Nokkos-tofupiiras

Nokkosista tulee mahtavaa ilmaista ruokaa, mutta ne vaativat ehkä hieman enemmän viitseliäisyyttä kuin mitä kaupassa käynti on. Jotta ruoanlaitosta ei tulisi niin työlästä, on hyvä idea hoitaa nokkosten kerääminen, huuhtelu, ryöppäys ja hienontaminen iltapuhteina, jotta nokkoset olisivat seuraavana päivänä käyttövalmiita eri ruokiin. Näin nokkosruokien tekeminen ei jää pelkästään hyväksi aikeeksi. Seuraava piiras on mukaeltu kaverilta…

Vuohenputki kevään ensimmäisenä villivihanneksena

Tänään söin ensimmäisen kerran vuohenputkea. Nokkonen, horsman versot, voikukan ja koivun lehdet sekä poimulehdet ovat olleet käytössäni ennenkin, mutta vuohenputkea en ole käyttänyt. En ole ollut varma sen tunnistamisessa ja se on haissut mielestäni pistävälle. Nyt sitten piti kokeilla, kun ei oikein muutakaan ole vielä maasta putkahtanut näkyville. Keräsin vuohenputkea muutaman desin ja huuhtelin. Ensin…