Yhdeksän vuotta blogia, miksi bloggaan?

Bloggaaminen on ollut harrastukseni yhdeksän vuoden ajan. Ennen tätä pidin joitain reissublogeja, jotka taisivat olla vain tuttuja varten tehtyjä kuulumisia matkoilta. Nykyään ehkä jotkut seuraavat tätä blogia ja monet eivät. Kenelle siis oikein kirjoitan?  Tiedon jakamista itseäni kiinnostavista aiheista Jo alun perin Reissausta ja ruokaa -blogin kirjoittamisen pääajatus oli jakaa tietoa ja omakohtaisia kokemuksiani minua…

Reissausta ja ruokaa -blogi 7 v

Nyt on kulunut seitsemän vuotta siitä kun aloin kirjoittamaan tätä blogia. Tällä kertaa tarkastelen sitä olenko vielä samaa mieltä joidenkin aiempien kirjoittamieni juttujeni ja mielipiteideni kanssa. Jo vuonna 2012 olin kyllästynyt Suomeen Blogia aloittaessani minua painoi Suomen suhteen aika lailla samat asiat kuin nytkin. Näin kirjoittelin vuonna 2012 jutussa Aasialaista höpöilyä ja suomalaista harmautta: ”Ulkona…