Pieni ja helppo Chiang Mai

Tyypillinen vanhan kaupungin kuja Chiang Maissa.
Tyypillinen vanhan kaupungin kuja Chiang Maissa.

Vaikka Chiang Mai on Thaimaan toiseksi suurin kaupunki, ei se ole mitään verrattuna Bangkokin suuruuteen. Chiang Maissa ei ole Bangkokin keskustan eikä edes Khao San Roadin sykettä. Eläväistä kuitenkin on. On kahviloita, ravintoloita ja toreja. Kapeita kujia ja jokien vierellä meneviä isompia teitä.

Chiang Main pienen Chinatownin portti.
Chiang Main pienen Chinatownin portti.

Liikennettä on merkittävästi vähemmän kuin Bangkokissa. Varovaisempikin voi uskaltaa vuokrata polkupyörän päästäkseen liikkumaan pidempiä matkoja. Tosin sille ei ole tarvetta, koska kävelymatkat ovat lyhyitä vanhan kaupungin sisällä ja kohtuullisia jonkin matkaa sen ulkopuolellekin.

Paikallisbusseja ei ole, mutta tuk-tukeja tuskin tarvitsee vuokrata kuin korkeintaan saapuessa bussi-, juna- tai lentoasemalle ja ehkä jos käy viettämässä iltaa Nimmanhaemenilla länsi-Chiang Maissa ja palaa yöksi vanhaan kaupunkiin. Songtaut liikennöivät joillain linjoilla ja niitä kannattaa suosia tuk tukien sijaan, jotta Chiang Mai pysyisi vähäliikenteisenä.

Chiang Mai on kaukana merestä, mutta siellä kulkee iso joki ja vanhaa kaupunkia ympäröi kanava. Ne tuovat kaupunkiin avaruutta, jäsennystä ja rauhaa.
Chiang Mai on kaukana merestä, mutta siellä kulkee iso joki ja vanhaa kaupunkia ympäröi kanava. Ne tuovat kaupunkiin avaruutta, jäsennystä ja rauhaa.

Lähdin Chiang Maihin arvuutellen olisikohan se sellainen paikka, johon ihastun niin ikihyviksi että haluaisin sinne muuttaa. Aiemmin olen samalla hytinällä mennyt ainakin Balille ja Uuteen-Seelantiin. Pidän Chiang Maista, mutta ehkä sellaista paikkaa ei ole, josta automaattisesti tulisi ”tässä on minun paikkani” -olo. Sellainen olo varmaan vaatisi jonkun syyn, kuten työn, miksi jonnekin haluaisi jäädä.

Käytännön tietoa

Muualla Thaimaassa en ole huomannut samanlaisesti suurta määrtä esitteitä joka puolella kuin Chiang Maissa. Esitteitä on tehty kokkauskursseista, norsuajeluista, spahoidoista ja kaikenlaisesta ohjatusta aktiviteetista.

Chiang Main vanhassa kaupungissa on majoituslaitos- ja ravintolakeskittymä. Ilman varausta on helpoin marssia esimerkiksi Ratchadamnoen-kadun Soi 1:lle etsimään halpaa majoitusta. Soi sijaitsee aivan Tha Pae -muurinportin vieressä. Nukkavieruja mutta puhtaita huoneita omalla kylppärillä, tuulettimella ja lämpimällä vedellä saa 300 bahtilla. Vieressä on ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja toisinaan Tha Paen luona oleva iltatori. Isommalle Night Bazaarillekin pystyy kulkemaan kävellen, kuten minne tahansa vanhassa kaupungissa.

Bangkokista Chiang Maihin matkustaa kätevästi esimerkiksi yöbussilla. Bangkokissa tarvitsee mennä pohjoiselle bussiasemalle, joka sijaitsee Chatuchak-markkinoista luoteeseen. Voi esimerkiksi ottaa bussin Chatuchakiin ja sieltä mittaria käyttävän taksin bussiasemalle (bussit yleensä 15-30 bahtia ja taksi noin 50 bahtia). Me emme onnistuneet kävelemään bussiasemalle, vaan harhailimme jossain Queen Sikirit Parkin pohjoispuolella.

Näkymä guest house D.N. Housen käytävän parvekkeelta Ratchadamnoen-kadun Soi 1:lle.
Näkymä guest house D.N. Housen käytävän parvekkeelta Ratchadamnoen-kadun Soi 1:lle.

Viimeinen yöbussi lähtee todennäköisesti kello 23 (sellaisella me menimme) ja on perillä Chiang Maissa noin kello 8.30. Hinta noin 600 bahtia. Bussiasema sijaitsee ainakin parin kilometrin päässä vanhasta kaupungista ja sinne voi vuokrata esimerkiksi songtaulla kyydin 40 bahtilla/hlö.

Vanhan kaupungin kulma. Joissain kohdin on vielä jäljellä vanhan kaupungin muuria. Suorakaiteen muotoista vanhaa kaupunkia ympäröi kanava.
Vanhan kaupungin kulma. Joissain kohdin on vielä jäljellä vanhan kaupungin muuria. Suorakaiteen muotoista vanhaa kaupunkia ympäröi kanava.
Majapaikkamme takapiha. Chiang Maissa on onneksi vielä tällaisia vanhoja puutaloja.
Majapaikkamme takapiha. Chiang Maissa on onneksi vielä tällaisia vanhoja puutaloja.
Vanhassa kaupungissa kadut voivat olla hiljaisia.
Vanhassa kaupungissa kadut voivat olla hiljaisia.
Pienen joen ylittävä silta lähellä Chinatownia.
Pienen joen ylittävä silta lähellä Chinatownia.
Chiang Main uudella puolella vanhan kaupungin ulkopuolella voi olla näinkin rumaa.
Chiang Main uudella puolella vanhan kaupungin ulkopuolella voi olla näinkin rumaa.
Ratchadamnoen Soi 1.
Ratchadamnoen Soi 1.
Vanhan kaupungin pihoja.
Vanhan kaupungin pihoja.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s