Rauhallinen Xeraco Valencian rannalla

Xeraco oli vuosi sitten lokakuun lopussa kiehtova tyhjyydessään, kuten parilla aiemmallakin pysähdyskerrallamme. Paikkakunnalla on varmaan hullu meininki kesäisin, kun lomalaiset ovat rannalla ja kaduilla. Tuntuu jotenkin väärältä, että talot ovat tyhjillään suurimman osan vuodesta. Ehkä tyhjissä kortteleissa on mielestäni se vika, että luontoa on raivattu ihmisen tieltä siksi että aluetta käytetään vain muutaman kuukauden ajan…

Xeracon iso autio hiekkaranta ja kylä Valenciassa

Monet kohteet tällä matkailuautoreissullamme ovat olleet sellaisia, että niissä on ollut jotenkin ahdasta. Kun olemme poikenneet moottoritieltä päästäksemme pienempiä teitä pitkin leirintäalueille, on usein pitänyt ajaa jonkin kylän läpi. Muualla kuin Suomessa tuntuu olevan niin ahdasta, että kaupunkien ohi on tehty tunneleita ja siltoja moottoriteitä varten, mutta sivuteillä pienempien paikkakuntien kohdalla on jätetty ainoaksi vaihtoehdoksi…