Ensimmäinen kerta kokkailua Thaimaassa

Okei, olen kolmesti ollut Thaimaassa lieden äärellä aiemmin osallistuessani kokkauskurssille sekä olen tehnyt pari kertaa salaattia ja lisännyt kuumaa vettä valmisruokiin. Mutta kuinka hienoa olikaan päästä ostelemaan torille vihanneksia ja tofua ja tekemään just sellaista ruokaa kuin minulla on ollut tapanani tehdä. Mahdollisuus avautui, kun menin koiravahdiksi Chiang Maissa asuvan italomiehen luokse hänen ollessaan matkoilla. Oli…