Koitajoen retkeilyalue sijaitsee ihan itärajalla Ilomantsista koilliseen. Sieltä johtaisi polku Suomen ja EU:n itäisimpään pisteeseen, mutta rajavyöhykkeelle pitäisi hakea lupaa kai paria päivää aikaisemmin jostain. Erityistä alueessa on ehkä tuo poluilta ajoittain avautuva jokimaisema. Me suuntasimmme Koitajoelle Petkeljärven kansallispuistosta. Tarkoituksemme oli mennä karttakirjassamme näkyvän Koivusuon luonnonpuiston alueelle, mutta emme löytäneet sinne tietä eikä mitään kylttiä…
Avainsana: luontomatkailu
Petkeljärven kansallispuisto Pohjois-Karjalassa
Suomen itäisimmässä kansallispuistossa Petkeljärvellä harjut ovat se juttu. Siellä pääsee kävelemään kapeilla ja korkeilla mäntyisillä harjuilla, joiden molemmin puolin on järveä. Tällaisten harjujen laella kulkee polkuja useammassa kohdassa. Lisäksi on avaraa mäntymetsää, järviä ympäröivine mäkineen ja vähän nevaakin. Kansallispuisto on aika pieni ja sen saa hyvin kierrettyä päivässä tai parissa. Tavoitteenani on ollut tutustua uuteen…
Sumatran orangit ja öljypalmut
Orankeja elää luonnossa vain Sumatralla ja Borneon saarella. Kävin katsomassa niitä pari vuotta sitten Sumatralla, kun matkailin muuallakin Indonesiassa. Ne olivat luonnossa ihmeellisempiä kuin kuvissa, koska paikan päällä pääsi näkemään niiden ihmeelliset sinne tänne venyvät raajat ja kuinka ketterästi ne liikkuivat hirmuisista möhömahoistaan huolimatta. Helpoiten niitä pääsee näkemään luontaisissa olosuhteissa Bukit Lawangissa. Se on ihana…
Cockscomb Basin Wildlife Sanctuary 10.-11.4.2012, jaguaarien suojelualue
Belizen busseissa oli kuskin lisäksi aina rahastaja, joka matkan aikana sääti kaikenlaista muutakin, kuten siirteli pakaaseja. Heidän avullaan onnistuimme aina jäämään pois missä pitikin, tällä kertaa piti päästä bussista ulos Placencian ja Dandrigan välissä paikassa nimeltä Maya Center, josta pääsi Cockscomb Basin Wildlife Sanctuaryyn. Belizen mayakansalla oli tapana asuttaa Belizen sisämaata, jossa sai olla rauhassa….