Wat Rong Khun Thaimaan Chiang Raissa

Käydessäni viime keväänä Chiang Raissa en tiennyt muuta kuin että se on vielä pohjoisemmassa Thaimaassa kuin Chiang Mai ja että siellä on ihmeellisen näköinen valkoinen temppeli. Temppelin nimi on Wat RongKhun ja se sijaitsee kaupungin ulkopuolella yli 10 km etelään. Sinne pääsee bussilla Chiang Rain keskustasta alle puolella eurolla. Ensinnäkin temppeli on todella krumeluuri. Se…

Thaimaan kaunista arkkitehtuuria Wat Chedi Luangissa

Aiemmin olen katsonut Thaimaan temppeleiden olevan liian värikkäitä, kultaisia ja krumeluureja makuuni. Mutta yksityiskohtia katsomalla olen niihin kovasti tykästynyt. Temppeleiden pinnat esimerkiksi Thaimaan päätemppeli Wat Phra Kaeossa koostuvat pienistä, usein kukkakuvioisista kaakeleista. Monissa pylväissä ja ikkunoiden ovissa pinta on kultakuvioita mustalla, punaisella tai ruskealla pohjalla. Se on alkanut näyttää upealta. Chiang Maissa satuimme ensimmäisenä menemään…

Raakoja patsaita Ta Pan -temppelissä

[sisältää lapsia pelottavaa kuvamateriaalia] Phang Ngan kaupunki onnistui yllättämään kummallisella temppelialueellaan. Kartoissa ja esittelyissä kerrottiin vain temppelin yhteydessä olevasta luolasta. Englanniksi sitä kutsutaan Heaven and Hell -luolaksi ja thaiksi sen nimi on Ta Pan. Alueella toki oli syvä tippukiviluola, jonka suulle sai halutessaan mennä rakennettua lohikäärmetunnelia pitkin. Sisään mentiin lohikäärmeen suusta. Ta Panilla oli myös kukkulalla…

Bangkokin nähtävyydet: Wat Phra Kaeo ja Grand Palace

Jos Bangkokissa aikoo käydä katsomassa vain yhden temppelialueen, niin valinta kohdistuu yleensä Wat Phra Kaeoon eikä suotta. Wat Phra Kaeo sijaitsee Grand Palacen/Suuren palatsin alueella, jossa on nähtävää vähintään pariksi tunniksi. Sinne on helppo mennä, koska siellä käy niin paljon muitakin turisteja. Silloin ei jää arveluttamaan kehtaako temppelialueelle eli watiin mennä käymään. Ne kun eivät ensisijaisesti ole mitään turistikohteita vaan uskonnollisia…