
[Juttu on mukana Vegaanihaaste 2014 -haasteen vastaanottajien neuvonnassa.]
Vegaanina oleminen on näppärää kotioloissa, kun tekee itse ruokansa ja tietää mitä omatekoiset ruoat sisältävät. Suomen ravintoloissakin voi helposti kysyä ruokien ainesosia ja aika hyvin kukin pystyy oman kokemuksensa pohjalta kysyttämättäkin tietämään missä ruoissa saattaa olla esimerkiksi maitotuotteita.
(Päivitystä juttuun loppuvuonna 2017: Viime vuosina vegaaniruokailu on helpottunut entisestään valtavasti, termi on tullut tunnetuksi, leivoksia saa yhä useammin syödäkseen ja kasvisravintoloita löytyy enemmän ja enemmän. On yhä hölmömpää käyttää vegaaniruoan huonoa löytymistä tekosyynä eläinperäisten ruokien valitsemiselle).

Ulkomailla on hiukan toisenlaista mikäli ravintoloiden ruokatarjonta ei ole yhtä tuttu ja varsinkin jos asioidessa ei ole yhteistä hyvin osattua kieltä. Mutta monissa paikoin ravintoloiden tarjonta on vegaaneille parempaa kuin Suomessa.
Paikalliseen ravintolatarjontaan ja ruokakulttuuriin tutustuminen on kasvissyöjillekin usein tärkeimpiä matkasisältöjä, mikäli kulinarismi yhtään kiinnostaa. Toiset saattavat lomallaan tyytyä syömään koko ajan samaa ruokaa kun toiset taas haluavat päästä kokeilemaan kaikkea uutta ja erikoista.

Matkailu avartaa – sitä kautta vegaaneillekin avautuu ihan uusia kulinaristisia kokemuksia. Vai monelleko suomalaiselle vegaanille olisi ilman matkailua tullut mieleen, että tiivistä riisipuuroa voi syödä tuoreen mangon ja makean suolaisen kookoskastikkeen kera sticky rice mango -ruokalajina? Tai että maailman parhaan pitsan täytteeksi riittää pelkkä tomaattikastike ja makuelämys voi silti olla taivaallinen?
Matkaillessa kannattaa elää toisin kuin kotona. Silloin voi hyvin kokeilla rajojaan, kuten syödä aamiaiseksi jotain ihan muuta kuin leipää, puuroa, smoothieta tai mysliä. Turistikohteiden aamiaismenut ovat yleensä todella ankeita paahtoleipineen, joten kannattaa ennemmin syödä paikallisruokaa.

Jos et osaa päättää matkailukohdetta, voi nopan heittämisen sijaan tehdä valinnan kohteen kasvistarjonnan kiinnostavuuden perusteella. Aasia on yleensä aika hyvä kohde kasvissyöjälle koska sieltä saa kasvisannoksia, jotka ovat vieläpä uskomattoman hyviä. Muutoin esimerkiksi New York, Lontoo ja Berliini ovat kulinaristivegaanien suosikkikohteita.
Tarkemmin tietoa eri maiden kasvistarjonnasta maittain >>
Kasvisravintoloita löytyy yllättävistäkin kohteista
Vaikka kasvisruokaa saa muualtakin kuin alan ravintoloista, niin usein sitä osataan tehdä sitä paremmin kasvisravintoloissa eikä proteiinikaan jää puuttumaan.

Kasvisravintoloissa pääsee myös tutustumaan paikalliseen kasviskulttuuriin, vaikkei niiden tarjonta ihan aina edustakaan maan omaa ruokakulttuuria (esim. aasialaiset kasvisravintolat Euroopassa). Sekin voi kertoa jotain kohteesta, että millaisia sen kasvisravintolat ovat.
Happy Cow -sivusto on maailmanlaajuisesti ehkä kattavin ja kätevin kasvisravintoloiden etsimiseen. Joidenkin kohteiden, kuten esimerkiksi Lontoon kohdalla kattavimmat listat saattaa löytyä muilta sivustoilta. Siksi kannattaa lisäksi hakukoneilla hakea esim. ”vegan Berlin”, ”vegetarian restaurant Shanghai” jne. varsinkin jos Happy Cown kautta ei tule kymmenien kasvisravintoloiden listaa, kuten esim. New Yorkin ja Bangkokin kohdalla tulee.
Joskus tavallisissa matkaopaskirjoissakin on mainittu kasvisravintoloita, kuten Mondon ja Lonely Planetin kirjoissa.
Tavallisissa ravintoloissa käyminen
Aina varsinkaan kaupunkien ulkopuolelta ei kasvisravintoloita löydy, vaikka netistä etsisi niitä eri hakusanoilla.

Siksi ja muutenkin on hyvä ottaa selvää etukäteen maan ruokakulttuurista. Silloin tietää paremmin kasvissyöjän kompastuskivet, kuten että Vietnamin tofuruoissa tai Puolan kasvisnyyteissä saattaa olla lihaa. Silloin tietää mitä ilman ruoat pitää yrittää tilata, mikäli listalta ei löydy joitain selkeitä kasvisannoksia. Esimerkiksi Intiassa on hyvä tietää että paneer tarkoittaa kotijuustoa ja siksi ei kannata tilata palak paneer -annosta. Mutta jos alueella on paljon ravintoloita, niin ei kannata ensimmäiseksi valita sellaista, jonka listalla ei ole mainittu yhtään kasvisannosta.

Joissain maissa saattaa olla tapana käyttää leivässä maitoa tai eläinrasvaa. Intiassa esimerkiksi naanleivässä on yleensä maitoa, vaikka lukuisissa muissa jauhoista valmistetuissa leipäsissä sitä ei yleensä ole. Belizessä papumuhennoksissa on usein ihraa. Leivokset joutuu yleensä kaikkialla maailmassa ohittamaan ja syödä makeanhimoon ennemmin sorbettia tai karkkia.
Jos paikallinen ruokakulttuuri ei ole antoisa, niin kaikkialle maailmaan levittäytyneet kiinalaiset ravintolat voivat olla helpotus. Niiden ruokalistat erottavat usein selkeästi joukosta kasvisannokset ja tofuakin yleensä saa. Ja jos tuntuu väärältä mennä joka maassa kiinalaiseen ravintolaan, niin sen voi ottaa siltäkin kannalta, että tutustuu mitä ruokaa paikallisen kiinalaisimmigrantit tarjoavat.
Syöminen muualla kuin ravintoloissa
Aina kannattaa mielenkiinnon vuoksi käydä vilkaisemassa paikallisten torien ja supermarkettien tarjonta. Siten maailmasta löytää uusia vihanneksia ja hedelmiä.

Esimerkiksi Itä-Euroopasta löytyy supermarketeista hämmästyttävä skaala paikallisia kasvismakkaroita ja kaikenlaisia soijatuotteita. On hyvä käydä läpi lihaeines-, jugurtti- ja juustohyllyt, koska niistä voi tehdä yllättäviä löytöjä. Joskus kasvisversiot löytyvät omalta hyllyköltään. Kannattaa ylejään pitää silmät auki ja bongata sanoja kuten ”vegetarian” ja ”soy”.
Muualla kuin Aasiassa voi olla kannattavaa pakata mukaan ruokarasia, linkkuveitsi ja lusikka. Kaupasta voi ostaa vihanneksia, avokadoa, purkkipapuja, tofua, paikallisia soija- ja seitantuotteita sekä jotain mieleistä valmiskastiketta ja tehdä näistä pikniksalaatin.
Lämpimät ateriat eivät ole ainoa tapa syödä. Kotioloissakaan ei ole pakko aina ryhtyä kokkaamaan ateria-aikoina. Miltä kuullostaisi syödä ateria-aikaan vatsa täyteen paikallisista erikoishedelmistä?
Hankalat tilanteet
Haastavinta matkoilla on lienee silloin, kun ei liiku yksin tai omassa porukassa itse ravintolansa valiten.

Jos matkaan kuuluu yhteisruokailuja tai perhemajoitusta, on vaikeampaa vaikuttaa omiin ruokiinsa. Kannattaa aina ottaa etukäteen yhteyttä ja kertoa tarvitsevansa vegaaniset ruoat ja mitä se tarkoittaa.
Lentoyhtiöiden kasvistarjonta vaihtelee loistavasta olemattomaan. Ja vaikka lentoyhtiöllä olisikin kasvisruokaa saatavilla, saattaa netin lentovaraussivuilla joutua maksamaan ylimääräistä kympin tai pari mikäli haluaa tehdä erikoistoiveita. Esimerkiksi Kilroylla joutuu ostamaan parin kympin palvelupaketin, mikäli haluaa mahdollisuuden ottaa yhteyttä ja tehdä muutoksia. Silloin voi miettiä haluaako maksaa ruoasta vai ottaa eväät lennolle mukaan (ruoka ei saa olla nestemäistä eli se ei saa yhtään hölskyä, joten esim. eväsleivät ovat käteviä).
Lue lisää: Vegaanin lentokoneruoat >>
Proteiini matkoilla
Tavallisissa ravintoloissa syödessä vegaanin proteiinin saanti jää yleensä vajaaksi. Pähkinöitä ja siemeniä myydään yleensä kaikkialla maailmassa ja niitä kannattaakin syödä joka päivä.

Tofua löytää usein viimeistään kiinalaisista kaupoista, joihin voi törmätä niin Tyynenmeren saarilta kuin Keski-Amerikastakin. Supermarketeista löytyy yleensä purkkipapuja. Jos niitä ei halua syödä sellaisenaan eikä ravintolassa uskalla sujauttaa ruokaan omia ostoksiaan, voi ostaa take awayna ja parannella annosta kaikessa rauhassa miten haluaa.
Katso maittain jaoteltu lista eri maista ja niiden kasvisruokaan liittyvistä jutuista >>
Happy Cow >>
Vegan Backpacker >>
Animalian kasvissyönti ulkomailla -vinkit >>
Maat & kaupungit -keskustelut Eläinoikeusfoorumilla >>
2 Comments Lisää omasi