
Jos haluaa säästää, niin ihan ensiksi pitäisi olla hankkimatta harkitsemattomasti yhtään mitään, koska kaikki maksaa kaupassa moninkertaisesti kuin mitä niistä saa kirpparilla. Mutta kun vahinko on jo sattunut, voi käytetyt tavarat yrittää myydä. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta kurkkiessani taloyhtiömme roskiksiin voin huomata, että joidenkin ensimmäinen ajatus on heittää käytetyt hyvät vaatteet ja tavarat pois. Poisheittäjät tuhlaavat rahojaan ja tekevät ikävää ympäristöä kohtaan.
Olen yleensä heittänyt käyttämättömissä olleet vaatteet UFFin keräyslaatikkoon ja tavarat lähistön kierrätyskeskukseen, mutta nyt kesällä kokeilen eka kertaa kirpparimyyntiä. Kirpparin voi laittaa pystyyn vaikka lähipuistoon. Olen huono istuskelemaan puistoissa, koska lukeminen ja tietokoneen räpläys sohvalla on mielestäni mukavampaa. Mutta nyt kokeilin motivoida itseni epämukavaan nurtsilöhöilyyn myymällä samalla tavaroitani. Pari tuntia aurinkoisessa sunnuntaipuistossa tuotti vain yhden asiakkaan. Edellisenä päivänä ilmaisfestarin liepeillä meni kuitenkin paljon paremmin ja kahdeksan tuntia nurtsilla kaveriseurassa meni vikkelästi.
Oikeilla kirppareilla kauppa käynee paremmin, koska porukka tulee kirpparille ostamaan, toisin kuin puistokävelijät, jotka eivät ole varautuneet asiaan. Kirppispaikat vaan maksavat aina jotain, jolloin voitoille pääseminen saattaa huolestuttaa. Erityisesti kannattaa hyödyntää seuraava Siivouspäivä. Kun yksittäiset puistokirppispisteet saattavat hämmentää joitain ujoja suomalaisia ohikulkijoita, uskaltanee yleisö tulla katsomaan myyntipisteitä paremmin silloin, kun niitä Siivouspäivänä on samassa paikassa useampia. Toivottavasti tuo päivä vakiintuu ja massat lähtevät silloin aina kaupungille kiertelemään myyntipisteitä elleivät itse ryhdy myyjiksi.
On hyvä omistaa vain vähän tavaraa, jos aikoo lähteä pitkille matkoille ja vuokrata tai luopua asunnostaan siksi aikaa. Ennen olen ajatellut hienon cd- tai kirjakokoelman rakentamista ylevänä juttuna ja sisustamisen olevan satsausta mukavaan elämään. Mutta suunnitelmani ulkomaille muuttamisesta ovat laimentaneet näitä hamstraustarpeitani. Yksiössä tai oikeammin studiossa asuminenkin rajoittaa mukavasti joitain isompiin kämppiin liittyviä sisustus- ja puunauskuluja ja asettaa järkevät rajat hankinnoille, kun tavaraa ei vain mahdu.
Sitten pitäisi olla ostamatta uusia turhia tavaroita, joihin matkakassakin hupenee. Olen aika hyvin jo oppinut, että reissuilta ei pidä ostaa yhtään koriste-esinettä. Niitä minulla on jo tarpeeksi ja kämppä ei niillä kaunistu. Sen sijaan pitää satsata siivoamiseen ja siihen, että todellisessa käytössä olevat kamat olisivat mieluisampia eikä hetken hairahduksia.
Joskus voisi olla hyvä yrittää pitää ”älä osta mitään -kuukautta”, jolloin ei ostaisi yhtään mitään muuta kuin ruokaa. Pakastin kannattaa myös syödä tyhjiin, turha jemmata siellä sieniä ja marjoja. ”Älä osta mitään muuta kuin tuoretta -viikkoja” voisi myös viettää ja käyttää kuivatavarakaappiin hamstratut ruoat pois.
Lue juttuja kirpparimyymisestä:
Oivan itsepalvelukirppis Kalliossa
Vanhan kirpputori
Levyjen myyminen Huuto.netissä
Säästövinkit matkakassaan -sarja
Hyödyllisiä linkkejä:
Siivouspäivä
Huuto.net
Hietalahden kirpputori
Valtterin kirppari
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus
One Comment Lisää omasi