
Vuonna 2014 kävin Thaimaassa, Vietnamissa, Saksassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Hongkongissa ja Intiassa. Uusia tuttavuuksia oli kaksi, Vietnam ja Luxemburg. Hongkongkin oli uusi paikka, mutta muutoin olen Kiinassa käynyt jo aiemmin.
Irtiotto Thaimaahan

Vuoteen 2014 siirryin Thaimaassa, kuten nytkin vuoteen 2015. Olin siellä joulukuusta kesäkuulle ja palasin taas syyskuussa. Vietin siis suurimman osan vuodesta 2014 Thaimaassa, suunnilleen seitsemän kuukautta. Olin vähän suunnitellut asettuvani Bangkokiin, mutta semmoisen sijaan vaihdoin paljon paikkaa ja kevät oli aikamoista reppureissailua. Syksyllä 2014 olin paikoillani Chiang Maissa kaksi kuukautta, koska halusin olla Care for Dogsin koiratarhalla vapaaehtoisena auttamassa kodittomia koiria elämään parempaa elämää.
Puoli vuotta Thaimaassa: reitti >>
Kaikki Thaimaa-jutut >>
Vietnamissa viisuminhakureissulla

Olin hyvissä ajoin päättänyt Vietnamin olevan hyvä paikka mennä maaliskuun alussa siinä vaiheessa kun oleskeluoikeuteni Thaimaassa tuli täyteen ja oli aika hakea uutta turistiviisumia Thaimaahan ulkomailta. Menimme sinne kahdeksi viikoksi (sen aikaa suomalaiset saavat matkailla siellä ilman Vietnamin viisumia) ja kävimme Hanoissa, Huéssa, Hoi Anissa ja Halong Baylla.
Hanoin kasvisravintolat >>
Halonginlahden risteily >>
Euroopassa matkailua

Matkustin kesäkuun alussa Suomeen ja aika pian lähdin kolmeksi viikoksi Eurooppaan. Ohjelmaan kuului matkailuautoilua vanhempieni kanssa, lauttamatkoja, käynnit Amsterdamissa ja Luxemburgissa sekä pidempää oleskelua Brysselissä.
Matkailuautolla Brysselistä Tanskan kautta Suomeen >>
Omaa luokkaansa oleva Amsterdam >>
Luxemburg on näyttävä pieni kaupunki >>
Belgia-jutut >>
Suomessa lomailua
Suomessa oleskelin paljon maaseudulla. Helsingissä tutustuin uusiin ravintoloihin ja tapahtumiin, mutta lähdin mielelläni Suomesta pois säiden alkaessa viilentyä.
Helsingin kasvistarjontaa kesällä 2014 >>
Eläinsuojelukeskus Tuulispää Somerolla >>
Valamon luostari Heinävedellä >>
Mitä foodie tekee palattuaan maailmalta Helsinkiin? >>
Hongkongissa päiväseltään

Oli hieno homma pystyä piipahtamaan Hongkongissa lyhyesti matkalla Bangkokiin. Valitsin halvimmista Thaimaan lennoista tahallani sellaisen, jossa oli pitkä odotteluaika Hongkongissa, ja pääsin tutustumaan sen bisnes cityyn ja The Peakin näkymiin.
Hongkong teki vaikutuksen: pilvenpiirtäjiä ja luontoa >>
Takaisin Thaimaahan

Syyskuun lopussa matkasin taas Thaimaahan. Koin vuotuiset kiinalais-thaimaalaiset kasvisfestivaalit ja oleilin pari kuukautta pohjoisthaimaalaisella maaseudulla, koska kävin siellä vapaaehtoisena auttamassa koirien turvatarhalla.
Oleskelua Chiang Main maaseudulla Thaimaassa >>
Päivä thaimaalaisessa kylässä – kahjo mummo ja käärme >>
Thaimaan Loi Krathong -juhlat >>
Thaimaan kasvissyöjäfestivaalit >>
Joulu Goalla

Joulukuussa olin kolme viikkoa Intiassa ja vietin sen melkein kokonaan Palolemin rannalla Goalla. Se oli oikein perhelomaa ja kavereiden kanssa hengailua.
Goan pääkaupunki Panaji >>
Miten välttää vatsatauti Intiassa >>
Lue aiempien vuosien koosteet:
Missä matkailin vuonna 2013? >> Ruotsi, Saksa, Belgia, Tunisia, Venäjä, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Itävalta, Tsekki, Ranska, Italia ja Thaimaa.
Vuoden 2012 matkailusaldoni >> Goa, Meksiko, Belize ja Lontoo.
Oletpa ollut reissun päällä! odotan erityisesti aina sun herkullisia ruokakuvia ja eläinoikeusjutut on tietysti ihan suosikkeja. Hienoa, että teet työtä eläinten hyväksi 🙂
Onnea ja iloa tuleviin seikkailuihin!
Joo enempi nyt haluan olla muualla ja vain käydä Suomessa kesäisin. Ruokajuttuja on tulossa ja eläimistä kans piisaa 🙂 En tiedä paljoa mielekkäämpää tekemistä kuin hoitaa koiria turvatarhalla, on ihan unelmahommaa.
Kiitos ja kuten myös!