Kymmenen päivän automatkani Hulda Huiman ja Tonikettisen keikka-autossa päättyi 24.6. Brysseliin. Ajoimme 23.6. Tšekin jälkeisenä välipäivänä (matkan ensimmäinen ilta ilman keikkaa) Frankfurtiin yöksi. Lähteminen Hradec Kralovesta kesti, koska odottelimme luvattua korvausta manaseerin ja kuskin hotellimajoituksien osalta. Illalla Frankfurtissa oli tuuria, kun esikaupunkialueella ensimmäinen tiedustelemamme majapaikka B&B Hotel osoittautui Omenahotellityyppiseksi itsepalvelupaikaksi. Saimme 82 eurolla neljän hengen huoneen, jonne mahduttauduimme. Harmi vaan, kun hätiköin automaatilla ja näppäsin meille aivohäiriössä pahanhajuisen tupakkahuoneen.

Saksassa emme nähneet hotellimme lisäksi (tai no artistit kävivät Frankfurtissa yöllisellä kierroksella) mitään muuta kuin autobaanaa ja huoltoasemia. Ihmeen kaupalla onnistuimme tietokoneelle avoimeksi jätetyillä googlemapsin ohjeilla suunnistamaan siskoni luo Brysseliin. Siellä minulla alkoi heti reissun vaihe 2 eli kerrostaloelämä Brysselissä. En mennyt viimeisen illan kunniaksi katsomaan keikkaa Et Cetera -klubille, vaan jäin vahtimaan lapsia. Maailman hauskin matkaseurani eli artistit, manaseeri ja kuski lähtivät kohti mm. Amsterdamia ja Berliiniä.

Brysselin eri alueisiin tutustumista

Brysselissä on olemassa selkeä keskusta, mutta siellä on elämää myös sen ulkopuolella. Majailin Woluve-Saint-Lambertin kaupunginosassa koillis-Brysselissä. Siellä Roodebeekin metroaseman lähistölle elämää toi mm. Woluven ostoskeskus, kulttuurikeskus ja aukion ympärille levittäytynyt Cook & Book -kirjakauppa-kahvila. Eläväisin tuo aukio oli kesäisenä keskiviikko-iltana ilmaisen ulkoilmaelokuvanäytöksen aikaan. Ihmiset istuivat aukiolla riveissä katsomassa ja myös Cook & Bookin terassipöydät olivat täynnä.

Kävin Roodebeekin kautta menevän metrolinjan päätepysäkillä Stockelissa elokuvissa. Stockel oli ihan kuin oma pikkukaupunkinsa aukioineen ja katuineen. Viihtyisämpää kuin Helsingin metron päätepysäkeillä. Suomen ilmasto toki saattaa ajaa lähiöt tekemään Vuosaaren Kolumbuksen tapaisia ostareita, ja onhan sellaisia kaikkialla muuallakin maailmassa. Mutta tuntumani on, että vain katunäkymät tekevät kaupungit viihtyisiksi. Ostokeskukset eivät tee mitään ympäristöä mielenkiintoiseksi. On ihan eri juttu, jos on jalkakäytävällisiä katuja, jonka varrella on kivijalkakauppoja. Ja mielellään niitä ihmisiäkin, ja paljon.

Kävin myös ratikkalinjan 44 itäisellä päätepysäkillä Tervurenissa, koska siellä sijaitsi Afrikkamuseo. Matka sinne oli jännä, koska ratikka kulki välillä metsikössä. Se oli Foret de Soignes -metsikön alkua. Sieltä voisi löytää jänniä sieniä, Suomi ei suinkaan ole ainut maa, josta niitä löytyy. Katsoessani erästä Belgian sienistöjulistetta, tunnistin joukosta ainakin kartiohuhtasienen ja jonkinlaisen mörskyn.

Afrikkamuseo oli jättimäinen hieno rakennus, jonka ympärillä oli isot puistot. Tulipa nähtyä. Reissuilla pitää aina käydä kaikenlaista katsomassa. Museo on kai perustettu aikoinaan kaikenlaisen Kongoon liittyvän esittelemistä varten. Kongon ”demokraattisen” tasavallan (ent. Zaire) nimihän ennen oli Belgian Kongo, ja belgialainen hullu hallitsija Leopold lahtasi jopa 10 miljoonaa kongolaisia mitä typerimmistä syistä.

Expat-elämä lasten kanssa

Kerrostaloelämä Woluvessa ei paljoa eronnut vierailuistani siskoni luona Tampereella. Paitsi sen sijaan, että Tampereella voi mennä halutessaan lapsia vastaan koululle, niin Brysselissä lapsia vastaan pitää mennä. Lapset eivät saa liikkua yksin ulkona.

Mondon matkaoppaan mukaan Woluven alue on suomalaisten suosituin asuinalue Belgiassa, koska siellä sijaitsee Eurooppa-koulu, jossa lapset saavat suomenkielistä opetusta suomalaisin koulukirjoin. Siellä on viitisensataa suomalaista lasta ja 1–2 luokkaa per luokkataso. EU on suomalaisille suosittu työpaikka ja Brysseliin on helppo lapsiperheidenkin muuttaa väliaikaisesti, kun lapset eivät jää koulussa jälkeen.

Reissun muut jutut >>