Lontoon ruokakuvia ja -vinkkejä

Nyt blogistani löytyy linkki yli 60 ruokakuvaan Lontoosta. Kesäkuun Lontoon viikkoani voisi kutsua ruokamatkailuksi. Käytin hostellin keittiötä oikeastaan vaan aamupalaa varten ja muuten tuli yleensä syötyä kaksi kertaa päivässä ulkona. Eikä tähtäys ollut käydä halvimmissa mättölöissä, vaan päästä kokeilemaan eri paikkoja ja tulla tyytyväiseksi. Lontooseen suuntaavien kasvissyöjien kannattaa tutustua Vegan London -sivuihin. Yleensä olen matkoilla…

Kävelypäivä Lontoossa

Hostellimme hintaan kuului aamiainen, mutta en ole hirveän innostunut valkoisesta paahtoleivästä hillon kera enkä maissimuroista mehun kanssa soijamaidon puuttuessa. Minua harmittaa, että ympäri maailmaa backpackergettojen ravintoloihin ja majapaikkoihin vaikuttaa levinneen käsitys, että länkkärit haluaisivat syödä juuri tuommoista ruokaa aamiaiseksi paikallisten ruokien ja tuoreiden hedelmien sijaan. Syövätkö englantilaiset ja jenkit oikeasti tuollaista pullaleipää ja hillloa aamiaiseksi?…