Yhdeksän vuotta blogia, miksi bloggaan?

Bloggaaminen on ollut harrastukseni yhdeksän vuoden ajan. Ennen tätä pidin joitain reissublogeja, jotka taisivat olla vain tuttuja varten tehtyjä kuulumisia matkoilta. Nykyään ehkä jotkut seuraavat tätä blogia ja monet eivät. Kenelle siis oikein kirjoitan?  Tiedon jakamista itseäni kiinnostavista aiheista Jo alun perin Reissausta ja ruokaa -blogin kirjoittamisen pääajatus oli jakaa tietoa ja omakohtaisia kokemuksiani minua…

Kahdeksas bloggausvuosi ja 900 juttua

Viime viikolla julkaisemani juttu Ihamaniemen luontopolku Enonkoskella oli blogini yhdeksässadas juttu. Vuoden 2017 alussa kirjoitin koosteen Katsaus blogin joka sadanteen juttuun, kun olin julkaissut 700 bloggausta. Vilkaistaanpa mitkä ovat tuon jälkeen olleet blogin jutut 750, 800, 850 ja 900: Patikointi jatkuu Espanjasta Suomeen 900:s juttu: Ihamaniemen luontopolku Enonkoskella Löysin tämän pienen polun viime kesänä, jolloin…

Hei hei vaan Kallio!

Olen ollut Helsingissä kirjoilla yli 20 vuotta ja nyt asian laita muuttui, kun lähdimme tänään pois sieltä ja kohta etenemme talveksi Espanjaan. Joskus yli 10 vuotta sitten vähän niinkuin ajattelin, että kaikki haluaisivat asua Helsingissä, mutta olosuhteiden pakosta joutuivat asumaan kuka missäkin. Mielestäni Helsingin väenpaljouden manailijat yrittivät vain todistella itselleen, että ihan hyvä heidän on…

Kirppiskoirat vs. henkkamaukkakoirat – miksi rescue on paras

Koiraa ottaessa voi tehdä samanlaisen ekologisen ratkaisun kuin hankkiessaan vaatteen kirppikseltä tai sitten H&M:ltä: toiset koirat ovat jo olemassa tässä maailmassa vailla kotia ja toiset taas ovat varta vasten jotakuta ihmistä varten tuotettuja. Oikeastaan kirppis vs. henkkamaukka -vertaus koskee esim. Espanjaa, Yhdysvaltoja, Thaimaata ja lukuisia muita maita, joissa koiria tuotetaan eläinkauppoihin myyntiin vailla varmuutta siitä…

Reissausta ja ruokaa -blogi 7 v

Nyt on kulunut seitsemän vuotta siitä kun aloin kirjoittamaan tätä blogia. Tällä kertaa tarkastelen sitä olenko vielä samaa mieltä joidenkin aiempien kirjoittamieni juttujeni ja mielipiteideni kanssa. Jo vuonna 2012 olin kyllästynyt Suomeen Blogia aloittaessani minua painoi Suomen suhteen aika lailla samat asiat kuin nytkin. Näin kirjoittelin vuonna 2012 jutussa Aasialaista höpöilyä ja suomalaista harmautta: ”Ulkona…

Rinkkaelämässä huomasi, miten vähällä voi pärjätä

Rinkan sisältö riittää ihan hyvin yhdelle ihmiselle elämiseen, ainakin jos asuu lämpimässä ilmanalassa ja jos majapaikoissa on lakanat ja huonekalut valmiina. Ei sellainen elämäntyyli varmasti ole kaikille. Mutta joitain voi inspiroida, että koin rinkkaelämän oikeastaan vapauttavana kolmen Thaimaan reissuvuoden aikana. Reissatessa ei kannata kantaa mitään turhaa   Nomadielämä erosi lomareissuista muun muassa siinä, että en…

Kuusi vuotta Reissausta ja ruokaa -blogia

Aloitin bloggauksen kuusi vuotta sitten ja käsittääkseni vuosien myötä blogien määrä on räjähtänyt, vaikka olihan bloggaus jo silloin vanha juttu. Nyt netistä löytyy hirveästi hiipuneita blogeja ja uusia tulee jatkuvasti tilalle, ja siksi määrä saattaa olla suuri. Toisaalta bloggaaminen on saattanut hieman vähentyä Instagramin myötä, mutta voinee olla, että Instagram toimii korvaavana lähinnä sisustamis- ja…

Reissausta ja ruokaa Instagramiin ja ajatuksia somettelusta

Avasin ensimmäistä kertaa Instagram-tilin, kun sain uuden työkännykän, eikä tarvitse enää käyttää 11 vuotta vanhaa Nokia Communicatoria. Tapanani ei ole ollut käyttää rahaa kännyköihin. Harmi vain, ettei minulla ole nyt Suomeen palattuani enää mahdollisuutta ottaa jänniä Thaimaan kuvia Instagramiin ihailtaviksi. Blogin puolella tulen latomaan Thaimaassa aiemmin oikealla kameralla ottamiani kuvia juttujen yhteyteen, mutta Instassa on…

Katsaus blogin joka sadanteen juttuun

Blogissani näyttää nyt olevan tasan 700 juttua, joten tarkistin mitkä ovat jutut numero 1, 100, 200 jne. Oli aika jännää katsoa, mitkä jutut sattuvat joka sadanneksi. Tuleeko joukkoon pohjanoteerauksia, juttuja jotka olisi voinut jättää julkaisematta? Suunnitelma blogin teemasta on pitänyt 1. juttu: Esipuhe >> Julkaisin blogini esipuheen 3.5.2012 ja siinä esittelin motiivejani blogin pystyttämiseen. Edelleen…

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja matkailu – nykyään tulee niin kuuma

Ainainen palelu oli ehkä selvin oireeni kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Nyt kun syön tyroksiinia mietin mullistaako tämä elämäni sillä tavalla, etten enää tykkäisikään kuumista maista. Ennen vain nautin kuuman ilman hellittävänä olemisesta, nyt pakahdun ulkona Thaimaassa. Ennen kun luin matkailujutuissa jossain olevan ”miellyttävä ilmasto” minua ärsytti, koska tiesin sen tarkoittavan liian kylmää eli oikeasti epämiellyttävää. Nyt kummasti…

Neljä vuotta Reissausta ja ruokaa

Aloitin Reissausta ja ruokaa -blogin neljä vuotta sitten Meksikon ja Belizen matkan päätteeksi. Neljä vuotta ei ole minulle pitkäkään aika, joten vähän yllätyin että neljäkö vuotta siitä vasta on, sekä reissusta että blogin aloittamisesta. Viimeisen vuoden aikana olen kirjoittanut 65 juttua, mikä on vähemmän verrattuna aiempiin vuosiin. Asuin Thaimaassa, olin töissä eläinsuojelukeskuksessa ja olin tosi…

Herkut ovat nautinnollisempia kun niiden takia ei ole tapettu

Luin Bangkokin Veganerie-kahvilan seinältä Bangkok Postissa ilmestyneen ravintola-arvion. Arvio oli ihan ok, mutta minua ärsytti suuresti kirjoittajan (Parisa Pichitmarn) ennakkoluuloisuus vegaanikahvilaa kohtaan. Hän vaikutti koko ajan arvioineen paistaako ruoissa soijanmaku läpi. Ihan kuin olisi oikein, että soijan sijaan paistaisi läpi lehmänmaidon ja kananmunien navettamaiset maut. Mutta kai se on ihan anteeksiannettavaa, se on tottumiskysymys. Siksi…

Vuoden 2014 matkailusaldoni

Vuonna 2014 kävin Thaimaassa, Vietnamissa, Saksassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Hongkongissa ja Intiassa. Uusia tuttavuuksia oli kaksi,  Vietnam ja Luxemburg. Hongkongkin oli uusi paikka, mutta muutoin olen Kiinassa käynyt jo aiemmin. Irtiotto Thaimaahan Vuoteen 2014 siirryin Thaimaassa, kuten nytkin vuoteen 2015. Olin siellä joulukuusta kesäkuulle ja palasin taas syyskuussa.  Vietin siis suurimman osan vuodesta 2014 Thaimaassa, suunnilleen seitsemän…

Kun vesi ei auta janoon

Oletko joskus reissuilla kokenut ettei jano millään lähde vaikka joisi kuinka paljon vettä? Jos vesi on puhdistettu höydyllisistä mineraaleista, ei se osallistu elimistön suolatasapainon ylläpitoon, mikä olisi tärkeää etenkin paljon hikoillessa. Ei ole ihan tuulesta temmattua, että ihmisille kaupataan mineraalivesiä kaikenlaisilla mielikuvilla. Niiden pitäisi olla huonoista aineista puhdistettua vettä, joissa on kuitenkin ihmisille tarpeellisia mineraaleja. Jos kittaa…

Blogin juttuja luettu 200.000 kertaa

200.000 näyttökertaa tuli hiljattain täyteen blogissani, kiitokset lukijoille. Kolme suosituinta juttua koskevat pelkästään ruokaa, ei niinkään matkustelua. Se ei sinänsä ole ihme, koska ihmiset syövät joka päivä, mutta matkailu on harvinaisempaa herkkua.  Suosituin juttu on ollut Tofusta ja sen valmistamisesta, jota on luettu 5.788 kertaa. Sitten tulee jutut Tahini ja muita seesaminsiementen käyttötapoja sekä Tattien opiskelua. Ja…

Alennuskoodit matkavarauksissa

Kaupallinen yhteistyö. Olen vähän jälkijättöinen monissa nettiin liittyvissä uusissa jutuissa. Tänä kesänä matkustin pari kertaa junalla kirjautumatta Veturiin ja tarkistamatta mahdollisia alennuksia ja kesti myös tajuta, että Matkahuollon busseissakin saa nykyään netistä ostamalla lippuja yli puolet halvemmalla kuin bussista. Nyt tutustuin siihen miten CupoNationin alennuskoodit toimivat. Kaverini ovat jakaneet Facebookissa tai sähköpostissa jotain Groupon-juttuja, mutta…

Ravintolapäivän kasvispaikat 17.8.2014 Helsingissä

Listasin tähän ravintolapäivän kasvisravintoloita Helsingistä, ainakin sellaisia mitä löysin ja mitkä voisivat olla kulkureitilläni. Boldatulla ovat ne, jotka kiinnostavat minua erityisen paljon tarjontansa takia. Täydentelen tätä listaa sunnuntaihin asti kunhan löydän lisää tietoa. Kamppi Raw Spot raakabrunssi kakkuineen klo 10-15 Kalevankatu 55 Rawmentin raakakakut klo 13-18 Bulevardi 12-14 Punavuori Vegan for Fit & Fun vegan…

Säästövinkit matkakassaan osa 7 – älä ostele tiliäsi tyhjäksi

Matkustelijat kohtaavat aina kysymyksiä siitä, miten onnistuvat rahoittamaan harrastuksensa. Ihmisillä tilanteet vaihtelevat suuresti, on erilaisia palkkatasoja, lapsia, erihintaisia asumuksia. Mutta moni saattaisi kyetä säästämään muuttamalla arjen rahankäyttö- ja kulutustottumuksia. Lyhyesti sanottuna rahaa tuskin jää säästöön, jos kokee pystyvänsä ostamaan jotakin aina siihen asti kunnes tili näyttää tyhjää. Monilla ihmisillä rahat eivät meinaa riittää oikeasti tarpeellisiin ostoksiin, joten puhun tässä toisenlaisista…

Reissausta ja ruokaa -blogi 2 v!

Olen kirjoittanut blogiani nyt kaksi vuotta. Viimeisimmän bloggausvuoden aikana olen kirjoittanut 158 juttua, mikä on vähemmän kuin blogin ensimmäisenä vuotena. Pimeät, kylmät ja tylsät Helsingin illat ovat viime kuukausina vaihtuneet Thaimaassa kiertelyyn. Mieleni ja muistiinpanoni pursuilevat kirjoittamisen arvoisista paikoista ja ilmiöistä, mutta en ehdi kirjoittamaan niin paljon kuin himottaisi. Eniten juttuja Thaimaasta Tämän vuoden puolella ja joulukuussa olen kirjoittanut…

Silkin tuotanto ei ole viatonta

Bangkokissa Jim Thompsonin talon luona näytettiin, miten perinteisin keinoin silkkiperhosen toukkien kehräämistä koteloista tehdään lankaa. Kotelot keittyivät kuumassa vedessä ja haju muistutti häivähdyksen sitä, kun lihaa ja nahkaa karvoineen käristetään. Kun kotelosta oli säikeet keritty, jäljelle jäi kuolleet toukat pataan lillumaan, josta langankehrääjä noukki ne pois. Pääasiassa silkki tuotetaan tietysti mittavammin kuin turistikohteen näytöksessä. Silkin tuotanto…

Bangkok mielenosoituksen jälkeen: krääsää myynnissä

Maanantaina 9.12. Bangkok oli aika tukossa. Jonkun lukemani mukaan liikkeellä olisi ollut kaksi miljoonaa mielenosoittajaa. Olin kuullut tulevasta edellisenä päivänä toiselta matkaajalta ja luin siitä myös nettiuutisista. Suomen ulkoministeriökin kehotti Bangkokin matkaajia välttämään ihmisjoukkoja. Pysyttelin siis aamupäivän silloisen hotellini kattouima-altaalla. Sinne kuului megafoniin tms. huudettuja puheita ja kannustushuutoja. Ensin luulin jonkun luukuttavan televisiolähetystä, äänet kun kuuluivat väärästä suunnasta eli…

Reissuostoksia ja aasialaisia tavaroita

Juuri aiemmassa viestissäni ehdotin, ettei reissulta tarvitse ostaa yhtään mitään. Mutta on sitä tullut kaikenlaista hankittua. Aasialainen tyyli ja tavarat ovat makuuni ja esittelen tässä jotain muitakin kapistuksiani kuin reissuostoksiani. Olen jonkin verran turhasta roinasta hankkiutunut eroon, mutta paljon kaikkea edelleen on. Mikäli päätän jäädä maailmalle, minulla näyttää olevan iso tyhjennys vasta ensi kesänä edessä….

Turisti, sinun ei tarvitse ostaa tavaroita matkoiltasi

Rakastan kauniita, eksoottisia tavaroita. Mutta haalimalla niitä paljon kotiinsa ei tuloksena saa balilaista bambumajaa. Sen sijaan tuloksena olisi eksotiikannälkäisen tavaranhaalijan ahdas majapaikka, jossa on paljon kaikenlaista turhaa pölynkerääjää. Maailma on järkyttävän täynnä kaikkea tavaraa. Missä päin tahansa kävellessäni kummastelen, minne ihmeeseen nuo kaikki tavarat päätyvät. Joku ne on mennyt suunnittelemaan, valmistamaan ja joku ostamaan jälleenmyyntiin….

Haaste: 11 ruokaan ja reissailuun liittyvää kysymystä

Sain Mämmi (and other culinary adventures into Finnish cuisine) -blogista haasteen vastata 11 ruoka-aiheiseen kysymykseen. Kiitokset haasteesta! Tässä haasteen säännöt / The rules of the challenge: 1. Thank the person who gave you this challenge. 2. Answer the 11 questions proposed for you. 3. Make up 11 questions. 4. Share the acknowledgement for 11 blogs…

Tahdon elää lämpimässä

En kaipaa minne tahansa eksoottisiin maihin, vaan nimenomaan pitää olla lämmin. Toki haluan mennä käymään Patagoniassa, Tasmaniassa ja Islannissa, jotka eivät ole erityisen lämpimiä kohteita, mutta niin kiinnostavia luonnoltaan, että niihin pitäisi joskus päästä. Jotkut ehkä haluavat mennä välillä kuumiin maihin, jotta voivat maata biitsillä ja käydä välillä meressä viilentämässä itseään. Rakastan sitäkin touhua. Mutta…

Yksi vuosi ja 260 bloggausta!

On kulunut vuosi ensimmäisistä bloggauksistani. Julkaisin 5.5.2012 kolme kirjoitusta: Anna olla haittaamatta oli purkautuminen siitä, miten jotkut kahvilat eivät edelleenkään sallineet koiria, vaikka sitä ei mikään säädös enää estänyt. Mukana oli myös tuohtumusta muuhunkin ankeiluun, kuten yleisötilaisuuksien melusta valittamiseen ja koirakieltomerkkeihin. Sama ankeilu on kirvoittanut kirjaimia myöhemminkin vuoden aikana jutuissa: Ulkomaille karkuun helsinkiläistä ankeutta, jossa…

Unelmieni ulkomaan asunto ei ole lukaali

Aika monilla, todennäköisesti useimmilla ihmisillä ihanempi koti on asia, josta he unelmoivat ja mihin he satsaavat. Arjen jaksaa, kun on kiva koti, johon mennä illaksi. Ja unelmointi saa ainakin minun serotoniinit nousuun. Vaikka, yllätys yllätys, unelmoin ulkomaille lähdöstä asuntojen sijaan. Silti ehkä iso parveke merinäköalalla voisi olla kiva. Ja vanhat puutalot ovat tunnelmallisia, mutta talvisin…

Vastaus haasteeseen – kahdeksan satunnaista asiaa

Sain haasteen Kinttupolulla-blogista, kiitoksia huomioimisesta, ja hommaan kuuluu: 1. Kiitä haasteen antajaa 2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle 3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta 4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: Cocoa etsimässä Moottoritiellä on Puuma Talo Raunistulassa Häivähdyksiä sorron yöstä Moottoritie on kuuma Torstailapsi Mari A:n kirjablogi Uusi osoite Fort-de-France, Martinique Sitten…

Säästövinkit matkakassaan -tuunausjaksot: hupparin uusi elämä

Yritän tänä vuonna olla hankkimatta yhtään uutta vaatetta. Niitä minulla on jo enemmän kuin tarpeeksi. Silti jotkut vanhat vaatteet ovat sellaisia, joihin olen tykästynyt. Niinkuin hyvänmallinen musta huppari, jossa on edessä ja selässä sellaiset logopainatukset, etten ole kuitenkaan paljoa viitsinyt tuota hupparia käyttää. Päätin kääntää hupparin nurinkurin, jolloin painatukset jäävät piiloon, ja etenin näin: Käännä…

Robert´s Coffee ei enää niin koiravihamielinen

Parin viime vuoden aikana olen välillä pöyristynyt mennessäni johonkin tuttuun Robert´s Coffeehen koiran kanssa ja kuullut, ettei sinne saa tuoda koiria. Esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla, jossa aulan läpi kulkee varmaan kymmeniä koiria päivittäin, ei ole saanut eikä edelleenkään saa mennä kahvilan lasien taakse odottelemaan junaa koiran kanssa. Laitoin joskus firmalle sähköpostia kysyäkseni heidän käytännöistään, että eikö…

Levyjen myyminen Huuto.netissä

Ostelin noin 15 vuotta sitten paljon kaikenlaisia levyjä, joita en kuuntele enää. Minulla ei ole enää hetkiä, jolloin tekisi mieli kuunnella vakavamielistä straight edge-henkistä hardcorea tai hc-punkkia.  Muutenkin pidän harvojen bändien koko tuotannosta niin, että jaksaisin kuunnella sitä koko levyllisen. Kuuntelen nykyään biisejä Youtubesta, sellaisiakin jotka löytyisivät minulta cd:llä. Kirpparille en näitä cd- ja vinyylilevyjä…

Oivan itsepalvelukirppis Kalliossa

Kirjoittelin juuri kirpparipöydän pitämisestä Vanhan sunnuntaikirpputorilla. Turhan tavaran myyntioperaationi jatkuu, sillä otin Oivan kirppikseltä oman myyntipaikan (jos sivut eivät toimi, käy FB-sivulla). Oivan kirppis sijaitsee Kolmannen Linjan ja Porthaninkadun kulmassa, ihan Oivan karaokebaarin alapuolella Kolmannella Linjalla. Löysin paikan netistä etsimällä itsepalvelukirppiksiä Helsingistä, kun tuo ei ihan jokapäiväiselle reitilleni sijoitu. Mutta aika kätevästi pääsen sinne joka…

Vanhan kirpputori

Olin eilen pitämässä kirpparipöytää Vanhan kirpputorilla. Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla pyörii tällä hetkellä sunnuntaikirpputori jonnekin maaliskuun loppuun saakka. Yleisö vaikutti löytäneen kirpputorin ihan tyydyttävästi, vaikka sijaintiinsa nähden voisi olla kovempikin kuhina. Kirppis ei ole vielä kovin tunnettu, toisin kuin esimerkiksi Valtterin kirppis oli tai mitä Hietsun kirpputori on. Sekin kertoo jotain, että varasin sunnuntaiksi paikan perjantai-iltana,…

Vuoden 2012 matkailusaldoni

Goan pyrähdyksen päätös uutena vuotena Vuosi 2012 alkoi nukkumalla huonosti Mumbain lentokentän lattialla vuoden vaihtuessa. En huomannut tapahtumaa, yritin vain puristaa silmiäni kiinni ahtautuessani täyden penkkirivin ja seinän välissä juuri Anokhi-kaupasta ostamani peitot pään alla. Palasin viikon mittaiselta Goan pyrähdykseltä. Vaikka tuntui hiukan älyttömältä maksaa tuhat euroa korkean lentosesongin lipuista lyhyen matkan takia, niin tuntui…

Millä hakusanoilla blogiini päädytään?

Suomalaiset eivät vaikuta kovin ahkerilta matkatiedon surffaajilta, tai sitten blogiini ei päädytä matka-aiheisilla hakusanoilla tarpeeksi hyvin. Ruoka näyttää kiinnostavan. Listasin alle kaikkein yleisimmät hakusanat, joilla blogiini päädytään. Sanoja klikkaamalla pääsee siihen artikkeliin, mitä luulen heidän päätyneen lukemaan. Toivottavasti lukijat ovat löytäneet jotain tarvitsemaansa tietoa. 1 Kookospähkinän rikkominen 2 Valekanttarelli 3 Seesamiöljy 4 Laakakorvasieni, myös tämä…

Joulutraditioni

Tykkään joulun vietosta. Olen viettänyt kaikki Suomen jouluni lapsuuden kodissani, jonka joulutraditioita en vaihtaisi. Toki ehkä mieluiten olen jouluna ulkomailla lämpimässä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen ollutkin puolet jouluista reissussa, neljä Goalla ja yhden Thaimaassa. Olisin mielelläni nytkin. Mutta Suomessa ollessa joulu rikkoo hyisen arjen. Meillä aikuiset eivät ole vuosiin ostaneet toisilleen joululahjoja joitain satunnaisuuksia…

Pakkasessa asuminen on järjetön juttu

Iso syy, miksi kaipaan niin kovasti reissun päälle, on Suomen talvi. Ulkona on kyllä ihan nättiä, kun puissa on lunta eikä pakkanen koko ajan mene nollaan räntäsateineen. Mutta se kylmyys. Minulla on tällä hetkellä sisällä päälläni sukat, villasukat, pitkät kalsarit, toppahousut, pitkähihainen pusero, iso huppari ja pipo. Eli ollessani puutalossa käymässä voi vetoisuudesta sisätiloissa selvitä…

Kun reissu peruuntuu

Minun pitäisi olla nyt Hong Kongissa, jos asiat olisivat menneet niin kuin suunnittelin. Jouduin perumaan matkani, koska koirani yskän syyksi selvisi keuhkokasvaimet. Vaikka koirani on reipaskuntoinen ja ainoaksi oireeksi olin huomannut satunnaiset yskimiset, oli alkujärkytyksestä selvittyäni selvää, että perun koko reissun. Koirani on 11-vuotias ja olin kuvitellut hänellä olevan vielä vuosia elinaikaa. Olin silti jo…

Ulkomaille karkuun helsinkiläistä ankeutta

Aiemmat ja nykyiset sukupolvet ovat nähneet hirveän vaivan siinä, että Suomesta saataisiin nykyisenlainen turvallinen ja jämptisti toimiva yhteiskunta. Silti odotan hingulla Bangkokiin pääsemistä, missä liikenne on kaaoksessa, ruokaa on esillä Suomea epähygieenisemmin ja antibiootteja ja muita lääkkeitä saa apteekeista ilman reseptiä. Jotkut ovat sellaisia asioita, joista en uskaltaisi ottaa varsinaisesti poliittisesti kantaa, koska en oikeasti…

Säästövinkit matkakassaan osa 6 – kierrä kaupat kaukaa

Monilla, kuten itsellänikin, rahaa kuluu kaikkeen pieneen huomaamatta. Siihen ei auta oikein muu kuin kiertää kaupat kaukaa. En voi käydä kirjakaupassa vain fiilistelemässä, koska aivoni jotenkin vinksahtavat ja kuvittelen tarvitsevani jonkun opuksen. Sama juttu vaatekaupoissa, retkeilytarvikeliikkeissä ja kosmetiikkaosastoilla. Ei niihin voi mennä, ellei etukäteen ole päättänyt jotain tarvitsevansa. Ja jos kaupoissa kiertelee ostamatta, niin siellä…

Säästövinkit matkakassaan osa 5 – asu ahtaasti

Omakotitalo on monen unelma ja ihanne. Harrastin lapsena ja vanhempanakin pohjapiirrustusten raapustelua ja ainahan ne olivat aika isoja taloja, jotta niihin mahtui kaikenlaista jännää. Kai kuvittelin sellaiseen itsekin aikuisena tähtääväni. Oli aika suuri helpotus tajuta, etten halua omakotitaloa tai edes isoa asuntoa. Tässä syitä olla haluamatta: en tykkää remppaamisesta en halua perehtyä lämmitysjärjestelmiin ja muuhun…

Säästövinkit matkakassaan osa 4 – älä osta autoa

Auto on kaikkein ilmeisin asia, joka tulee mieleen vertailussa, kuka pystyy matkustelemaan paljon ja kuka ei. Ihmisillä on tietysti todella erilaisia elämiä taloudellisine tilanteineen. Mutta silloin, kun joku ihmettelee reissarille, miten on reissuihin varaa, on usein ensimmäinen vastaus: ”No mulla ei muun muassa ole tota autoa niinkuin sulla”. Kuinkahan monet ihmiset laskevat etukäteen kunnolla, mitä…

Säästövinkit matkakassaan osa 3 – valitse lapsettomuus

Vastentahtoisesti lapsettomien kannattaa jättää tämä juttu lukematta, ellei sitten etsi elämälleen uutta sisältöä. Todennäköisesti säästät paljon rahaa omaan käyttöösi ja lisäksi järjestät itsellesi joustavan elämän, jos et tee lapsia. Kuvittelen jo mielessäni, kuinka tämä virke saa joidenkin ihmisten mielen kuohahtamaan. Aivan turhaan. Matkustelu ei ole kaikkien elämän suurin tavoite (ei ehkä minunkaan), ja jos jotakuta…

Ampiaisista hyttysiin

Kirjoitukseni Se suuri ero mehiläisten ja ampiasten välillä on yksi blogini suosituimmista kirjoituksista. Aihe näyttää askarruttaneen ihmisiä pitkin kesää. Ehkä monet eivät erota niitä ulkonäöltä toisistaan, kun ne ovat niin pieniä ötököitä. Täällä on kätevä vertailukuva ampiaisesta, kimalaisesta ja mehiläisestä. Ne ovat varmaan noin 99 prosenttisesti ampiaisia, jotka häiritsevät ihmisiä etenkin näin syksyisin terasseilla, piknikeillä ja…

Säästövinkit matkakassaan osa 2 – myy kirpparilla

Jos haluaa säästää, niin ihan ensiksi pitäisi olla hankkimatta harkitsemattomasti yhtään mitään, koska kaikki maksaa kaupassa moninkertaisesti kuin mitä niistä saa kirpparilla. Mutta kun vahinko on jo sattunut, voi käytetyt tavarat yrittää myydä. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta kurkkiessani taloyhtiömme roskiksiin voin huomata, että joidenkin ensimmäinen ajatus on heittää käytetyt hyvät vaatteet ja tavarat pois. Poisheittäjät…

Säästövinkit matkakassaan osa 1 – jumiudu landelle

Helsingissä asuminen on kallista. Paitsi että vuokrat ovat muuta maata kalliimmat, niin useat meistä kehittävät siellä kalliin elämäntavan. Maalla loisiessa rahaa ei juuri kulu. Ennen luulin, että minulla menee hermot, jos olen maalla enemmän kuin viikon tai pari kerrallaan. Viime heinäkuussa kuitenkin huomasin Helsingissä, että eihän siellä tapahdu oikein muuta kuin rahanmenoa. Eli jos olet…

Se suuri ero mehiläisten ja ampiaisten välillä

Pelkään ampiaisia tosi paljon. Minulle on turha sanoa, että eivät ne mitään tee, koska se ei pidä paikkaansa. Ampiaiset ovat uteliaita ja mikäli ne haistavat sinussa vaikkapa kaatuneet limpparit, ne tulevat luo ja mahdollisesti myös laskeutuvat vaikkapa nenäsi päälle. Jos silloin liikut tai teet muuta minkä ne tulkitsevat uhkaavaksi, ne pistävät. Näin on. Ampiaisia ei…

Anna olla haittaamatta

Vuoden 2012 alusta lähtien koiran on saanut ottaa mukaan ravintoloihin ja kahviloihin ihan lain luvalla. Tai niin päin, ettei jokin elintarvikesäädös sitä enää kiellä. Kahviloiden pitäjien luulisi olevan iloisia, että yksi heihin kohdistuvista turhista rajoituksista on saatu poistettua. Nyt he voisivat saada asiakkaikseen koirien ulkoiluttajien suuret joukot, tehdä vaikka oikein ilmiö toisinaan puuduttavien kävelylenkkien sävyttämisestä…

Esipuhe

Pääsyy tämän blogin perustamiseen on koota tänne reissupäiväkirjani. Olen muutaman kerran pidemmillä reissuillani pitänyt sellaisia, mutta nämä pääsivät katoamaan blogipalvelun lopetettua toimintansa. Toivottavasti tämän wordpressin kanssa on parempi onni. Reissupäiväkirjojen lisäksi kirjoitan tänne muutakin läppää matkustamisesta. Kun suunnittelen reissujani, etsin netistä tietoa kohteistani. Parasta on löytää selkeitä blogeja,  joista saa käytännön tietoa, ja joissa reissaajan…