Vanhan ajan luontotunnelmaa Vallisaaressa Helsingissä

Vallisaari on yleisölle tänä vuonna avattu saari Helsingissä Suomenlinnan vieressä. Sinne pääsee helposti Kauppatorilta lautalla (JT-line ja meno-paluu 7 euroa). En odottanut visiitiltä muuta kuin ulkoilua, mutta yllätyin miten luonnontilaiselta siellä näytti. Saari tuntui sijoittuvan vanhaan aikaan niittyineen. Huomasin miten esimerkiksi paikoilleen jätetyt kaatuneet puut monipuolistavat maisemaa. Paljon oli kevätkukkia ja saniaiskosteikkoja. Saarella on myös…

Helsingin kasvistarjontaa kesällä 2014

Helsinkiin ilmestyi joitain vegaaneille mielenkiintoisia ruokapaikkoja sillä aikaa kun olin keväällä 2014 ulkomailla. Niitä sitten kokeilin kesällä oltuani kolmisen kuukautta Suomessa. Minulta puuttuu valokuvat monesta ravintolasta, koska unohdin kamerani mökille. Sen Chay Sen Chay on vietnamilainen kasvisravintola Hakaniemessä, se sijaitsee SAK:n, Metalliliiton ja Hilton-hotellin talossa sisäpihalla. Helpoiten sinne kävelee Siltasaarenkadulta. Söin siellä muistaakseni munakoisoa ja…

Kasarmitorin ruokarekat keskiviikkoiltaisin

Helsingissä on uusi oikein hieno tapahtuma tänä kesänä, kun Kasarmitorille kerääntyy keskiviikko-iltaisin ruokarekkoja. Luin jostain, että Street Food Carnivaliin osallistuvilta rekoilta, kärryiltä ja kojuilta odotetaan että ne suhtautuvat ruokaan intohimoisesti siten, että tarkoitus ei ole vain myydä jotain mistä saa rahaa. Tarkoituksen pitää olla halua tarjota ihmisille jotain hyvää. Eli juuri sitä mitä kirjoitin maaliskuussa jutussani Katuruoka vaati Suomelta pieniä…

Mitä foodie tekee palattuaan maailmalta Helsinkiin?

En kaivannut Suomen ruokia puolen vuoden aikana Thaimaassa. En myöskään erityisesti kaivannut ruoanlaittoa, vaan ravintoloissa käyminen tuntui luonnolliselta. Silti ensimmäinen päiväni Helsingissä oli kovin ruokapainotteinen muiden asioiden hoitamisen ohella. Saavuin kotiin yöllä kolmen aikaan ja ennen nukkumista söin ruispalan, jonka päällä oli margariinia, sinappia, savutofua, kurkkusalaattia ja kurkkua. Aamulla meni muutama ruispala ensin margariinilla, sitten margariinilla…

Suomen kesäkuvat 2013

Kesälomailuni Suomessa jäi parin viikon mittaiseksi matkailtuani ensin puolitoista kuukautta Euroopassa (ks. matkapäiväkirja >>). Minulla oli pitkä loma käyttäessäni kaikki vuosilomapäiväni, ylityövapaita ja siihen palkatonta vapaata vielä päälle. Suomen lomapäivät vietin maaseudulla. Tässä kuvia siitä, mitä tein lomalla ja loman jälkeenkin, kun oli vielä kesää jäljellä. Näiden lisäksi kävin myös Helsingin saaristoristeilyllä >>

Helsingin saaristoristeilyllä

Helsingin risteilykausi loppuu juuri (kestää 29./30.9. asti), mutta kannattaa harkita lähisaaristoon tutustumista taas keväällä, kun merellä alkaa tarjeta. Minä jahkasin vuosia Helsingin edustalla kulkevien saaristoristelyiden kokeilemista, ennen kuin lopulta elokuussa sain aikaiseksi mennä. Kauppatoriltahan liikennöi useampi firma, jotka kuljettavat ulkomaisia ja suomalaisia turisteja parin tunnin kierroksille. Tyypillisesti ne menevät ensin Kaivopuiston ohi, Suomenlinnaan ja Korkeasaaren läheltä….

Haltian luontokeskuksen tiedontarjonta on vähäistä

Kävin eilen Nuuksion uudessa luontokeskus Haltiassa sienireissun yhteydessä. Ihmettelen, miten niin isoon rakennukseen on saatu sisällytettyä niin vähän tietoa Suomen luonnosta. Kun ruuhka-Suomessa sijaitsee tällainen kansallispuisto ja kun sinne on nyt rakennettu luontokeskus, odotin siellä olevan paljon esittelyä luonnosta. Sitä minä odotan kansallispuistovierailun yhteydessä. Eli haluan tietoa kasveista, eläimistä, metsätyypeistä, geologiasta ja ympäristösuojelusta. Haltia on tehty…

Kiinalainen uusivuosi

Onpa kiva juttu, jos kiinalaista uutta vuotta aletaan juhlia Suomessakin näyttävästi. Tuollaisia juhlia ei voi olla liikaa. Minua siinä tietysti erityisesti ilahduttaa eksotiikka ja olen myös Kiinasta kiinnostunut. Seurasin, miten kaksi pitkää lohikäärmeen luikeroa ja kolme töpömpää tapausta kiersivät tuottamassa onnea joillekin Helsingin keskustan kiinalaisille ravintoloille. Luulen, että perinteen tarkoitus on nimenomaan onnen tuottaminen. Jos…

Oivan itsepalvelukirppis Kalliossa

Kirjoittelin juuri kirpparipöydän pitämisestä Vanhan sunnuntaikirpputorilla. Turhan tavaran myyntioperaationi jatkuu, sillä otin Oivan kirppikseltä oman myyntipaikan (jos sivut eivät toimi, käy FB-sivulla). Oivan kirppis sijaitsee Kolmannen Linjan ja Porthaninkadun kulmassa, ihan Oivan karaokebaarin alapuolella Kolmannella Linjalla. Löysin paikan netistä etsimällä itsepalvelukirppiksiä Helsingistä, kun tuo ei ihan jokapäiväiselle reitilleni sijoitu. Mutta aika kätevästi pääsen sinne joka…

Vanhan kirpputori

Olin eilen pitämässä kirpparipöytää Vanhan kirpputorilla. Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla pyörii tällä hetkellä sunnuntaikirpputori jonnekin maaliskuun loppuun saakka. Yleisö vaikutti löytäneen kirpputorin ihan tyydyttävästi, vaikka sijaintiinsa nähden voisi olla kovempikin kuhina. Kirppis ei ole vielä kovin tunnettu, toisin kuin esimerkiksi Valtterin kirppis oli tai mitä Hietsun kirpputori on. Sekin kertoo jotain, että varasin sunnuntaiksi paikan perjantai-iltana,…

Baana on kiva kävelykatu

Olen parjannut Helsinkiä kaikenlaisesta ankeutuksesta. Kaupungin virastoissa tunnutaan olevan kiinnostuneempia valittajien mielipiteistä, eli niiden, joita häiritsee kanssaihmisten näkyminen, kuuluminen ja tekemiset. Jotain hyvääkin tapahtuu, ja Baana on sellainen. Kävelijät toki pärjäisivät ilmankin, vaikka on ihan kiva kävellä Kiasmalta Ruoholahteen ilman liikennevaloissa kykkimistä. Mutta etenkin pyöräilijöille se on varmaan hyvin tarpeellinen parannus. Olin tämän entisen ratakuilun…