
Monument Valley on Yhdysvalloissa Arizonan ja Utahin osavaltioiden rajalla, navajointiaanien reservaatissa sijaitseva ihmeellinen alue. Olimme Arizonassa nähneet käsittämättömiä punakalliomaisemia ja Monument Valley oli yksi huipentumista. Matkamme punakalliomaisemat ja luonnonihmeet eivät siihen mitenkään loppuneet. Ja tätä ennen näimme
Koska Monument Valley sijaitse navajomailla, ei sinne päässyt sisään kansallispuistopassillamme, joten pääsymaksu piti maksaa erikseen. Sillä pääsi alueelle ja sai ajaa siellä olevan rengasreitin, jolle ei millä tahansa autolla kannattaisi lähteä (matkailuautolla ei pääsisi). Tarjolla oli myös jonkinlaisia turistikyytejä avonaisessa kärryssä, mutta pöllyävän punaisen hiekan keskellä se ei näyttänyt hyvältä idealta.
Kaikkialla aina kirjoitetaan että Monument Valley on lännenelokuvista tuttua maisemaa, mutta enpä minä muista yhtäkään näkemääni lännenelokuvaa, joten eipä noiden maisemienkaan olemassaolo ole ollut tietoisuudessani kovin pitkään.
Lue myös:
Pagesta Monument Valleyhin Arizonassa >>






Upeita maisemia! Vielä on niin paljon maailmaa näkemättä.. 🙂
On kyllä, minulla on näkemättä koko Etelä-Amerikka. Kiva tietää että mielenkiintoiset paikat odottavat!