Jos kaikki sujuu perinteisesti, tulen Thaimaahan mennessäni läpikäymään perinteiset kulttuurishokin vaiheet:
1. alkuihastus
2. ärsyyntyminen
3. asettuminen
4. paluushokki
Tiedän olevani pari ensimmäistä viikkoa aivan haltioissani lämmöstä, hyvästä ruoasta, ihmisistä, hälinästä ja tohinasta. Jos ihminen ei mene kohteeseen vastentahtoisesti, vietetään aluksi kuherruskuukautta. Tämä kestää eripituisia aikoja.
Jossain vaiheessa asioiden hoitamisen monimutkaisuus, ”pihalla” oleminen, kommunikointiongelmat, häly ja melu sekä kuumuus ja erilaisuus alkavat ottamaan päähän. Muistan kun vietin Thaimaassa pari kuukautta vuoden vaihteessa 2005–2006, niin minua alkoi hieman ärsyttämään thaikielen kiekuminen ja ihmisten makeileva käytös. Nyt kun maa on tutumpi ja olen tutustunut kulttuuriin huolellisemmin, osaan varautua näihin piirteisiin. Minua kiinnostaakin, että mitkähän asiat minua alkavat kevään aikana tällä kertaa ärsyttämään. Mielestäni on hyvä asennoitua niin, että ärsyyntyminen on väistämätöntä. Eipähän tule pettymystä ja yllätystä! (Lue miten ärsyyntymisvaiheeni kävi >>)
Asettuessa olemiseen tottuu. Alkaa oppia toimimaan uudessa ympäristössään. En tiedä tulenko Thaimaassa olemisen aikanani tätä kokemaan. Se riippuu saanko aikaan rutiineja ja löydänkö töitä, mutta silti puoli vuotta lienee liian lyhyt aika. En ole vielä elänyt ulkomailla tarpeeksi pitkiä aikoja kokeakseni tätä.
Jos kesällä palaan Suomeen, en usko olevani paluushokkivaiheessa. Vaatinee monen vuoden ulkomailla oleskelut, jotta tuntuisi oikeasti vaikealta sopeutua Suomeen takaisin. Taitaa olla eri asia, kun moni ulkomailla ollut kokee Suomeen tullessa vierautta, kun itselle on tapahtunut erilaisia asioita kuin kavereille Suomessa ja kun ketään ei huvita puhua siitä mitä sinä olet ulkomailla touhunnut. Yleensä toisen ulkomaankokemuksista jaksaa kanssajauhaa vain toiset reissukärpäsen sairastuttamat.
Lue myös:
Nämä asiat ärsyttävät Thaimaassa >>
Intialainen kulttuuri ja Culture shock! -kirja >>
Egyptiläisestä vieraanvaraisuudesta >>
Italia-kirjat apuna maan tajuamisessa >>
Aasialaisesta epäitsenäisyydestä ja yhteisöllisyydestä >>
reissaustajaruokaa.com 
Kultuurierot ovat tosi kiinnostavia… Muistan, että itseäni joskus ärsytti, miten britit pyytävät heti anteeksi, jos kävelevät edes läheltä ohi, vaikkei olisi pienintäkään törmäämisen vaaraa. Nyt 6 vuotta myöhemmin ärsyttää, kun suomalaiset eivät aina pyydä anteeksi, vaikka kävelisivät päin. Samoin Lontoon alkuaikoina ärsytti ostaa pubissa aina kierroksia ja yrittää pysyä edes suurin piirtein kärryillä siitä, kuka on ostanut kenellekin juomia. Nykyään ärsyttää, miten pennintarkasti suomalaiset jakavat jokaisen laskun, ihan kuin sillä olisi hirveästi väliä, maksoiko joku euron enemmän kuin joku muu. Tottumiskysymyksiä siis! 🙂
Tuo brittien kohteliaisuus on minusta kiva. Suomessa usein huomaan tilanteita, joissa minua hävettää miten toisilleen vieraat ihmiset kommunikoivat keskenään. Viihtyisin paremmin, jos oltaisiin kohteliaampia.
Tuo pubikierrosjuttu olisi kyllä suomalaisena vaikea oppia. Mitenkähän sellaisissa tilanteissa toimittaisiin, kun koolla on epämääräisen iso joukko, jossa porukka vaihtaa pöytää illan mittaan? Mutta siellä käyttäydytään baareissakin varmaan jotenkin paremmin muut huomioon ottaen, pubikulttuuri on opittu heti kun on ollut tarpeeksi ikää käydä niissä.
”Vaatinee monen vuoden ulkomailla oleskelut, jotta tuntuisi oikeasti vaikealta sopeutua Suomeen takaisin. Taitaa olla eri asia, kun moni ulkomailla ollut kokee Suomeen tullessa vierautta, kun itselle on tapahtunut erilaisia asioita kuin kavereille Suomessa ja kun ketään ei huvita puhua siitä mitä sinä olet ulkomailla touhunnut.”
Tästä uskallan olla hieman eri mieltä 🙂 Olin vuoden Japanissa vaihto-oppilaana ja paluushokki oli kamala. Toki olin vielä teini-iän pahimmassa riepotuksessa (kaiken kukkuraksi ;)) mutta jotenkin Suomessa kaikki tuntui niin vieraalta ja oudolta, kaupassa asiointikin oli hankalaa, ihmiset tuntuivat epäkohteliailta, äidinkielen puhuminen kasvokkain tyhmältä ja niin edelleen. Kaipasin elämääni Japanissa ja sopeutuminen takaisin kotiin vei oikeasti monta kuukautta. Lähdin puoli vuotta paluun jälkeen käymään takaisin Japanissa ja vasta sen reissun jälkeen tuntui, että noniin, nyt se Japani on käsitelty ja voin vihdoin sopeutua takaisin kotiin.
Se on tietysti asia erikseen, jos ketään ei huvita keskustella sinun reissukokemuksistasi – tosiaan vain muut reissuruunat ja kroonisesta matkakuumeesta kärsivät jaksavat yleensä jauhaa reissujuttuja, mutta se ettei ole ketään kuuntelemassa kun haluat jakaa reissukokemuksiasi voi vaan pahentaa sitä paluushokkia!
Tosiaankin jos on vaihto-oppilaana ja varsinkin nuorena, niin se varmasti on niin kokonaisvaltaista. Nuorena puolikin vuotta on pitkä aika, kun vanhempana kokonaiset vuodet vain valuvat ohi.
Ja varmasti riippuu siitä missä on ollut. Jos on kunnolla toiseen yhteiskuntaan uppoutunut, on se eri asia kuin reissata jossain vuoden ajan tai tehdä töitä eksoottisessakin maassa mutta kansainvälisessä työpaikassa. Mutta enpä minä tiedä, ehkä olen ihan järkyttynyt kesällä Suomessa oleiltuani vain puoli vuotta turistipaikoissa!
Sen unohdin sanoa, että eihän toki kaikille ilmaannu kulttuurishokin ja/tai paluushokin ”oireita” ollenkaan. Vaihtarivuodeltani muistan sen, että joillain kulttuurishokki oli niin hirveä, että piti ekan kuukauden jälkeen lähteä takaisin kotimaahan. Joku taas sanoi koko vuoden olleen mukavaa. Itse ainakin tunnistin myös Japanissa ollessani selkeän kaavan (jälkikäteen kun sitä mietin), jossa oli tosiaan nuo kaikki eri vaiheet ja sitten vielä se paluushokki kaupan päälle.
Onneksi palaat Suomeen kesällä, se ehkä helpottaa pahimpia oireita.. 😀
Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että kesäkuussa en ollut yhtään innoissani Suomeen tulosta. Olisin tykännyt jäädä Thaimaahan. Mutta Suomeen meno oli ok, koska Euroopan reissua oli tiedossa heti 10 päivän päästä ja tiesin pääseväni Thaimaahan takaisin taas syksyllä.