
Kävimme vuonna 2005 Kiinan muurilla ja sinne haluaisin uudestaankin. Seuraavalla kerralla voisin tarkistaa, jos muurilla pääsisi patikoimaan parin päivän ajan. Viimeksi siellä minulla oli jotenkin vetämätön olo ja kipusimme vain katsoaksemme näkymiä.

Kiinan muuri on kilometrejä pitkä ja se ei kartan mukaan ole koskaan ollutkaan mikään yksi ja yhtenäinen muuri. Muureja on rakennettu monia haaroja eri aikakausina. Pekingistä käsin voi valita useasta paikasta, mistä mennä Kiinan muurille. Yleisin paikka on Badaling, josta kuitenkin olin kuullut paljon huonoa. Siellä olisi hirveästi turisteja, meteliä, markkinameininkiä ja muuri on siellä viimeisen päälle korjattua. Tällaista emme halunneet, joten valitsimme Huanghuan. Ohjeet sinne pääsemiseksi löysimme Lonely Planetista, mutta bussitiedot löytyvät myös tältä Travel China Guiden sivulta.

Tuolloin, lokakuun lopussa 2005, ei Huanghuachengin muurin pätkällä näkynyt kuin muutama muu turisti. Tien varrella oli joitain kaupustelijoita ja ravintoloita. Todennäköisesti sinnekin on tullut jo jotain lisää.
Huanghuassa muuri katkeaa padotun järvenkaistaleen kohdalla. Tie kulkee juuri tämän padon ja muurin välissä myös. Emme jostain syystä ylittäneet patoa (varmaankin sinne olisi ollut oma pääsymaksunsa?), vaan kuljimme vain tienpuoleista muuria. Kapusimme rinnettä ylös muurille ja katselimme maisemia. Pitemmälle muurilla kävellessä alkoi se olla koko ajan raihnaisempaa. Tiilien välissä kasvoi ruohoa.

Tässä kartta, jossa näkyy Huanghuachengin Kiinan muurin sijainti suhteessa mm. Huairouhun, jonne kulkee bussi Pekingistä.
Tässä kartta Huanghuachengin Kiinan muurin ja järven alueesta. Järkkyä, ja niin kiinalaista, että tuolla sivulla lävähtää soimaa El condor pasan kiinatyylinen versio. Ihan kuin ei Kiinasta löytyisi biisejä.
Lue myös:
Chengdun pandat Kiinassa >>
Yangtsen risteily vuonna 2005 ennen joen nousua >>


3 Comments Lisää omasi