Aloitan kirjoitukseni Lanta Animal Welfaren (LAW) arjesta raskaimmasta päästä, koska se on juuri tänään ajankohtaista. Eläinkeskuksen olot ovat eläimille parhaat mitä olen nähnyt ja se on vierailijoille sekä myös vapaaehtoisille miellyttävä paikka käydä. Työntekijänä tällaisissa paikoissa on kuitenkin aika raskasta välillä. Niin myös Etelä-Thaimaan paratiisisaarella Koh Lantalla. Tämä teksti voi olla outoa sellaisille, jotka eivät ole aiemmin olleet tekemisissä eläinsuojelun kimuranttien kuvioiden kanssa.

Eilen sain suru-uutisen, kun noin kahdeksan kuukauden ikäinen Angelina-kissa kuoli itsekseen iltapäivällä sairastettuaan mystistä kuumetautia. LAWssa ja Koh Lantalla olen joutunut kohtamaan paljonkin kissojen kuolemia. Toiset pystyn sivuuttamaan ajattelematta olemisen avulla, mutta toiset ovat raskaampia. Nyt etenkin Angelina, josta piti tulla minun oma reissukissani.

Mitä tehdä kaikille hylätyille kissanpennuille?

Lanta Animal Welfaren keskuksen pihalle dumpataan kissanpentuja. Olen löytänyt pihalta vaikka kuinka monta hylättyä kissanpentua (ja yhden koiranpennun), yleensä aamuisin töihin tullessani. Pahinta on kun ihmiset hylkäävät pentuja, joiden pitäisi vielä saada äidinmaitoa. Se heikentää pentujen selviytymistä terveinä elämästään. Angelina tuli keskukselle noin kolmiviikkoisena. Vapaaehtoisten piti herätä yölläkin muutaman tunnin välein syöttämään Angelinalle korvikemaitoa. Silloin mietin, kuinka hyvä jonkun olisi adoptoida se silloin, jotta voisi tuntea kissansa jo niin pienestä pitäen. Enpä tiennyt silloin Angelinan päätyvän minulle, vaikkakin liian vähäksi aikaa vain.

Jatkuvasti sairasteleva Angelina oli esimerkki siitä, miten noista pienen pienistä kissanpennuista on vaikea saada terveitä aikuisia saarella, jossa kissat sairastuvat vakavasti helposti. Muun muassa siksi Lanta Animal Welfare ei ole täysin no-kill -tarha, vaan siellä saatetaan tapauskohtaisesti lopettaa pieniä kissanpentuja, raskain mielin. Niitä vain tuodaan meille niin paljon, ja niiden hoitaminen vie resursseja, joita ei ole.

En ymmärrä miten no-kill -tarhatyypin saisi toimimaan Koh Lantalla. Muutamalle kymmenelle eläimelle tehtyihin tiloihin ja resursseihin voisi olla tarjolla satoja eläimiä. Kuinka no-kill -tarhat valikoivat ketä ottavat sisälle ja mitä tapahtuu niille, joita ei oteta? Mitä ne tekevät keskusten eteen jätetyille eläimille? Jossain Kaliforniassa homma voi toimia, sieltä ehkä löytyy paremmin ihmisiä sijaiskodeiksi ja kodeiksi. Thaimaassa homma ei ole ihan niin kehittynyttä, tämä ei tosiaankaan ole Eurooppaa. Mutta silti LAW on eläinten turvapaikka verrattuna esimerkiksi Suomen kunnallisiin eläinsuojiin, joissa eläimet voidaan lopettaa kahden viikon jälkeen, jos niitä ei käydä hakemassa pois.

Ei ole maagista paikkaa, jonne saisi dumpata ei-toivotut eläimet

LAW ei ole eläinhoitola, vaan sterilisointikeskus ja eläinklinikka. Itse asiassa yleisölle välittyisi väärää viestiä, jos mikään paikka sanoisi olevan suojapaikka hylätyille eläimille. Silloin ihmiset alkavat kuvittelemaan lemmikeilleen löytyvän turvallinen paikka asua, jos he itse kyllästyvät lemmikinhoitoon.

Paikkoihin kuten Lanta Animal Welfarelle kuitenkin väkisin päätyy koiria ja kissoja asumaan, jos potilaiksi tulee pitkäaikaista hoitoa tarvitsevia eläimiä, tai koiria, joiden ei ole turvallista palata asumaan sinne mistä ne on löydetty. Ensin koiria ja kissoja asui keskuksen perustajan Time for Lime -ravintolan takana. Viisi vuotta sitten perustajalla oli tarpeeksi rahaa rakennuttaa Lanta Animal Welfaren keskus. Mutta ei meillä ole rahaa eikä paikallishallinnon lupaa tehdä siitä yli sadan eläimen koti. Perustaja on jo laittanut kaikki rahansa paikkaan. Silti tyytymättömät vaativat vielä enemmän, mikä tuntuu pahalta, koska ilman LAW:n perustajaa saarella ei olisi mitään. Laittaisivat itse rahansa ja aikansa eläinten auttamiseen kuten LAW:n perustaja on jo tehnyt. Nyt Lanta Animal Welfarella pidetään hyvää huolta eläimistä, toisin kuin Thaimaan valtiollisilla tarhoilla, joissa riehuvat taudit ja eläimien kanssa ei sosialiseerata.

Dilemma on minulle ratkaisematon. Kaikille eläimille pitäisi antaa mahdollisuus ja kissanpentujen lopettaminen on aivan hirveää ja väärin, se on kamalaa eläinlääkäreille ja kaikille. Eläinlääkärimme joskus kertoi, miten hän pitkään ja hartaasti toivoi, että joku neljästä keskukselle jätetystä kissanpoikasesta edes aivastaisi, mikä voisi olla merkki edes flunssasta ja syy olettaa ettei pentu ole terve. Yksi syy, miksi en voinut harkita keskuksen johtajan pestiä, oli etten kykenisi ottamaan vastuuta tuollaisista päätöksistä. Mitä on tehtävissä kun paikallishallinnon asettama 50 kissan raja paukkuu ja rahat ja vapaaehtoisten työtunnit eivät riitä?

Ihmisille ei pitäisi olla mahdollista hyvin omatunnoin sysätä eläimiään muualle. Tuomalla ne tällaisiin keskuksiin he heittävät vastuun ja vaivan joillekin toisille ja se on tosi edesvastuutonta. LAW ei ole mikään kasvoton julkishallinnollinen instituutio eikä se saa mitään julkista rahoitusta. Paikkaa rahoittaa yksityiset ihmiset lahjoituksin ja vapaaehtoiset tekevät työt. Sen sijaan typerät paikalliset uhkailevat paikkaa milloin haukkumismetelin, milloin biitsiltä löytyneiden koirankakkojen takia. Vaikka LAW on pitänyt huolen, ettei saarella ole ollut rabiestapauksia kymmeneen vuoteen, siellä ei ole juuri kulkukoiria ja -kissoja ja se on superhalpa ja saaren ainoa eläinklinikka paikallisten ihmisten lemmikeille. Sitten vielä ihmiset kuvittelevat voivansa tuosta vain sysätä vastuun steriloimattomien lemmikkiensä jälkikasvusta meille.

Muistan kesäkuussa kun meinasin heti ensi alkuun uupua puhdistaessani keskuksen eristyshuoneen kissahäkkejä. Huone oli täysi, homma kesti tunteja (häkit pitää kunnolla steriloida sairaiden eläinten niitä käyttäessä), vapaaehtoisista pulaa ja minun olisi pitänyt opetella omaa uutta työnkuvaani siivoamisen sijaan. Keskukselle dumpatut kissat viedään ensin viikoksi eristykseen siltä varalta jos niillä onkin tarttuvia tauteja. Nyt tilanne on parempi tiukemman sisäänoton ja adoptiotapahtumien vuoksi, ja vapaaehtoisia on tarpeeksi jakamaan työt.

Angelinan ja minun tarina

Mutta hirveintä on, että nuo kaikki pienenpienet kissanpennut ovat ihania omia persooniaan, joista kaikista voisi kasvaa Angelinoja, maailman ihanimpia pieniä kissoja. Kun Angelina oli marraskuussa taas sairastellut, päätin ottaa sen meille hoitoon kun hoitokoiramme Lexie lähti Ruotsiin. Sain Angelinan lihomaan ja veimme sen takaisin keskukselle, jotta joku vierailija sen näkisi ja päättäisi adoptoida sen.

Kun Angelina taas sairastui tammikuussa, päätin että nyt se tulee meille ja pysyy. Aloin suunnittelemaan miten voisin viedä sen mukanani kesäksi Suomeen ja sitten taas ottaa mukaani minne ikinä ensi syksynä menenkään. Meidän piti ottaa siltä nyt matkustamista varten verikoe lähetettäväksi ja tutkittavaksi Eurooppaan, mutta Angelinalla ei ollut pariin viikkoon oikein ruokahalua ja se vain nukkui. Nyt ollessani Suomessa passin- ja viisuminhakumatkalla Angelinan tila vain huononi ja se löydettiin häkistään menehtyneenä eläinkeskuksella, jossa se oli tiputuksessa ja hoidossa. Kunpa olisin ollut siellä, vaikka pelkäsin pahinta jo Suomeen lähtiessäni ja sanoin Angelinalle rakkaudentunnustukseni silloin.

Miten tästä eteenpäin

Onneksi Adoption Fair -tapahtumat sunnuntaisin paikallisessa puistossa ovat lähteneet toimimaan hyvin. Toki kissojen adoptoijat voisivat ihan itse tulla keskuksellemme etsimään kissan itselleen. Mutta tuomme puistoon mukanamme kissoja ja yleensä ainakin yksi on saanut siellä aina kodin, kun joku yleisöstä ihastuu.

Nämä samat pointit lemmikkien hylkäämisestä ja rajallisista resursseista pätevät Suomessakin. Anna koti kodittomalle kissalle. Steriloi lemmikkisi äläkä anna niiden lisääntyä, koska ei-toivottuja kissoja ja koiria kuolee koko ajan Suomessakin.

Etsi kodittomia eläimiä: Kodittomat.info

Tutustu Lanta Animal Welfareen >>