Sitä kysytään aika usein, että mikä minut tänne Málagaan toi. Vastaan aina, että ilmasto. Sitten saatan sanoa, että tykkään Espanjan rentoudesta ja espanjalaisista. Voi olla, että puheeksi tulee myös, että tämä on manner-Euroopan eteläisin kolkka ja tänne pääsee suht helposti meidän koirien ja kissan kanssa. Sitten myös saatan kertoa, että rakastan tätä luontoa, vuoria ja…
Avainsana: Espanja
Asunnon etsimistä Aurinkorannikolla
Meillä on kolmas talvi Málagan seudulla takana ja kirjoittelen nyt hieman kuulumisia. Minä jään tällä kertaa asustelemaan tänne pysyvämmin, eli ensimmäinen Espanjan kesä on edessä. Asunnon etsiminen vaikeaa Olen käyttänyt hirveästi aikaa ja energiaa asuntojen etsimiseen netissä. Kyttään jatkuvasti asuinalueita ja taloja ja mietin mahdollisuuksiamme. Meidän pitää luopua nykyisestä kivasta vuokra-asunnostamme toukokuun lopussa ja se…
Rauhallinen Xeraco Valencian rannalla
Xeraco oli vuosi sitten lokakuun lopussa kiehtova tyhjyydessään, kuten parilla aiemmallakin pysähdyskerrallamme. Paikkakunnalla on varmaan hullu meininki kesäisin, kun lomalaiset ovat rannalla ja kaduilla. Tuntuu jotenkin väärältä, että talot ovat tyhjillään suurimman osan vuodesta. Ehkä tyhjissä kortteleissa on mielestäni se vika, että luontoa on raivattu ihmisen tieltä siksi että aluetta käytetään vain muutaman kuukauden ajan…
Pakulla Espanjassa – parkkiksella oli pakumiittinki
Emme olleet vielä läheskään perillä, mutta Espanjaan pääseminen oli sellainen etappi, että halusimme ajaa Ranskasta sinne asti yöksi ylittäen Pyreneiden vuoriston itäisintä tietä pitkin. Ajoimme edelliseltä reissulta tuttuun Pont de Molinsiin 22 km rajalta (ks. paikka Park4Nightissa >>). Viime kertaisella isommalla parkkialueella oli leiriytyneenä isompi pakujoukko vapaana juoksevine koirineen, mutta onneksi ihan lähellä oli toinen…
Espanjassa asustelun kiemurat ja byrokratiat
Thaimaan jälkeen toivoin, että Euroopassa voisi eurooppalaisena asua ja liikkua vapaasti, mutta Espanjasta kertovia kirjoja ja blogeja lukiessa tuli vastaan muuta tietoa. Voi olla tarpeen hankkia espanjalaista henkilönumeroa, oleskelulupaa, miettiä verotusta ja ottaa selvää siitä, mitä suomalaisen auton käyttämisestä Espanjassa meinataan. Kirjoitin tätä juttua jo pari vuotta sitten, mutta se jäi jotenkin kesken, kun kuvittelin…
Vielä pääsimme kävelemään El Torcalille Málagassa
Kävimme tällä viikolla tekemässä kevään viimeiset kävelyt viereisellä El Torcal -vuorella. Yhtenä päivänä kävelimme vuoren rinnettä ylöspäin, mutta emme kävelleet ylös asti, koska illasta tuli kummallisen sumuinen ja pieni tuuli sattui korvissa. Muuten päivät ovat olleet kuumia ja aurinkoisia, mutta tuo yksi ilta välissä oli tuommoinen. Torcalin rinnepolku on vähemmän suosittu kuin vuorella ylhäällä olevat…
Espanja: terasseille ja paseolle joo, patikoinnille ei
Kiukkuinen mamá perruna on nyt vähemmän kiukkuinen, kun pääsi koirien kanssa rakkaaseen mäntymetsään! Saatan olla kovin kriittinen kaikkien maailman paikkojen suhteen, mutta Málagan luontoon olen rakastunut. Mielestäni olen hyvin integroitunut, kun kritisoin Espanjan poliitikkojen päätöksiä, eivätkö paikalliset tee nimenomaan niin? Pari viikkoa sitten kävin ihan hiilenä siitä, että koronarajoitusten liennytysvaiheeseen 0 jätettiin koko Málagan provinssi…
Seitsemäs kuukausi Espanjassa – koronajumissa
Meidän ei pitänyt olla Espanjassa näin pitkään, vaan nyt pitäisi olla taittamassa hidasta matkaa Suomeen läpi Euroopan. Olen käyttänyt tuosta matkasta termiä kotimatka, mutta onko se kuitenkaan sitä, koska missä se koti oikein on? Tarkoitus olisi viettää Suomessa kesäisin kolmisen kuukautta, ajomatkoilla Euroopassa 2 – 3 kuukautta syksyisin ja keväisin sekä Espanjassa puoli vuotta talvisin….
Oleanterijoen kävelypolku Antequerassa Málagassa
La Alhajuela -mäntymetsä Antequerassa on ollut suosikkipaikkamme ja sieltä löytyy edelleen uusia polkuja vaikka kuinka. Yksi löytö on ollut Arroyo de la Adelfas -joen myötäiset polut. Adelfa on suomeksi oleanteri, joten kaippa tämä on sitten vaikka Oleanterijoki. Joen nimi on osuva, koska siellä veden keskellä kasvaa tosi paljon oleantereja, jotka kai viihtyvät sellaisissa paikoissa. Olin…
Villiorkideat Málagan metsissä
Minulle Espanja on tänä talvena ollut maaseudun ja vuorten hiljaisuutta, kasvien muuttumista vuodenaikojen mukaan, kasvien bongaamista ja kaukaisten vuorten tiirailua. Olen yrittänyt hahmottaa mitä näkemäni vuoret ovat tai mikä kaukana valkoisena laikkuna näkyvä kylä on mikäkin. Kannattaa siis heittää romukoppaan kaikki stereotypiat sen suhteen, että mitä talvisuomalaiset täällä Espanjassa puuhaavat. En muista olenko käynyt baarissa…
Puoli vuotta Espanjassa
Nyt alkaa olo olla aika kotoisa täällä Málagan maakunnassa. Koronaviruksen johdosta jo kolme viikkoa kestänyt ulkonaliikkumiskieltokaan ei ole kauheasti arkeeni vaikuttanut, koska olemme muutenkin eläneet aika eristyksissä täällä maaseudulla. Ennen tänne tuloa olin visualisoinut itseni käymässä täällä tapahtumissa ja tutustumassa ihmisiin. Nyt ulkonaliikkumiskiellon takia tiedän, että ei tarvitse enää tänä keväänä edes yrittää. Sen sijaan…
Fuente de Piedran flamingojärvi Andalusiassa
Fuente de Piedra on pieni paikkakunta Andalusian sisämaassa ja se on kuuluisa Laguna de Fuente de Piedran järvestä, joka on Euroopan toiseksi suurin flamingoalue Ranskan Camarguen jälkeen. En ole nähnyt siellä kovin paljoa flamingoja ja olenkin käynyt siellä lähinnä kävelemässä koirien kanssa. Fuente de Piedrassa on myös aasien pelastuskeskus El Refugio del Burrito, joten järvellä…
Maaliskuinen piha ja kukat Espanjassa
Espanjan ulkonaliikkumiskiellon aikaan ei ole luvallista lähteä patikoimaan, joten nyt tulee koluttua vuokraamamme talon pihatonttia. Mikä onni onkaan, kun meillä sellainen on. Koiriemme ja kissamme vuoksi se oli tärkein kriteeri talvikodin suhteen. Siksi asustelemme tämän talven syrjässä kaukana ruuhkaiselta rannikkokaistaleelta, koska rannikolla tällaiset talot olisivat harvinaisempia ja kalliimpia. Suunnilleen joulukuusta lähtien täällä ovat vuoroin kukkineet…
Koronaviruksen aikaista elämää Espanjan maaseudulla
Täällä Málagan maaseudulla koronavirustoimet eivät paljoa vaikuta minun päivittäiseen elämääni. Oleilen sisällä ja meillä on iso piha. Koiria ulkoilutamme viereisellä kylätiellä, jossa ei enää juuri liiku muita kulkijoita. Toisaalta säätkin ovat melko ankeat ja tulevat olemaan sitä seuraavat pari viikkoa, joten siksikin kävelijät malttavat varmaan pysyä kotonaan, vaikka sakotuksen pelko voi olla suurempi syy. Harmi…
Viides Espanjan kuukausi
Viides kuukausi Espanjassa oli aika mullistava, kun elämä muuttui hetkeksi entistä koiratäyteisemmäksi. Olemme edelleen käyneet mahtavilla kävelyillä ja säät ovat lämmenneet. Mutta niin sitä vaan ollaan neljän viikon ajan hoidettu omien koiriemme lisäksi emokoiraa ja sen kahta pentua sekä otettu hoitoomme vielä yksi aikuinen tyttökoira tuohon päälle. Oliivikausi päättyi tällä seudulla selvästikin joskus tammikuussa, koska…
Espanjan kukkivat mantelipuut
Málagan seudulla mantelipuut kukkivat yleensä suunnilleen tammikuun puolesta välistä helmikuun puoleen väliin. Nyt näin ensimmäiset kukat joulukuun lopussa, mutta isoimmillaan kukinta on ehkä nyt helmikuun alussa. Kukinta on tänä vuonna hieman aikaisessa ehkä siksi, koska marraskuu taisi olla tämän talven kylmin kuukausi ja sen jälkeen on ollut parempaa. Talvehtimisseudullamme kasvaa lähinnä oliivipuita, mutta joukossa on…
Otteita neljännestä kuukaudesta Espanjassa
Tammikuun lähialuematkojani olivat reissu Torre del Mariin tutustumaan avokado- ja mangotarhaan sekä loma Espanjan eteläisimmässä kolkassa Tarifassa kaikkine koirine ja kissoinemme. Kävelyretket ovat olleet taas parasta mitä voi tehdä. Olen ihastellut kukkivia mantelipuita ja joka päivä kerännyt salaattiaineksia omalta kasvimaaltani. Tunnelmia kolmannesta kuukaudesta Espanjassa >> Toinen kuukausi Espanjassa >> Eka kuukausi Espanjassa >> Espanjan aikavyöhyke…
Tarifan Colada de la Costa -kävelyreitti Espanjassa
Aivan Tarifan keskustan itäiseltä rannalta alkaa Estrechon luonnonpuisto, jossa on rannanmyötäinen Colada de la Costa -polku. Se on yhdensuuntainen polku, joten useimpien tarvitsee tallustaa samaa reittiä takaisin. Reitti päätyisi Pelayon kylän Huerta Grandeen Algecirasin kaupunkiin johtavan N-340 -tien varrelle. Ensin olisi 11,3 km matkaa Colada de la Costan päätepisteeseen rannalla, josta olisi varmaan ainakin muutaman…
Espanjalainen kasvimaani
Tuntuu hieman ihmeelliseltä pystyä kasvattamaan salaatteja ulkona keskellä talvea. Olin etukäteen ajatellut kasvattavani vähintään yrttejä ruukuissa. Onneksi talomme takana oli valmiina tiilillä vuorattu korotettu kasvatuspenkki, jossa ei ollut valmiiksi kasvamassa kuin pari pientä jasmiinia ja joku kirkkaan viininpunainen kukka. Ryntäsin siis ostamaan erilaisia helposti kasvavien kasvien siemeniä ja laitoin ensimmäisen erän siemeniä multaan toisena viikkonamme…
Kaikki avokadoista ja mangoista
En harrasta reissuillani paljoakaan opastettuja retkiä, mutta ilmoittauduin mukaan Malagatoursin mainostamaan Avocado & mango tour -nimiseen kierrokseen, jonka järjesti Oletrips. Minua kiinnostaa miten eri hedelmät ja kasvikset kasvatetaan ja miten ne päätyvät maailman markkinoille. Ruokakulttuurit pyörivät ihan liikaa lihan ja eläintuotteiden ympärillä ja olisi syytä kääntää katse siihen, miten ihmeellisiä kasveja maapallolla kasvaakaan ruoaksemme. Tämä…
Tunnelmia kolmannesta kuukaudesta Espanjassa
Nyt minulla on vihdoin tullut jonkinlainen rentoutuminen täällä Espanjassa oloon. Olemme viimeisimmän kuukauden aikana käyneet kivoilla kävelyillä ja säät olivat marraskuuta paremmat. Yleensähän pidän kaikesta uuden kokemisesta, enkä koskaan (enkä nytkään) ole kaipaillut Suomea. Aiemmin kaikki reissumme ovat olleet rentoja ja kepeitä, mutta nyt ajomatkalla tänne tarvitsi pitää huolta matkailuautosta ja eläimistämme. On niin eri…
Joulukuu Espanjassa päivä päivältä
Espanjan elämämme poikkeaa varmaan aika tavalla useimpien muiden suomalaisten kokemuksista täällä, jos tehdään vertaus ruuhkaisimmalla rannikolla kerrostaloissa asuviin ihmisiin. Me käymme kaupassa vain harvoin. Vierailemme vuorotellen rannikolla majoittuen siellä hotelleihin ja hostelleihin. Tätä pohdiskellessani päätin listata mitä joulukuussa minäkin päivänä puuhasin ja mietin elävätköhän muut tällaista samanlaista hiljaiseloa täällä. Kuulisin mielelläni muiden elämäntavoista Andalusiassa! 1.12….
Luontokuvia Andalusiasta vuosikymmenen viimeiseltä päivältä
Luonnossa käveleminen on parasta mitä Andalusian maaseudulla voi tehdä. Eilen kävelimme ihan vain kodin lähellä, koska meillä ei ole autoa muutamaan päivään. Täydentelen tekstejä varmaan jos minulle selviää kasvien nimiä.
Escaleruelan polulla El Torcal -vuoren juurella
El Torcalin ja Sierra de Chimenean vuorten välissä on notkelma, josta pääsee kävelemään vuorijonon läpi toiselle puolelle. Notkelman eteläpuolella kulku on erittäin loivaa ja huomaamatonta ylösnousua, mutta Puerto de la Escaleruela on taitoskohta, jossa on jyrkkä laskeutuminen pohjoiseen Antequeran kaupungin suuntaan. Siinä on kunnollisesti kivillä ja sementillä päällystetty polku, joten ei ole vaaraa liusua alas kivien…
Oliivien kerääminen Andalusiassa
Seudullamme alkoi oliivien keräys marraskuun lopussa ja nyt joulukuussa se on täydessä vauhdissa. Mutta ymmärtääkseni niitä voisi kerätä vielä keväämmälläkin. Minua oli mietityttänyt, että miten näiden pienten marjojen keräys tapahtuu, kun täällä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia oliivipuita. Käsin kerääminen taitaa tarkoittaa sitä, että ihmiset tasapainottelisivat tikkailla ja riipisivät käsin oliiveja oksista ehkä suoraan koriin…
Kävely El Torcal -vuorelle Malagan provinssissa
Noin tunnin ajomatkan päässä Malagasta sisämaahan päin on El Torcal -vuori, joka on noin 1300 metrin korkeudella sijaitseva leveä ja melko tasainen vuori. A-7075 -tien varrella on parkkipaikka lähellä risteystä, josta lähtee tie ylös vuorelle vierailijakeskukselle. Arkisin parkkipaikka voi olla aivan tyhjä, mutta hyvällä säällä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä autoja saattaa olla parkkeerattuna pitkin tien vartta,…
Toinen kuukausi Espanjassa
Koitan muistaa olla hätäilemättä siitä, että edelleen olen aika pihalla koko Espanjasta eikä olla tehty paljoakaan niitä juttuja, joita tuli kuviteltua täällä tekevänsä. Ei olla päästy käymään millään koiratarhalla. En ole juuri opetellut espanjaa. Ei olla käyty koirien kanssa kävelemässä paljoa muualla kuin tässä lähellä. Vieraita meillä on käynyt jo kolme porukkaa, joten siinä on…
Ensimmäistä kertaa Malagassa
Unohtakaa Barcelona, Malaga on mahtava kaupunki! Olen vasta tutustunut aivan keskustaan, joka on oikeastaan myös Malagan vanha kaupunki, ja siellä on tuntuu olevan esimerkiksi kasvisravintoloita joka kulman takana. Vanha kaupunki on kompakti, sen läpi kävelee ehkä parissa kymmenessä minuutissa. Koska olen karttojen tuijottelija, niin hyvin nopeasti opin hahmottamaan alueen, mutta kapeilla kujilla voi onnistua kävelemään…
Autottomasta autoilijaksi Andalusiassa – ei ihan helppo siirtymä
Siirtyminen autosta riippuvaiseksi oli minulle ehkä isompi muutos kuin ryhtyminen talviasustelijaksi Espanjassa. Kaikkea ei aina tajua etukäteen, vaikka jälkeenpäin voi ihmetellä, että mitä oikein tuli ajateltua, ding dong. Autoton elämä on huoletonta En ole koskaan omistanut autoa, mutta olenkin asunut siinä nimenomaisessa paikassa, jossa autoa tarvitsee Suomessa kaikkein vähiten eli Helsingin keskusta-alueella. Olihan se helppoa,…
Mangot kasvavat Andalusiassakin
Kävimme Torre del Marissa kasvisravintola Himalayassa paikallisen Passeo Maritimon varrella. Siellä oli menun ulkopuolelta tarjolla mangosalaatti ja vaihdoimme paikan pitäjän kanssa pari sanaa mangoista. Torre del Mar kuuluu Malagan maakunnassa Axarquían hallintoalueeseen ja nimenomaan Axarquíassa kasvaa eniten mangoja vientiin Euroopassa (vaikka mangon tuottaja Sabora Malagan sivuilta luin, että viereisellä Granadan maakunnan rannikolla kasvaisi mangoja vielä…
Eka kuukausi Espanjassa
Ensimmäiset neljä viikkoa täällä Espanjassa menivät kammottavan nopeasti ja niin meni samanpituinen ajomatkakin tänne. Nyt sitä haluaisi ajan matelevan, mikä on aivan toisin kuin Suomessa, jossa toivoin ainakin talvikuukausien hurahtavan nopeasti. Täällä ajan kuluminen on harmillinen homma, kun taas Suomessa sitä oikein odotti. Huhtikuussa kirjoittelin jutussa Viimeinen talvi Suomessa ja uuden elämän lupauksia seuraavasti: Se…
Munakoisoista, raakaruokailusta ja paistamisen turhuudesta
Kävelin tänään kylästä kotiin täällä Andalusiassa. Joku oli jättänyt aitansa ulkopuolelle maasta kiskottuja munakoison varsia koisoineen. Minä tietysti poimin siitä mukaani kaikki syöntikelpoiset. Kotona sitten heti paistoin ne. Munakoisot eivät olleet sellaisia pitkiä jalkaterän kokoisia mötkylöitä kuin mitä Suomessa kaupoissa myydään, vaan nämä olivat lyhyempiä palleroita. Väri oli kuitenkin sama eli tumman violetti. Esimerkiksi Thaimaassahan…
Torre del Marin ranta Malagan pohjoispuolella
Vietimme matkailuautoreissun viimeisen ja 26. yön Torre del Marissa Malagan pohjoispuolella. Oikeastaan yllätyin, että Murcian Aguilasin jälkeen olimmekin seuraavana päivänä melkein jo perillä. Emme kuitenkaan posottaneet perille asti, koska emme olleet vielä sopineet avainten saamisesta ja talon luovutuksesta. Meistä oli myös kiva viettää vielä viimeinen ilta Torre del Marissa, koska emme arvelleet sinne tänä talvena…
Erilainen rantakohde Águilas Murciassa
Murcia on pieni Espanjan itsehallintoalue Valencian ja Andalusian välissä ja siellä on myös sen niminen kaupunki. Ajoimme Valenciasta sisämaan reittiä Murcian kaupungin ohi välttääksemme rantatien Torreviejan ja Cartagenan kohdalla, ja käännyimme heti Murcian jälkeen moottoritieltä kohti rannikkoa. Ehkä seuraavalla kerralla haluan nähdä maaston myös Torreviejassa ja Cartagenassa, koska niiden eteläpuolella oli aika jännän näköistä. Toki…
Xeracon iso autio hiekkaranta ja kylä Valenciassa
Monet kohteet tällä matkailuautoreissullamme ovat olleet sellaisia, että niissä on ollut jotenkin ahdasta. Kun olemme poikenneet moottoritieltä päästäksemme pienempiä teitä pitkin leirintäalueille, on usein pitänyt ajaa jonkin kylän läpi. Muualla kuin Suomessa tuntuu olevan niin ahdasta, että kaupunkien ohi on tehty tunneleita ja siltoja moottoriteitä varten, mutta sivuteillä pienempien paikkakuntien kohdalla on jätetty ainoaksi vaihtoehdoksi…
Kallioisten poukamien L´Ametlla de Mar Kataloniassa
Meille oli mainittu, että Espanjan Välimeren rantatie olisi jotenkin täpötäysi ja että Madridin ohittava sisämaan reitti Andalusiaan olisi kivempi . Meidän oli kuitenkin tosi helppoa edetä tätä AP-7 -tietä. Välillä sai ajaa tosi rauhassa muulta liikenteeltä eikä Barcelonan tai Valencian ohittamisissa ollut vaikeuksia. Lisäksi rantareitillä on niin paljon leirintäalueita, ettei niitä tarvitse valita ajoissa. Nytkin…
Lloret de Mar on rantakohde Kataloniassa
Lloret de Marissa oli aika hurjaa päätyä illalla tosi vilkkaalle ostoskadulle, kun olimme koko reissun aikana olleet poissa kaupungeista ja ihmisjoukoista. Leirintäalueemme Lloret Blau oli lähellä keskustaa ja pystyimme kätevästi lauantai-iltana kävelemään kauppaan ja rantaan. Siinä välissä oli kävelykatuja, joilla oli paljon kauppoja ja kunnon ihmisvilinä. Millaistahan Lloret de Marissa olisi vilkkaimpana kesäsesonkina? Varmaan aika…
Fiiliksiä Espanjasta
Espanjahan on minulle vielä aika uusi kohde, enkä tunne täällä vielä alueita ja paikkoja. Ohitettuamme eilen Valencian aloimme etsiä leirintäaluetta, koska lämpö alkoi asuntoautossa nousemaan kolmeenkymppiin. Ajoakin oli L´Amettla de Marista tullut jotain 280 km, joka on meille oikein hyvä päiväajo. Espanjan rantaväylä Autovía de Mediterráneo on ollut hyvä ajaa – ei ruuhkia, ei juuri…
Kauhuskenaarioita Espanjan talosta
Olen jonkun verran kauhuskenaarioiden ihminen. Näen usein kaikenlaisia kauhukuvia mitä kaikkea onnettomuuksia meidän koirillemme voisikaan käydä. Nämä ovat jonkinlaista varautumista vaaratilanteisiin välttääkseen ne. Minulla kun on ollut tässä aikaa, niin olen myös miettinyt mikä kaikki voikaan mennä Espanjassa pieleen. Eivät nämä jutut saa minua mitenkään lannistumaan, olen vain lukenut niistä kirjoista ja netistä ja arvelen…
Sóllerin kaupunki Mallorcalla
Sóller on pieni paikkakunta Mallorcan pohjoisosassa meren ja Tramuntana-vuoriston välissä. Sóllerin kaupunki ei ole ihan rannalla, mutta se ja rannalla sijaitseva Port de Sóller sijaitsevat ihan lähekkäin ja niiden välillä kulkee raitiovaunu. Tuo raitiovaunu on vaan ihan ylihintainen kirskuva museolaite, jossa matka maksaa 7 euroa. Halvemmalla pääsee bussilla. Sóllerin rakennukset olivat vanhoja ja jos joku…
Lyhyt kävelyreitti Mijas-vuorella Aurinkorannikolla
Mijas-vuori on helpoin patikkapaikka Aurinkorannikolla lomaileville ihan Fuengirolan ja Torremolinoksen rantojen kupeessa. Mijas Pueblon kylästä voi lähteä esimerkiksi kahden tunnin pituiselle rengasreitille vuoren rinteille, kuten me teimme helmikuussa. Fuengirolan keskustasta kulkee bussi M122 Mijas Pueblon kylään Mijas-vuoren rinteelle 17 minuutissa päiväsaikaan noin puolen tunnin välein. Kylässä on nättejä kujia ja valkoisia taloja, mutta tärkein asia…
Fuengirola ei ollut mikään turistirysä
Espanjan Aurinkorannikon Fuengirola on päätepysäkki toisella Malagasta lähtevällä C1-lähijunalinjalla, joka kulkee Malagan lentokentän kautta. Fuengirolaan pääsee tosi kätevästi junalla 34 minuutissa lentokentältä ja matka maksaa vain jotain 2,30 euroa. Vähän eri hinta, kuin Tukholmaan kulkevan Arlanda Expressin viitisentoista euroa, minkä siskontyttöni joutui maksamaan jäätyään paluulennolla kyydistä, kun Tukholmassa oli koneenvaihto matkalla Helsinkiin. Fuengirolassa voi jäädä…
Espanjaan tutustuminen Fuengirolasta aloittaen
Olin kuukausi sitten kolmen yön reissulla Fuengirolassa. Kaikista mahdollisista paikoista valitsin pitkän viikonlopun lomakohteeksi Fuengirolan Espanjan Aurinkorannikolla, mitä ihmettä? Kyse oli tutkimusmatkasta, halusin lähteä katsomaan millaista siellä on. Jos joskus haluamme muuttaa Espanjaan, niin kai tiedustelureissut on jostain aloitettava. En ole paljoa Espanjassa käynyt ja selvitettävää on paljon seutujen suhteen. Mielestäni oli kannattavaa aloittaa paikasta, joka…
Muuttaisiko sitä seuraavaksi Espanjaan?
Olen alkanut ottaa vähitellen selvää Espanjasta. Emme tulleet Suomeen jäädäksemme ja kaipaan muualle missä vain olenkin. Tultuamme Thaimaasta Suomeen maaliskuussa, ajattelin että seuraava kohde on sitten jossain Etelä-Euroopassa. Talvia on tietenkin päästävä karkuun ja Etelä-Eurooppaan on helpompi muuttaa eläinten kanssa, kun voi matkustaa autolla. Euroopassa voisi välttää myös monia Thaimaassa asumisen varjopuolia, kuten oleskelu- ja työlupaongelmat,…