Monet kohteet tällä matkailuautoreissullamme ovat olleet sellaisia, että niissä on ollut jotenkin ahdasta. Kun olemme poikenneet moottoritieltä päästäksemme pienempiä teitä pitkin leirintäalueille, on usein pitänyt ajaa jonkin kylän läpi. Muualla kuin Suomessa tuntuu olevan niin ahdasta, että kaupunkien ohi on tehty tunneleita ja siltoja moottoriteitä varten, mutta sivuteillä pienempien paikkakuntien kohdalla on jätetty ainoaksi vaihtoehdoksi ajaa niiden läpi ikiaikaisen kärrypolun tilalle valettua asfalttia pitkin. Siihen päälle vielä se, että muualla maailmassa on yleensä Suomea kumpuilevampaa ja ihmiset pakkautuneet asumaan vierekkäin. Siinä sitten ollaan pujoteltu talojen välistä ja kylien läpi. Vaikka päivän ajo moottoritietä pitkin olisikin ollut iisiä, niin käteni alkoivat aina hiota leirintäalueita lähestyessä.

Matka Xeracon rannalle oli kuitenkin toista. Toki moottoritieltä poistuessa oli taas hyvin ihmeellisiä kieppejä ja liikenneympyröitä edessä, mutta navigaattori neuvoi meidät mukavasti Xeracon pienen kaupungin tai kylän ohi. Siinä vaiheessa hieman ihmetytti, kun ajoimme kasvihuoneiden ja viljelysten välisiä teitä – Xeracon kaupungin ja Xeracon rannan välinen tila on valjastettu maataloudelle. Mutta alue oli tasaista ja rantakaistaleen kylä oli avara. Rantaa kutsutaan  valenciaksi Platja Xeracoksi ja kastiliaksi Playa de Jaracoksi. Itse asiassa kylä tuntui autiolta. Ja sekös oli minusta mukavaa, kun sai rauhassa mennä koirien kanssa leveää kävelytietä ilman vastaantulijoita.

Minua kummastutti tämä rantakaistale taloineen. Tämä ei siis ollut mikään vanha kylä, vaan sen sijaan kaikki talot olivat uuden oloisia rakennuskomplekseja. Eli viljelysten jälkeen oli tämä yhden rannanmyötäisen tien ympärillä oleva paikka, jonka talot olivat korkeita ja parvekkeellisia. Asunnot vaikuttivat loma-osakkeilta ja tyhjiltä sellaisilta. Iltaisin joissain rakennuksissa ei palanut yhtään valoa ja joissain vain pari. Mietimme, että onkohan näitä asuntoja edes saatu myytyä kellekään ja oliko tämä joku todellinen rakennuskupla. Talot oli silti saatu valmiiksi. Ehkä ne olivat valencialaisten, tai jopa madridilaisten, vapaa-ajan asuntoja, joissa käytiin lähinnä kesälomilla elokuisin. Tämän takia Xeracon ranta olisi minun mielestäni oikein hyvä talvenviettopaikka, ehkä sieltä saisi halvalla vuokrattua asunnon talosta, jossa ei asuisi juuri ketään muita. Siellä oli koirapuistokin. Toki omiin kriteereihimme kuuluu oma piha, jolla koirat ja kissa saavat liikkua vapaina. Tällaista omakotiasutusta näytti olevan heti tämän rantakaistaleen pohjoispuolella.

Iltaisin auki oli vain Spar-kauppa ja sen vieressä oleva kiinalainen ravintola sekä leirintäalueen naapurissa oleva baari. Päivällä yksi muu ravintola piti oviaan avoinna. Tosin emme kävelleer Spar-kauppaa etelämmäksi, mutta tyhjältä ja pimeältä sielläkin näytti. Leirintäalueellamme oli joku ravintolasta kertova kyltti, mutta meille ei millään lailla kerrottu heidän tarjoavan palvelujaan. Muuten kylä oli autio. Siellä ei näkynyt joidenkin kiinni olevien ravintoloiden lisäksi olevan mitään säpissä olevia kioskeja. Toisaalta Espanjassa on välillä se kummallista, ettei kaupat mainosta itseään millään kunnollisella nimikyltillä. Jos kioskien edessä on rullaovi kiini, ei siitä voi mitenkään tietää mitä toimintaa siinä olisi, jos ovi olisi auki.

Espanjassa rantakaistaleilla on aina nimet. Tunnetuimmat ovat Katalonian Costa Brava, Valencian Costa Blanca ja Andalusian Costa del Sol ja Costa de la Luz. Tämä ranta Xeracon kohdalla on Costa del Azahar eli Appelsiininkukkarannikko. Näitä nimityksiä löytyy tietty Wikipediasta, mutta listalla ei ole edes mainittu Andalusian Atlantin puoleista Costa de la Luzia.

Leirintäalue San Vicente maksoi 26,74 euroa yöltä, lokakuussa olisi tullut voimaan low season -hinnat.

Reissu matkailuautolla kolmen koiran kanssa Suomesta Espanjaan. Vältämme kaupunkeja, kyliä ja ihmisvilkkaita kohteita ja suuntaamme luontoon kävelemään. Reitti Baltia, Puola, Slovakia, Itävalta, Italia, Ranska ja Espanja.

Lue kaikki matkan jutut >>

Lue kaikki Espanja-jutut >>