Olimme Placenciassa pari yötä purjehduksen ja Glover´s Reefin välissä. Emme tehneet siellä oikein mitään. Kävelimme rannalla ja kylällä, söimme kiinalaisessa ravintolassa, teimme ruokaostoksia seuraavan viikon saarieloa varten ja katsastimme miten pääsemme liikkumaan paikkakunnalta pois.

Olimme ensimmäistä kertaa Belizessä mantereella. Placenciasta olin opaskirjoista saanut sellaisen käsityksen, että sinne olisi kehittynyt hirmuinen turistikeskittymä. Odotin jotain Playa del Carmen -henkistä kohdetta, mutta eipä pitänyt paikkaansa. Mukavan nukkavierua oli, hiekkaiset polut ja vähän röttelöistä. Vertaisin sitä Goan Palolemin ja Tongan pääkaupungin Nuku´alofan sekoitukseksi.

Turisteja lukuunottamatta väestö oli eri oloista kuin mitä olen missään muualla matkoillani tavannut. Saarilla ja eteläisessä Belizessä heilui ukkeleita, jotka näyttivät kuin he omaisivat ”parempaa tietoa”. Eli semmoisessa hiukan sekavan oloisessa tilassa olevia resuisia miehiä, jotka kotoisasti muistuttivat Suomen spurgujen trooppisia serkkuja, mutta heissä oli myös jotain Intian sadhujen olemuksesta. Näiden lisäksi ihmiskavalkadista löytyi mm. omanarvontuntoisia jättimäisiä mamoja, juttelevia hurmuripoikia ja piukkapyllyisiä reggaetonpimuja. Olisi kiehtovaa päästä paremminkin jyvälle kriol-kulttuurista.

Opin reissussa täydellisen uuden termin, irien. Keep it irie, mon! Porukka puhui Belizessä semmoista jamaikamaista kieltä, josta ei kuitenkaan ymmärtänyt kuin sanan sieltä ja sanan täältä. Raggamuffinin purjehduksella yksi rastapää sanoi ”Yah, mon”  tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kriol-kieli kuullosti salakieleltä, jota paikalliset puhuivat tarkoituksenaan ilmaista”lällällää, meilläpä on tämmöinen oma juttumme”. Luulen että tuolla kielellä on aika tärkeä osuus belizeläisten itsetunnon kannalta. Englanti, jota siellä kaikki jossain määrin osaavat puhua, on kuitenkin valloittajakansan kieli.

Reissun ruokakuvat.