Nyt alkaa olo olla aika kotoisa täällä Málagan maakunnassa. Koronaviruksen johdosta jo kolme viikkoa kestänyt ulkonaliikkumiskieltokaan ei ole kauheasti arkeeni vaikuttanut, koska olemme muutenkin eläneet aika eristyksissä täällä maaseudulla. Ennen tänne tuloa olin visualisoinut itseni käymässä täällä tapahtumissa ja tutustumassa ihmisiin. Nyt ulkonaliikkumiskiellon takia tiedän, että ei tarvitse enää tänä keväänä edes yrittää. Sen sijaan…
Avainsana: ulkosuomalainen
Nomadit, epäluulo ja yhteiskunnan rakentaminen
Taidan alkaa nomadiksi. Viimeksi ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä oli kannessa Päivi ja Santeri Kannisto, jotka määrittelevät itsensä globaaleiksi nomadeiksi. He asuvat aina aikansa jossain paikassa ja ovat vapaita siirtymään seuraavaan sitten, kun siltä tuntuu. Minun mielestäni maailmassa on niin monta paikkaa, joihin haluaisin tutustua. En vain käymällä läpi niiden nähtävyydet, vaan oleskelemalla niissä pidemmän aikaa….
