Koli kuulunee suomalaisten pakollisiin pyhiinvaelluskohteisiin. Kolin maisemissa voi ehkä saada jotain tolkkua siihen, miksi ikinä kukaan on näille leveysasteille muuttanut. Korkeilta kallioilta avautuvat vesistömaisemat saarineen on henkevä kokemus.

Jos matkustaa Kolille asti, kannattaa sinne jäädä ainakin pariksi päiväksi patikoimaan. Rengasreitit ovat parhaita, kun paluupiste on sama kuin aloituspiste. Kolilta lähteekin tällainen Herajärven kierros.

Kävelin noin 40 kilometrin pituisen Herajärven kierroksen muutama vuosi sitten ennen juhannusta 17.–18.6. kahdessa päivässä. Jos haluaa säästää jalkojaan, voi olla kannattavampaa fiilistellä reitillä kolme päivää. Minulla oli toisena päivänä jalkapohjat tosi kipeät ja samoin hartiat, joita rinkka painoi.

Herajärven kierrosta on nyt jatkettu, ja voi kävellä 60 kilometrin pituisen lenkin. Tämä pitäisikin käydä testaamassa. Itse asiassa reittiä taidetaan nyt markkinoida kahtena rengasreittinä, pohjoisena ja eteläisenä kierroksena. Me kiersimme pohjoispään kierroksen tuolloin.

Alkutekijöiksi yövyimme autossa Kolin parkkipaikalla. Aamulla kävimme ihailemassa Ukko-Kolilta maisemia ja sitten lähdimme etenemään Herajärven kierrosta. Matka oli melkoista ylös-alaskävelyä. Meillä oli Kolin kartta, mutta hyödyllisempi oli Kolilta saamamme tai olikohan se netistä tulostettu opastus reittiin, josta selvisi pysähdyspaikat ja taipaleiden kuvailut.

Yöksi menimme Herajärven eteläpäässä olevalle leirintäpaikalle. Ensimmäisenä vastaan tuli sauna, jonka laitoimme lämpiämään. Tuntui ihan hullulle saada kävellä yöpymään ilmaiseksi järven rannalle, jossa on sauna, jossa on valmiiksi pilkotut puut ja jossa pääsee ilmaiseksi saunomaan! Kiitos Metsähallitus.

Koirastani on jäänyt niin paljon rakkaita muistoja ja tuo Kolin reissu on elänyt jutuissamme ja muisteloissamme. Veera oli koira, jolle oli tärkeää päästä iltaisin nukkumaan kunnolla. Tuolla saunalla Veera alkoi pyörimään terassilla (yritti tehdä pesän rinkkani päälle) ja kurkkimaan pukuhuoneesta sopivaa paikkaa. Sen meininki oli että ”mihin ihmeessä me mennään oikein nukkumaan?”. Tajusin viimein asian ja näytin missä teltta on. Veera oikein huojentui, että ”ai täällä me nukutaan, ihanaa!” ja jäi telttaan nukkumaan meidän ihmisten vielä fiilistellessä saunalla.

Nukkumiset jäivät kylläkin aika vähiin kesäkuisessa yössä. Joskus yöllä alkoi paleltamaan, avasin silmäni ja huomasin miehenikin olevan hereillä. Katsoin Veeraa, niin sekin katseli silmät ammollaan. Veeran tapa oli nukkua kanssani peiton alla, joten sen mielestä oli ihan luonnollista tuppautua makuupussiini sisään. Olimme aika napakasti ja tiiviisti siinä sitten makuupussin pingottaessa. Veerasta se oli varmasti vain ihanaa, kun se oli sellainen luolakoira.

Siltikään ei tullut tarpeeksi lämmin, joten menimme saunaan nukkumaan. Siellä taas oli liian kuuma. Lähdimme tarpomaan eteenpäin aikaisin. Silloin vasta huomasimme, että vain vähän saunalta eteenpäin olisi ollut laavu. Jos olisimme pystyttäneet telttamme laavun sisään (teltta oli tarpeen hyttysten takia), olisimme voineet laittaa tulet nuotioon, mikä olisi saattanut hieman lämmittää.

Patikkareissulla nuotion laitto on mielestäni se juttu. Tai että toinen laittaa sen ja itse saa nauttia savun tuoksusta, lämmöstä ja pikakahvista. Ajatus trangian kanssa kykkimisestä ei kauheasti kiehdo. Puuttomilla ja ruuhkaisilla alueilla on varmasti tarpeen, mutta nautin suuresti metsähallituksen tarjoamista klapeista.

Kolilla emme nähneet käärmeitä, joita siellä kuitenkin on. Tuon leiriytymispaikan holleilla taisi olla niistä varoituskylttikin. Muurahaisia oli tosi paljon, ja niistä Veera-rinsrenssan varpaat eivät tykänneet ja sen piti välillä aina hypätä polulta puskaan jäystämään inhoja muurahaisia pois anturoiden välistä.

Herajärven eteläpäässä leiriytymispaikan jälkeen on myös maksullinen majapaikka niille, jotka eivät halua kantaa telttaa mukanaan. Olen tuolla Kiviniemen tilalla sittemmin ollut kerran häissä ja oikein kiva vanha maalaismiljöö se on.

Reitti ei ole pelkkää metsää, kallioita ja järvimaisemia. Matkalla on entisöityä ihmisen muokkaamaa perinnemaisemaa ja vanhoja tiloja. Minä saan tällaisista patikkamatkoista enemmän irti, kun mukana on kartta ja tuloste siitä, mitä matkan varrella on. Sama juttu on ulkomaan reissuillakin, joille en lähde ilman matkaopaskirjaa.

Kolin reissulla opin ainakin yhden uuden sanan, ryläyksen, joka on jonkinlainen kiviputous. Ryläyksiä bongatessa sittemmin olen tuntenut itsen kunnon eräilijäksi, jolla on termit hallussa…

Koli.fi >>

Herajärven kierros >>