Erilaiset annoonat

On yli 2000 erilaisen kasvin heimo annoonakasvit ja 170 kasvin suku annoonat. Alun perin arvelin hedelmäksi kasvatettavia annoonapuita- ja pensaita olevan alle kymmenen, mutta nettiä pitkään selatessa sain käsityksen, että erilaisia syötäviä hedelmiä on pikemminkin kymmeniä. Osa on varmaankin hyvin paikallisia hedelmiä, joita ei kuljetella kauas markkinoille. Osa kasvaa villinä, eikä niitä kai kummemmin kasvateta….

Mangot kasvavat Andalusiassakin

Kävimme Torre del Marissa kasvisravintola Himalayassa paikallisen Passeo Maritimon varrella. Siellä oli menun ulkopuolelta tarjolla mangosalaatti ja vaihdoimme paikan pitäjän kanssa pari sanaa mangoista. Torre del Mar kuuluu Malagan maakunnassa Axarquían hallintoalueeseen ja nimenomaan Axarquíassa kasvaa eniten mangoja vientiin Euroopassa (vaikka mangon tuottaja Sabora Malagan sivuilta luin, että viereisellä Granadan maakunnan rannikolla kasvaisi mangoja vielä…