Pakureissu Suomesta: Saksa, Ranska ja Espanja

on
Maisemaa Ranskassa.

Saksa oli tällä kertaa marraskuun lopussa aivan erityisen ikävä läpiajomaa. Oli hitokseen tietöitä, joiden takia piti äkkijarrutella rekkojen välissä keskellä moottoriteitä. Tuntui siltä, että kolmikaistainen tie muuttui koko ajan kaksikaistaikseksi ja kaksikaistainen yksikaistaiseksi, ja tämä puuroutti liikennettä tehokkaasti. Ajoimme Berliinin suunnasta Leipzigin, Nürnbergin ja Heilbronnin kautta. Oli aika hirveää. Piti käyttää paljon hätävilkkuja, jotta autot takanakin huomaisivat äkkijarrutukset. Tällä kertaa matkassa oli parasta, kun sai jättää Saksan taakseen. Ranskassa ja Espanjassa oli niin paljon helpompaa.

Lue alkumatkan osuus: Pakureissu Suomesta Espanjaan: Baltia ja Puola (2022) >>

Puolasta tullessa Saksan puolella oli heti tuulivoimaloita.
Jalkatilan sotkua.
Olimme Saksassa toisen yön Bad Rappenaussa Autohofin parkkipaikalla. Siinä vieressä oli kummallinen BikinART-museo, joka ei kuitenkaan ollut illalla auki, ja Best Western -hotelli. Niiden yhteydessä oli Dean & David -ketjun ravintola, jossa oli hyvä vegaanitarjonta. Oli kiva saada kunnon ruokaa purkkiruokien ja pikanuudeleiden lisäksi.
Rein-joki. Normaalisti olisimme menneet Ranskaan vasta Mulhousen kohdilla, mutta koska Google Maps näytti punaisella merkattuja ruuhkia ja tietöitä, päätimme kokeilla toista reittiä. Ylitimme Reinin Ranskan puolelle jo paljon aiemmin, jo ennen Baden-Badenia. Se taisi kannattaa.

Ranska

Yritin kaukaa aire-levähdysalueelta kännykuvata idyllisen näköistä Orschwillerin kylää ja sen kirkkoa kukkuloiden siimeksessä.
Jonkun airen vieressä oli iso ränsistynyt motellialue. Netistä löytyi tieto, että se oli lopettanut vasta korona-aikaan, joten tosi nopeasti oli siellä laitettu kaikki paskaksi.
Aire des Chères Ouestilla ennen Lyonia olisi ollut hyvin käveltävää Azergues-joen vierellä, mutta löysin pääsyn joen varrelle vasta pimeän tultua. Huoltoasemat ja airet ovat aina aidattuja (kai jotta eläimet eivät pääse teille), mutta tuolla lopulta löytyi pari porttia, joiden kautta pääsi joen varrelle kävelemään.
Ajoimme Lyonin läpi tietysti aamuruuhkan aikaan. Kartassa ei näy mitään selkeää Lyonin kaukaa kiertävää yhtenäistä ohitustietä, joten jatkoimme Lyonin läpi menevää A6-tietä. En tiedä mikä olisi paras vaihtoehto. Joskus olemme ohittaneet Lyonin itäpuolelta muita teitä pitkin ja kai se meni ihan hyvin.
Joskus Lyonin jälkeen alkoi aurinkoiset joulukuun alun kelit ja piti kaivaa aurinkolasitkin silmille.
Jossain Avignonin kohdalla huomattiin, kun maasto muuttui ja alkoi Välimeren kasvillisuusvyöhyke. Se oli jotenkin ihanan tuttua ja silti eksoottista. Tässä oliivipuu pysähdysalueella.
Se on hieno tunne, kun Pyreneiden vuoristo tulee näkyviin. Myös ensimmäinen näkymä Välimerelle on hyvä hetki.

Espanja

Päästiin Espanjan puolelle Suomesta reissun 7. päivänä, jos ensimmäiseksi päiväksi lasketaan päivä, jolloin otimme aamulla Helsinki-Tallinna-lautan. 7. päivänä ajoimme Lyonin pohjoispuolelta Barcelonan pohjoispuolelle Montsenyyn.
Reissun viimeinen yö vietettiin Murciassa. Oli jo ihanan eteläespanjalaisen näköistä ja oloista.
Ihania Espanjan maisemia. Murcian jälkeen lähdimme rantatieltä ajamaan Granadan kautta, kun muistelimme sen olevan rantatietä mukavampi reitti Málagaan.
Guadixin kohdalla kuikuilin, näkyisikö tielle kallioissa olevia luola-asumuksia.
Melkein perillä!
Ihanaa kun ajaminen loppui ja saatiin olla vaan paikallaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s