Rescuetoiminta on paljon muutakin hyvää kuin kotien antamista

Rescuetoiminnassa on kyse paljon muustakin kuin yksittäisten rescuekoirien välityksestä ja pelastamisesta Suomeen. Koiria Suomeen tuomalla saadaan ulkomailla oleviin eläinsuojelukeskuksiin tilaa uusille tapauksille, jotta keskukset pystyisivät ylipäätään toimimaan. Adoptointi on edellytys, jotta sterilointeja, valistusta ja muuta ennaltaehkäisevää katukoiraongelman ratkaisutyötä tekevät keskukset voivat jatkaa projektejaan ajallisesti ja rahallisesti. Eläinsuojelukeskuksissa ei synny pentuja, koska niihin tullessa koirat steriloidaan, koska…

Lexie-koira tuli meille Thaimaasta Ruotsin kautta

Lexien reitti meille oli mutkaisempi kuin muiden meille suoraan Thaimaan rescue-tarhoilta tulleiden eläinten polut. Muistan tarkalleen, kun tapasin Lexien ensimmäisen kerran Koh Lantalla. Olin toukokuussa 2015 rannalla kävelyllä vanhemmillani nykyisin asuvan Alfan kanssa. Vastaan tuli Lexie ja sen omistaja, he olivat myös matkalla Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselle, jossa silloin työskentelin ja asuin. Lexie taisi olla…

Rescuekissamme Billy Thaimaasta

Tutustuin Billyyn Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksessa Thaimaan Koh Lantalla toukokuussa 2015. Menin sinne työskentelemään vapaaehtoiskoordinaattoriksi ja vastuulleni kuului kaiken muun mahdollisen lisäksi varaston sisältö ja se että kaikki paikat tulevat siivotuksi. Billy tykkäsi oleilla keittiön viereisessä varastohuoneessa, koska sitä ahdisti muiden kissojen seura. Lanta Animal Welfarella on jatkuvasti viitisenkymmentä kissaa ja niistä nelisenkymmentä viettää aikansa…

Thaimaalaisten koirieni ja kissani totuttautuminen Suomeen

Tulin tänä keväänä takaisin Suomeen oltuani lähinnä Thaimaassa kolme vuotta. Kevään aikana meille tuli Thaimaasta myös meidän kolme koiraa ja yksi kissa. Miten matkustushullulle kävi näin? Kyllähän tämä hieman hirvittää olla vastuussa neljästä elämästä. Onneksi minulle kertyi kokemusta esimerkiksi usean koiran kävelyttämisestä kerrallaan Chiang Maissa Care for Dogsilla. Siellä oli parisataa koiraa ja kävelytin neljää…

Koh Phanganin saaren eläinsuojelukeskus PACS Thaimaassa

Kävin PhaNgan Animal Care for Strays PACSin eläinsuojelukeskuksella tammikuussa, kun viisipäiväinen sterilointiklinikka oli saatu päätökseen. Minusta on kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset paikat on missäkin järjestetty – millaiset tilat on ja millaiset työrutiinit on kehitetty. PACS on pienempi kuin ne paikat, joissa olen ollut vapaaehtoisena. Heillä ei ole ollut varaa palkata eläinlääkäriä, sen sijaan sinne haetaan jatkuvasti…

Liikkuva eläinklinikka Koh Phanganin saarella Thaimaassa

Tammikuussa matkustin Koh Lantan saarelta Koh Phanganin saarelle Thaimaan niemen poikki osallistuakseni Lanta Animal Welfaren organisoimaan kissojen ja koirien sterilointioperaatioon, jossa steriloitiin niin paljon eläimiä viidessä päivässä kuin pystyttiin, jotta Koh Phanganilla ei vastedes syntyisi niin paljon ei-toivottuja eläimiä. Useimpina päivinä hoidettiin kuutisenkymmentä kissaa ja koiraa, se on aika maksimi tuollaisissa puitteissa. Koh Phanganilla toimii…

Wispa on rescuekoira Thaimaasta

Wispa on toinen rescuekoira, jonka toin vanhemmilleni Thaimaasta aiemmin esittelemäni Alfan lisäksi. Alfa oli Jössin kuoltua lähdössä yksin Suomeen ja vanhempieni kanssa mietimme adoptoivamme viipurilaiskoiran Alfan kaveriksi. Kun kerroin Koh Lantan eläinsuojelukeskuksella uudelle pomolleni Junielle tästä tilanteesta, hän ehdotti että olisiko Lanta Animal Welfarella joku sopiva. Tosiaan, Lanta Animal Welfaren koirille aloitetaan vientiprosessi heti kun mahdollista,…

Koiranpennun hoitamista Goalla Intiassa

Jo parin Goan lomapäivän jälkeen minulle tuli hoitopentu paikalliselta Animal Rescue Centeriltä. Arviolta muutaman viikon ikäinen pentu oli saanut jonkinlaisen kohtauksen aivan yhtäkkiä ja mennyt huonoon kuntoon. Olin siskontyttöni kanssa juottanut sitä ja muita nestehukkaisia pentuja ruiskulla aiemmin aamulla. Parin tunnin päästä se vain makasi paikallaan. Kävin ensin varmistamassa majapaikassani Seva´s Cabanas & Hutsissa, että…

Monkey Forestin apinoita ja temppeleitä Balin Ubudissa

Ubudissa Jalan Monkey Forest -kadun eteläpäässä on puisto, jossa kiinnostavinta on siellä asuvat apinat. Niitä on paljon ja on aika hauskaa seurata makakien juttuja. Mutta koska apinat ovat apinoita, pitää ihmisten olla vähän varuillaan, koska nuo koittavat varastaa tavaroita. Hartioille hellyyttävästi hyppäävä makaki ujuttaa kätensä reppuusi tai viereesi istuva pitkäkätinen käy taskullasi. Ja varsinkin jos…

Kiertävän kissaklinikan päätös ja mahtava Gili Airin saari

Gili Air taisi miellyttää minua eniten kolmesta Gilisaaresta. Tykkäsin kyllä niistä kaikista, mutta jokin tuossa saaressa oli erityisen mukavaa. Saarikohdetta etsiessä bilereissarit valitsevat Gili Trawanganiin, joten Gili Air saa vieraakseen ja asukeikseen vähän rauhallisemmasta menosta kiinnostuneet matkustelijat. Gili Meno taas on vähän turhankin hiljainen ja ehkä hitusen umpimielisempi paikka. Sanoisin, että Gili Airilla oli eniten…

Gili Meno on Gileistä rauhallisin indonesialainen saari

Tulimme Gili Menolle pienellä paatilla Gili Trawanganilta. Tilausvene lähti sieltä Cats of Gilin kissakaupan ja Egoiste-ravintolan edestä ja rantautui Meno-saarella pidettävän klinikan kohdalle. Heti vain ryhdyttiin hommiin: purettiin lasti veneestä ja kannettiin kamat Mallias bungalowsille, jotka lahjoittivat kaksi huonetta klinikan käyttöön. Siellä oli paikalliset vapaaehtoiset jo laittaneet häkit kasaan ja kissoja oli valmiina odottamassa leikkauksia….

Kissaklinikan apulaisena Indonesian Gilisaarilla

Indonesiassa Balin ja Lombokin saarten välissä on vierekkäin kolme Gilisaarta: Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Noilla saarilla järjestetään pari kertaa vuodessa liikkuva kissaklinikka, jonka päätarkoitus on sterilisoida saarten kissoja. Nyt se pidettiin marraskuun alussa kymmenen päivän ajan, jolloin minä ja puolisoni liityimme mukaan hommanamme pääasiassa pyydystää kissoja sekä hoitaa niitä heräämössä. Olen seurannut…

Thaimaan skorpionit

Olen käsittänyt, että Thaimaassa ei tarvitse pelätä skorpioneja sen enempää kuin ampiaisia Suomessa. Ne näyttävät tosi kuumottavilta, mutta useimpien pisto on kuulemma mehiläisen tai ampiaisen pistoa vastaava, eli ei syytä huoleen. Kun löysin niitä viime talvena Koh Lantalla eläinkeskuksesta, kuljetin ne lähimpään metsään samaan tapaan kuin sisälle eksyneet kimalaiset: päälle läpinäkyvä purkki ja alle sujautetaan…

Ideointia Thaimaan koirien auttamiseksi

Olen koiravahtina isolla tiluksella Chiang Main maaseudulla ja paikka on inspiroinut minua koko viikon ajatuksilla siitä, miten hyvä paikka se olisi koirien turvatarhalle. Täällä olisi tilaa, olisi monta taloa vapaaehtoisille asua ja tämä on syrjässä. Olen haaveillut miten kaiken järjestäisin. Miettinyt miten koiria tulisi vähitellen lisää, miten työt jaettaisiin, miten houkuttelisin tänne vapaaehtoisia viihtymään, miten…

Koiravahtina Chiang Main kukkuloiden juuressa

Tällä viikolla on tuntunut, että elämä on aika hyvää, kun tulin viikoksi koiravahdiksi Chiang Main maaseudulle San Kampheangiin. Tänne oli tosin vähän vaikea löytää etenkin Chiang Maita ympäröivän maantievyyhdin takia. Yksi väärä käännös ja päädyin superhighwaylle (yhtä Chiang Main melkein ympäri kiertävää tietä tosiaan kutsutaan superhighwayksi), jolta ei ihan heti käännytäkään takaisin. Matkalla vähän ihmettelin,…

Koiranlihansyönti on julmaa pröystäilyä Aasiassa

  Phuketista käsin toimivan eläinsuojelujärjestö Soi Dogin erityisponnistus on kampanjointi koiranlihakauppaa vastaan. Thaimaassa varastetaan lemmikkejä ja kesyjä korttelikoiria vietäväksi erityisesti Vietnamiin syömistä varten. Kyse ei siis todellakaan ole mistään ”ylijäämäkoirien” syömisestä, koska villejä koiria ei ole helppo saada kiinni. Sen sijaan olen netissä nähnyt turvakameroihin tallentuneita videoita siitä, miten ihmisten pihoilta varastetaan koiria. Eräskin näkemäni…

Kaunis lintujärvi ja mitä sitten tapahtuikaan

Vanhempani ovat asuneet 40 vuotta rauhallisen järven rannalla. Tänä kesänä saimme nauttia 50 joutsenen parven hengailusta, nyt siellä on ollut 13 kuikkaa, tällä viikolla katsoin kun kolme kurkea rantautui kaislikkoon ja lisäksi on ollut sorsaparvia. Näitä ollaan ihailtu laiturilta. Kerran piti mennä veneellä tarkistamaan, ettei joku sorsa ole juuttunut minnekään kiinni, kun kuului räpiköintiä ja…

Lentovapaaehtoisena Suomeen matkaavalle koiralle

Thaimaasta Suomeen lentävät voivat tehdä eläinsuojeluteon tuomalla matkatavaranaan Suomeen adoptoidun thaimaalaisen löytökoiran tai -kissan. Adoptiopäätöksen tehneet ihmiset eivät usein pysty viemään lemmikkiään mukanaan omalla paluulennollaan. Siksi tarvitaan lentovapaaehtoisia. On halvempaa lennättää koira jonkun matkatavarana kuin rahtina ilman ihmistä. Rahtina koirat saattavat myös joutua odottelemaan kopassaan maailman lentokentillä ja se on turvattomampaa kuin että on huolehtija…

Onko koiran tuominen Thaimaasta riski?

Luin Eviran sivuilta jutun Tuontikoira voi olla riski. Toivottavasti kaikki tulkitsevat tuon nimenomaan että voi olla riski, mutta ei välttämättä ole riski. En tunne kaikkia Thaimaan turvatarhoja, mutta parhaiten tuntemallani Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksella eläinten pito on todella korkealaatuista. Siellä asuvien eläinten rokotukset ovat ajantasaiset ja niille annetaan kerran kuussa Ivermectin-pistos estämään parasiitteja, kuten sydänmatoa….

Koiran kanssa matkustaminen Thaimaasta Suomeen

(Tämä juttu koskee matkavalmisteluita ja matkustamista, lue adoptointi-, rokotus- yms. prosessista täältä >>) Toin elokuussa 2015 kaksi koiraa Thaimaan Koh Lantalta Suomeen. Hoidin itse koirien lentolippuvaraukset, mutta jos joku adoptoi koiran esim. Soi Dogilta tai Lanta Animal Welfarelta, niin nämä voidaan tehdä puolestasi. Rabiespistosten, mikrosirutuksen ja verinäytteen oton jälkeen seuraava vaihe on lentolippujen ostaminen eläimelle….

Koiran tuontiprosessi Thaimaasta Suomeen

(Tämä juttu koskee adoptointi-, rokotus- yms. prosessia, seuraavassa jutussa kerron matkavalmisteluista ja matkustamisesta). Kun aloittaa prosessin neljä kuukautta etukäteen, voi Thaimaasta tuoda koiran tai kissan Suomeen ilman mitään karanteenia tai tarkistuksia Suomen päässä. Eikä muutenkaan missään tapauksessa saa lähteä tuomaan koiraa tai kissaa ilman että kaikki tarvittavat asiat on tehty etukäteen lähtömaassa. Muutoin eläin joutuu…

Koiran hankinta Thaimaasta

Maailma on niin pieni, että koiran voi pelastaa vaikka Thaimaasta. Pääasia että pelastaa. Thaimaassa paljon matkustaville on luontevaa vierailla paikallisessa koiraturvatarhassa ja adoptoida sieltä koira. Se on yksi pieni tapa avustaa matkakohdettaan rahan lahjoittamisen lisäksi. Tuo teko ei pelasta maailmaa, mutta pelastaa sen yhden koiran ja se riittää. Loma jää ikuisesti mieleen. Tietenkin pitää olla…

Jössi-koira myrkytettiin Thaimaassa vuosi sitten

Vuosi sitten huhtikuussa oli hirveä päivä. Ensin luin Facebookista kaverini viestin miten pahoillaan hän on Jössin takia. Pää sumussa kirjauduin äkkiä sähköpostiini. Siellä odotti yksi elämäni hirveimmistä uutisista. Se oli liian kamalaa aluksi. Nyt haluan kirjoittaa siitä Jössin muistoksi ja kai myös esimerkiksi Thaimaan negatiivisista puolista. Minua kun ärsyttää jos ihmiset menevät sinne viikon lomille…

Lanta Animal Welfaren koira-asukit ja niiden adoptointi

Ulkomaille adoptointi on yleensä ainoa mahdollisuus Lanta Animal Welfarelle päätyneille koirille. Joskus Koh Lantalla asuvat ulkomaalaiset tai thaibuddhalaiset paikalliset saattavat adoptoida koiran, mutta yleensä pennun, jos sitäkään. Siksi kaikille keskuksen uusille koira-asukeille aloitetaan heti tarvittavat toimenpiteet, jotta ne olisivat lähtövalmiita Eurooppaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin mahdollisimman pian. Niille annetaan rabiesrokotesarja (vaikka ne olisivat jo aiemmin rokotettuja)…

Eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfare Thaimaassa

Esittelen nyt paikan, joka on ollut elämäni keskus viimeiset kymmenen kuukautta. Lanta Animal Welfaren tarina alkoi noin 11 vuotta sitten, kun norjalais-amerikkalainen Junie Kovacs tuli Koh Lantan saarelle ja huomasi miten paljon saarella oli huonossa kunnossa olevia katukoiria- ja kissoja. Hän myi omaisuutensa Norjassa, muutti saarelle, perusti Time for Lime -kokkikoulun ja alkoi auttaa saaren…

Angelina ja kaikki muut pienet kissanpennut

Aloitan kirjoitukseni Lanta Animal Welfaren (LAW) arjesta raskaimmasta päästä, koska se on juuri tänään ajankohtaista. Eläinkeskuksen olot ovat eläimille parhaat mitä olen nähnyt ja se on vierailijoille sekä myös vapaaehtoisille miellyttävä paikka käydä. Työntekijänä tällaisissa paikoissa on kuitenkin aika raskasta välillä. Niin myös Etelä-Thaimaan paratiisisaarella Koh Lantalla. Tämä teksti voi olla outoa sellaisille, jotka eivät…

Peura sumuisessa mammuttipetäjämetsässä

Sequoia National Parkista tullessa pysähdyimme parkkipaikalle. Tien vieressä oli upea näky kun peura seisoskeli mammuttipetäjän vieressä usvan keskellä. Katso myös: Maailman suurimmat puut Sequoian kansallispuistossa >> Matkalla punapuumetsään Kaliforniassa >>

Yellowstonen eläimet

Ensimmäisenä näimme biisoneita. Niitä oli pian Yellowstonen läntisestä sisäänkäynnistä tullessa joen toisella puolella. Niitä piti pysähtyä ihailemaan. Silloin ei voinut tietää että niitä tulisimme näkemään vielä paljon ja vieläpä ihan läheltä. Siinä missä Lapissa voi välillä joutua odottelemaan poroja, voi Yellowstonessa liikenne pysähtyä kun autot jäävät biisonilauman keskelle. Harmaakarhun näkeminen oli matkan huippukohtia. Jos olisimme…

Merinorsut Big Surin rannalla Kaliforniassa

Hienona yllätyksenä Kalifornian Big Surin rannikolta löytyi oikein iso merinorsuyhdyskunta Piedras Blancasta. Keväisin niitä näkee San Simeonin pohjoispuolella enemmän kuin syksyisin. Lähellä sijaitsee Big Surin isoin tai ainoa turistikohde Hearst Castle. Mielestäni merinorsut on kuitenkin reippaasti kiinnostavampi asia kuin mitkään ihmisen tekeleet. Merinorsupaikka sijaitsee ihan rantatie 1:n vieressä, eli parkkipaikalle tarvitsee vain kurvata ja mennä…

Päivä thaimaalaisessa kylässä – luikeroita ja vastasyntyneitä pentuja

Olen taas koiravahtina Chiang Main maaseudulla. Tällä kertaa myös kissoissa on enemmän hoitamista, koska yksi niistä on ollut tappelussa ja siinä naarmuuntunutta silmää pitää lääkitä muutaman kerran päivässä. Muffin-parka joutuu olemaan sisällä koko ajan. (Lue edellisestä kerrasta: Päivä thaimaalaisessa kylässä – kahjo mummo ja käärme). Siinä tilanne on myös erilainen kuin viime syksynä, että olen adoptoinut yhden…

Katukoiramme Duu Duu

Kaihertaa sydäntä jo nyt kun kohta en tule näkemään Duu Duuta juurikaan enää. Siirryin tammikuun alussa asustelemaan Chiang Maissa kimppakämppään, jonka jaoin parin muun Care for Dogsin vapaaehtoisen kanssa. Asunto sijaitsee kaupungin länsipuolella hiljaisella asuinalueella vilkkaan tien varrella. Alueella on muutama katu, joilla on vieri vieressä erillistaloja. Ja kadulla asuu Duu Duu. Aluksi luulimme sen…

Juoksujalkaiset ja tuhatjalkaiset

Juoksujalkaiset ovat käärmeiden tapaan mielestäni kammottavia otuksia, jotka silti kiehtovat kovasti. Toisaalta käärmeitä pidän ajattelevina eläiminä, jotka ovat myös kauniita, majesteettisia ja joilla on jotenkin suuri paikka tässä maailmassa. Niihin verrattuna juoksujalkaiset ovat saatanallisia vipeltäjiä. Opin nyt vasta että nämä myrkylliset pahannäköiset olennot ovat suomalaiselta nimeltään juoksujalkaisia, jotka ovat yksi tuhatjalkaisten luokka. Englanniksi niiden nimi…

Waitomon luolat ja kiiltotoukat Uudessa-Seelannissa

Waitomo on suosittu turistikohde Uuden-Seelannin pohjoisemmalla saarella ehkä parin tai muutaman tunnin ajomatkan päässä Aucklandista. Waitomoon mennään katsomaan luolia ja erikoisia kiiltomatoja, tai oikeastaan sääskien tekemiä riippuvia toukkarihmoja, jotka hohtavat pimeässä. Niitä pääsee näkemään etenkin soutuveneretkellä luolaan, jossa näitä rihmoja riippuu. Varsinaisesti siis kyseessä ei ole kiiltomadot, joita on monessa maailman kolkassa, vaan Uuden-Seelannin ainutlaatuiset…

Adoptoin koiran Thaimaassa

Adoptoinpahan sitten vanhemmilleni koiran täällä Thaimaassa. Tämä oli varmaan vain ajan kysymys, koska olen ollut kaksi kuukautta vapaaehtoishommissa löytökoiratarhalla ja tavannut ihania kotia vailla olevia koiria. Ihan yhtäkkisestä päätöksestä tässä ei ole kyse, koska jo Suomesta lähtiessäni vanhempani sanoivat että voin tuoda heille koiran tai kaksi. Olen jo harjoittanut mielen lujuutta yrittämällä olematta kiintymättä liikaa tarhan…

Päivä thaimaalaisessa kylässä – kahjo mummo ja käärme

Vietän toista päivääni koiravahtina kylässä Thaimaassa Chiang Main eteläpuolella. Tämä ei ehkä ole varsinaista maaseutua, koska taloja on paikoin aika tiiviistikin, niistä monet ovat aidattuja ja hienoja, eikä taloilla ole mitään viljelyksiä tai eläimiä. Enemmän siis semmoista lähiön ja maaseudun välimaastossa olevaa seutua. Köyräselkäinen mummeli vaani aamulla talon aitojen ulkopuolella. Ensin huomasin hänet aivan etuportin ulkopuolella…

Kettukusut Uuden-Seelannin Waitomossa

Luulin kirjoittavani jutun opossumeista. Luulin tavanneeni Uuden-Seelannin Waitomossa kaksi yllättävää opossumia, mutta sen lajin edustajat elävätkin vain Ameriikoissa, ne näyttävät vähemmän pehmoisilta ja toinen nimitys niille on pussirotta. Näkemieni olentojen oikeaksi nimeksi arvasin sitten kusun, koska muistin nähneeni luontodokumentin, jossa näitä näkemiäni olentoja itsepintaisesti kutsuttiin kusuiksi ja se ihmetytti silloin. Sekavuuden nimissä aiheuttaa se, että nämä Uuden-Seelannin ja Australian elätit…

Eläinsuojeluvinkkejä matkalaisille

Ihmisillä on kotimaissaankin loputtomasti opittavaa eläinten asiallisesta kohtelusta, mutta ulkomailla vieraillessa saattaa vasta ollakin vaikeaa arvioida mikä on eläinystävällistä ja mikä ei. Jos Suomessakin on välillä liian vähän tietoa eläinten oloista, niin muiden maiden käytännöistä tiedetään usein vielä vähemmän. Saattaahan jollekin tulla yllätyksenä esimerkiksi että härkätaistelussa härkiä silvotaan keihäillä ja tapetaan eläin hitaasti. Tai ettei miljardin intialaisen maidonjanoa sammuteta vapaana…

Eläinsuojelukeskus Tuulispää Somerolla

Somerolle on muodostunut vähitellen eläinsuojelukeskus, jossa on 45 eläintä.  Niitä ei ole haalittu tuotantoeläimiksi, näyttelykappaleiksi tai muutenkaan ihmisten iloksi tai hyödyksi, vaan ne ovat syystä tai toisesta kotia tarvinneita tapauksia. Esimerkiksi kaikki hevoset ovat eläkkeelle siirtyneitä ja villisika Osku on yksi tappotuomion saaneesta kesystä villisikalaumasta. Mukana on viisi hevosta ja kaksi lehmää neljä lammasta ja neljä vuohta kaksi sikaa (villisika…

Vapaaehtoisena koirien turvatarhalla Chiang Maissa

Menetin sydämeni Care for Dogsin turvatarhan koirille Chiang Maissa. Vietin Care for Dogsilla yhteensä kolme viikkoa huhtikuussa ja touko-kesäkuun vaihteessa. Suunnittelen palaavani sinne ellei minulle muuta ilmaannu ja mikäli saan talouteni jotenkin turvattua. Koirien auttaminen oli suurimpia kokemuksia, mitä minulla on aikuisiälläni ollut. Mikä Care for Dogs on? Etsin netistä koiratarhoja Chiang Main alueelta ja löysin sitä kautta…

Kissojen kaveri huolehtii sterilisoimisesta

Olen parin viimeisen kuukauden aikana kuullut kahdesta tapauksessa, jossa Aasiassa asuva länsimainen omissa sfääreissään elävä yrittäjä vastustaa kissojensa sterilisoimista. Eli meillä on ihmisiä, joiden mielestä on parempi antaa kissojen lisääntyä holtittomasti, antaa maailmaan syntyä aina vain lisää kissoja, joista kukaan ei halua pitää huolta. Kissat kuolevat autojen, mopojen ja hevoskärryjen alle, kuolevat sairauksiin joita kukaan ihminen…

Elephant Nature Park pelastaa norsuja

Chiang Maista noin tunnin matkan päässä sijaitseva Elephant Nature Park eroaa muista norsuleireistä oleellisesti: se on turvapaikka, jonne tuodaan kaltoin kohdeltuja ja vammautuneita norsuja. Koska puisto on ensisijaisesti norsuja varten, siellä ei ole elefanttiratsastusta eikä -näytöksiä. Sen sijaan puistossa pääsee nauttimaan kesytetyistä norsuista sellaisina kuin ne ovat. Ne tallustelevat puistossa itse valitsemissaan laumoissa ja käyvät…

Gekot ja muut liskot ovat kavereita

Liskot ovat kiehtovia ja eksoottisiakin otuksia, koska Suomessa meillä ei ole kuin sisiliskoja ja harvinaisia vaskitsoja, jollaista en ole koskaan nähnyt. Moniin muihin villieläimiin verrattuna ne ovat myös siitä huomattavia, että niitä pystyy näkemään. Harvassa ovat villinisäkkäät, joita tapaa niiden luontaisessa ympäristössään. Enemmän näen ulkomailla liskoja kuin hiiriä tai rottia. Vaikka muutkin liskot ovat ihania,…

Oikeaa possujen elämää näkee vain ulkomailla

Ulkomailla pääsen joskus näkemään, mitä tarkoittaa lajityypillinen käyttäytyminen sellaisten eläinten kohdalla, joita ajatellaan tuotantoeläiminä. Suomessa siat elävät tuotantotehtaissa. Muualla olen nähnyt sikoja kuralammikossa, roskakasoja tonkimassa ja makoilemassa kaiken tohinan keskellä samalla tavalla kuin koirat. Viimeisimmän Goan reissun hauskimpia hetkiä siskoni lasten mielestä oli varmaan käydä viemässä hedelmän kuoria majapaikan ulkopuolella eläville possuille. Asiantuntevasti lapset olivat…

Tapana-saaren vuohet Tongalla

Tongan lomamme lopussa, oltuamme kyllästyneitä Vava´un saariryhmän sadekeleihin, menimme lopuksi muutamaksi päiväksi hieman kalliimpaan paikkaan Tapana-saarelle. Olimme homehtuneet Neiafun kylässä guest housessa ja nyt menimme lähellä sijaitsevalle saarelle Tapana Island Resortiin. Siellä kahta bungalowia eli tongalaisittain falea vuokrasi muistaakseni espanjalainen pariskunta. Bungalowit olivat rinteessä ja niiden terasseilta oli meri- ja saarinäkymät. Bungalowissamme oli makuuhuone, kylppäri…

Chengdun pandat Kiinassa

Matkatessamme vuonna 2005 Siperian halki minulla oli aikaa miettiä, missä paikoissa Kiinassa pitäisi käydä. Meillä oli kuukausi aikaa ja siinä ajassa piti matkata maan halki pohjoisesta etelään. Koska halusimme nähdä pandoja, valitsimme Sichuanin maakunnan Chengdun yhdeksi kohteeksemme. Hostellistamme tehtiin retkiä Panda Breeding Centeriin ja menimme mukaan. Paikka mainostaa itseään paikkana, jossa pandat yritetään saada lisääntymään,…

Komodon varaaneja katsomassa

Paitsi että pääsin Komodolla upeisiin vesiin sukeltamalla näkemään paholaisrauskuja vuonna 2010, kävin katsomassa tietysti myös komodonvaraaneja. Ne ovat maailman suurimpia liskoja ja tosi vötkäleitä. Otimme kahden päivän ja yhden yön matkan Floresin saaren Labuanbajosta, ihan oma venekyyti kohti Komodon kansallispuistoa. Matkalla oli olo, että nyt liikumme aika mystisessä paikassa. Meressä oli kovia virtauksia, saaret olivat…

Maailman kulkukoirat ovat peruskoiria

Missä vain maailmalla kulkee, tuntuu kaduilla kulkevan samannäköisiä koiria kuin muuallakin. Ne ovat noin 20-kiloisia, vaaleanruskeita ja niillä on lyhyt karkeahko karva, juuri sellainen kätevä, joka ei mene takkuun ja hylkii hieman vettä, mutta ei ole liian kuuma. Ajattelen näiden katukoirien olevan sellaisia, kuin koirien pitäisikin olla. Koirien jalostaminen on kamalaa ja toivoisin, että ihmiset…

Koiran hankkiminen ja matkailu

Koirat ovat yksi maailman parhaista asioista, mutta miten elämä koirien kanssa sopii yhteen matkailuhimon kanssa? Aika huonosti. Jos tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu useiden kuukausien reissut, ei koiran hankkiminen käy näiden suunnitelmien kanssa yhteen. Poikkeuksiakin voi olla. Ehkä varteenotettavin vaihtoehto on, että reissuruuna ei ole koiran ainoa huoltaja. Jos koira on tottunut useampaan kuin yhteen kotiin ja…

Kaskelotteja katsomassa Norjan Andenesissa

Kävimme kesällä 2011 tutustumassa Norjan Lofootteihin ja Vesteråleniin. Samalla menimme valassafarille katsomaan kaskelotteja. Kaskelotit ovat vähän eri näköisiä kuin muut valaat, koska niillä on iso pää, joka on lähes täynnä rasvaa. Tämän rasvan takia kaskelotteja on tapettu paljon, on haluttu lamppuihin öljyä ja muuta mukavaa. Kohteeksemme otimme Andøyan saaren kärjessä olevan Andenesin. Myös ainakin Støsta…