Siinä missä luulin Siem Reapin olevan viihtyisä ja mielenkiintoinen, kuvittelin Phnom Penhin olevan ruuhkainen, ahdas, likainen ja kuuma surkea kaupunki. Kävikin niin päin, että voisin vaikka kuvitella asustelevani Phnom Penhissä, kun taas Siem Reap olisi aivan liian ankea paikka pidempiaikaiseen oleskeluun. Juuri tällaisen tiedon lisääntymisen takia haluan päästä itse näkemään maat ja kaupungit.

Phnom Penhiä voisin lyhyen kokemuksen perusteella sanoa pienois-Bangkokiksi. Minulla on ollut jonkinlaista kuvitelmaa khmerkulttuurista, että se olisi jotenkin riisutumpaa kuin thaimaalainen. Voisin kai tällä viikon mittaisella kokemuksella väittää näin olevankin. Mielestäni khmerit vaikuttivat rauhallisemmilta, eikä kielestä kuulunut ihan samanlaista laulavuuttaa kuin thaissa. Ehkä käytökseenkään ei kuulu samanlaisia kommervenkkejä. Ehkäpä punakhmerien vuodet ovat riisuneet kulttuurista jotkin puolet, siellähän ihmiset joutuivat 70-luvun lopussa olemaan aivan varuillaan. Ehkä Ranskan siirtomaana oleminenkin on voinut suoristaa joitain kulmia.

Vesistöjen rannoilla sijaitsevat kaupungit ovat aina parhaita. Vesielementti tuo kaupunkeihin ilmavuutta, auttaa suunnistamisessa ja Phnom Penhin rantabulevardilla oli tuulenvirettä enemmän kuin muilla kaduilla. Siem Reapin ohittava Tonlé Sap ja Mekong-joki yhtyvät Phnom Penhin keskustan kohdalla. Joki virtaa melkoista vauhtia, sen näkee siinä kelluvista kasveista.

Joen vieressä kulkee rantabulevardi, jonka varrella hengaili paljon ihmisiä etenkin iltaisin. Vieressä kulki autotie, joka näytti ruuhkautuvan iltaisin. Tien varrella on hotelleja ja ravintoloita. Näiden takana alueella on lisää hotelleja ja ravintoloita, sekä myös tyttöbaareja, yllättävän paljon.

Tuon turistisen, mutta myös paikalliselämää näyttävän alueen eteläpuolella on kuninkaan palatsi ja Bangkokin Wat Phra Kaeota vastaava temppelialue. Sinne on kannattavaa maksaa pääsymaksu ja käydä katsomassa. Alueen rakennukset ovat keskenään melko samannäköisiä ja siisteys sai minut epäilemään, että siellä olisi pitänyt tehdä jälleenrakennustyötä punakhmerien jälkeen. En kuitenkaan löytänyt tietoa siitä, että tätä aluetta olisi pahasti tuhottu 70-luvun lopussa, muuta kuin irtaimistoa otettu. Kuninkaallista perhettä pidettiin vankeina kuninkaanlinnassa muutaman vuoden ajan.

Palatsialueen vieressä oleva kansallismuseo taas oli aika turha kohde, siellä ei ollut paljoa nähtävää. Pääsymaksu oli sentään kohtuullinen viisi dollaria toisin kuin Siem Reapin uuden Angkor National Museumin kaksitoista dollaria, joka on jo törkeää rahastusta, kun hinta paikallisille on kolme dollaria. Sinne jätin menemättä ja päätin sen sijaan mennä tähän Phnom Penhin museoon. Angkor-museo olisi varmasti ollut parempi, ties vaikka hintansa väärti.

Mutta sain Phnom Penhistä varmasti liian hyvän kuvan pysyttelemällä ylellisellä alueella joen ja palatsin tuntumassa. Juuri semmoista siirtomaaherrojen näkymää. Matkalla Choeung Ekin massamurha-alueelle näin miten ihan kaupungin laidalla oli haisevat rämeet. Lentokentälle matkattiin sateessa ruuhkassa lommoista tietä. On siis mahdollista viettää Phnom Penhissä tyylikäs loma, mutta se ei ole maan kansalaisten arkea. Kambodzan väkiluku kasvaa satoja tuhansia vuosittain. Vaikka punakhmerit tappoivat yli miljoona ihmistä 70-luvulla, on maan väkiluku tuosta jo kaksinkertaistunut. Väestönkasvu ei ole mikään iloinen asia, vaikka maa on kuulemma nykyisin vähemmän surkea kuin kymmenen vuotta sitten.

Yksi seikka vielä punakhmerien hallintokaudelta: silloin Phnom Penh käytännössä tyhjennettiin ihmisistä. Tuol Slengin vankilalle ja siellä tapahtuville kidutuksille ei ollut näkijöitä, kun ihmiset olivat joutuneet maaseudulle pakkotöihin nälkää näkemään, kun peltojen tuotot myytiin Kiinaan, jotta punakhmerit saivat ostettua aseita. Vietnamilaisten miehitettyä maan ihmisiä palasi Phnom Penhiin ja kuka vain pystyi valtaamaan itselleen asumuksen.

’