukäteen ostanut niistä suurimman osan. Se rajoittaa vapautta, mutta nyt vain oli joitain tekijöitä,…

Italiassa ja Ranskassa otetaan koirienkin kanssa lungisti

Italiassa ja Ranskassa minut yllätti, miten niissä näköjään suhtaudutaan koiriin paremmin kuin Suomessa. Vanhastaanhan minulla on ollut käsitys, että mitä etelämmäksi mennään, sitä huonommin koiria kohdellaan. Ei näyttänyt pitävän paikkansa. Koirat olivat yleensä tervetulleita kaikkialle ja ihmiset istuivat kahviloissa koiriensa kanssa. Pariisin metrossa kiinnitin huomiota, miten eräskin rouva tuli kyytiin koiransa kanssa ja koira asettautui…

Bussipysäkin etsimistä yöllisessä Nizzassa

Marseillesta ei päässyt joka päivä bussilla Milanoon, jonne minun kuitenkin piti päästä torstaiksi 11.7., koska puoliskoni saapui sinne silloin. Siksi ostin Eurolinesin luukulta bussilipun Nizzasta Milanoon. Bussi lähtisi kello 4 yöllä ja olisi perillä Milanossa joskus 10.30 aamulla. Nizzassa oli jo pimeää sinne saavuttuani. Kävelin rinkka selässä kävelykatuja ja asetuin rantabulevardille penkille lukemaan katoksen valaistukseen….

Marseillen toreja, ruokia ja näkymiä

Vietin Marseillessa kaksi päivää. Molempina päivinä kävelin Calanquesin kansallispuistossa, mutta aikaa jäi hyvin Marseilleenkin tutustumiseen. Yleisesti sanoisin Marseillen olevan välimerellinen, mukavan viimeistelemätön verrattuna Pariisiin, joka ei sekään niin kovin kiiltävä ole. Cours Julien ja sen lähistön kadut ovat ehdottomia katuja kävellä. En onnistunut käymään siellä kaikkien ravintoloiden ollessa auki, niitä on siellä vieri vieressä. Kello…

Calanquesin kansallispuisto Ranskan Marseillessa

Suuntasin Ranskan etelärannikon Marseilleen, koska minun piti muutenkin matkata kohti Italiaa. Marseillen valitsin, koska siellä sijaitsee Calanquesin kansallispuisto. Olin nähnyt pari kuvaa ja lukenut tästä Ranskan rannikolla sijaitsevasta uudesta kansallispuistosta Norwegianin lentoyhtiön lehdestä (oli muuten kerrankin muille kuin bisnesmatkaajille suunnattu lentoyhtiön lehti), jonka toukokuun numerossa esiteltiin hienoja luontokohteita, joissa on harrastettu fyysisiä itsensä ylityksiä. Siihen…

Erikoinen YesWeCamp -leiri Marseillessa

Ranskan etelärannikon Marseilleen on Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden nojalla perustettu muutamaksi kesäkuukaudeksi YesWeCamp -leiri. EU:n kulttuuripääkaupunkiteema on mielestäni hieman byrokraattiselta, päälleliimatulta ja elitistiseltä kalskahtava ilmiö, mutta YesWeCamp riisuu tuon kuvitelman. Teemavuoden nojalla aktiiviset ihmiset voivat järjestää kaikenlaista kivaa. Löysin YesWeCampin ihan vain Hostelworldistä etsiessäni halvinta majoitusta Marseillessa. Sänkypaikka maksoi 18 euroa. Mutta sänkyni ei tosiaankaan ollut missään…

Pariisin torit ja ravintolat

Pariisissa on paljon kasvisravintoloita, mutta en tutustunut niihin kovin hyvin. Gentle Gourmet Cafen brunssin jälkeen en enää viitsinyt yrittää syödä Pariisissa ranskalaisittain. En enää halunnut syödä vehnäjauhoja, sitä ennakoin joutuvani tekemään paljon Italiassakin. Kamalan kalliiksikin nämä ravintolaruokailut tulevat. Gentle Gourmet Cafen brunssi oli silti ihan elämys. Yleensähän ulkomailla ravintoloissa vegaani ei saa leivälleen margariinia. Nyt…

Havaintoja pariisilaisista

Eikö jo sanasta Pariisi tule vahvasti mieleen kaikenlaista? Ranskan kielen pulputus ja solkotus, laihat pariisilaisnaiset helmikaulanauhoissaan ja itsevarma asenne. Eniten Pariisista ja Ranskasta minulle tulee mieleen valtava määrä puhetta. Ehkä se johtuu siitä epätoivosta, kun ranskaa opiskellessani en silti siitä lorinasta ja lurinasta oppinut saamaan mitään selvää. Tuntuu siltä, että ranskalaiset tahallaan puhuvat kieltään epäselvästi,…

Mitä tein Pariisissa?

Kävelin tosi paljon ihanan kuumassa säässä. Ajauduin Bastillen alueella kävelemään Port de l´Arsenal -kanavan ja marinan vierustaa. Bastillessa on viikonloppuisin tori ja kävin vegaanibrunssilla Gentle Gourmet Cafessa. Suosittelen Bastillen aluetta etenkin sunnuntai-aamun jutuksi, kun torikin on auki ja brunssia saa klo 13 asti. Samalla voi kävellä kanavan vartta. Jos osut Pariisiin jonkin kuukauden ensimmäiseksi sunnuntaiksi,…

Matkustaminen Pariisiin ja majoittuminen 5.–8.7.

Eurolinesin busseja Brysselistä Pariisiin lähtee melko tiuhaan. Olen yleensä ollut junien suosija, koska ovathan ne mukavampia kuin bussit, jotka ovat ahtaampia, joissa on hankalampi päästä vessaan, jotka ovat usein hitaampia ja joissa saan joskus pienoista matkapahoinvointia. Mutta kustannussyistä alan harrastaa enemmän busseja. Aiemmin olen tutustunut Eurooppaan vain junalla matkustaen interraililla tai sitten henkilöauton kyydissä. Nyt…

Muistoja Euroopan bussireissusta

Matkustin vuosia ja vuosia sitten bussilla Ranskaan sekalaisella suomalaisella sakilla. Porukassa oli jonglöörejä ja aktivisteja. Ensin mentiin päivälautalla Turusta Tukholmaan, matkustettiin yö bussissa ja aamulla heräsimme Kööpenhaminasta. Kööpenhaminan päivän jälkeen hankkiuduimme muistaakseni Saksan lautalle ja taas nukuttiin bussissa. Tällä kertaa aamulla herättiin Amsterdamissa. Illalla ajettiin Lilleen, jonne bussi jäi. Bussiin sai silti oikaista yöksi nukkumaan….