Kävin joulukuussa Intiassa kuudetta kertaa, sitä ennen viimeksi kävin kaksi vuotta sitten Goalla. Suurimman osan viimeisistä parista vuodesta olen viettänyt Thaimaassa, joten vertaan Intiaa tietysti siihen. Ensimmäiseksi sen huomasi jo lentokentällä Bangkokissa, että intialaiset saattavat etuilla. Etuilu on minusta täysin pöyristyttävää, mutta pidän kyllä puoleni, kun huomaan mikä on homman nimi. Thaimaassa etuilu yleensä rajoittuu…
Avainsana: Intian kulttuuri
Intialaisten ja thaimaalaisten vertailua
Luulen saaneeni jonkinlaista käsitystä Intian ja Thaimaan kulttuureista pääpiirteittäin, vaikka tietysti ihan kaikkialla on tosi paljon poikkeustapauksia eikä ihmisiä voi niputtaa yhteen. Enhän itsekään pidä itseäni tyypillisenä suomalaisena, mutta silti minulla on monia erityisesti suomalaisia tapoja. Kokonaisten kansojen ja ihmisryhmien kommentointi on aika arveluttavaa, mutta silti mahdollista, kiehtovaa ja tarpeellista, pitäähän kulttuurierot ottaa huomioon matkustellessa. Ihmisten erilaisista käyttäytymistavoista…