Saksa oli tällä kertaa marraskuun lopussa aivan erityisen ikävä läpiajomaa. Oli hitokseen tietöitä, joiden takia piti äkkijarrutella rekkojen välissä keskellä moottoriteitä. Tuntui siltä, että kolmikaistainen tie muuttui koko ajan kaksikaistaikseksi ja kaksikaistainen yksikaistaiseksi, ja tämä puuroutti liikennettä tehokkaasti. Ajoimme Berliinin suunnasta Leipzigin, Nürnbergin ja Heilbronnin kautta. Oli aika hirveää. Piti käyttää paljon hätävilkkuja, jotta autot…
Avainsana: Saksa
Saksan läpiajo pakulla koirien kanssa
Euroopan läpi ajaessa meille parhaita yöpymispaikkoja ovat puskaparkit, joihin päästäkseen joutuu poikkeamaan reitiltä mahdollisimman vähän. Paras on yöpyä mahdollisimman puskassa, jotta siellä on hyvä ulkoiluttaa koirat ja jotta kissakin uskaltautuu kävelemään hihnassa. Rauhallisimman yön takaa se, ettei siellä liiku muita ihmisiä, koska meidän koirat saattavat muuten haukahdella. Sekin asia pitää aina tarkistaa, ettei tie kohteeseen…