Keväällä luin mustikan lehtien kuuluvan kevään villivihannesrepertuaariin, eli ahkerat keräilijät voivat kerätä niitäkin salaatteihin ynnä muuhun. Tänään sain mielestäni neronleimauksen puhdistaessani poimurilla keräämiäni mustikoita. Koska teen kaikista pakastemustikoistani pirtelöä ja koska pirtelöihin hyvä lisätä jotain vihreää, niin miksi puhdistaisin mustikat liian hyvin mustikanlehdistä? Se riittää, jos poimin joukosta vain männyn neulaset ja kovimmat varvut. Turha poimia mustikan lehdet, jos ne ovat ravintoa siinä missä mustikatkin.

Peruspirtelö minulla valmistuu marjoista, soijamaidosta ja banaanista. Banaani makeuttaa aamiaispirtelön. Usein lisään joukkoon lisäproteiiniksi hamppuproteiinijauhetta ja ehkä jotain superfoodjauheita, kuten lucumaa ja macaa ja ehkä myös jotain leseitä. Lucuma maistuu hyvälle ja vähän makealle ja joskus, kun kaapissa ei ole mitään kivaa, teen siitä sörsseliä soijamaidon kanssa.

Joskus käytän pehmeää silken tofua, josta tulee tosi samettinen pirtelö. Tavallinenkin maustamaton tofu jauhautuu tehosekoittimessa pirtelön raaka-aineeksi.

Yritän opetella lisäämään pirtelöihin myös esim. pinaattia, mutta monesti homma menee minulla överiksi yrittäessäni maksimoida pirtelön terveellisyyttä. Lopputulos voi joskus olla aika pahan makuista. Mutta aion opetella hyvän makuisten viherpirtelöiden tekemisen jalon taidon.

En voi ymmärtää oluthiivapakkauksen tekstiä, jonka mukaan sitä voi lisätä esim. mysliin ja pirtelöön. Ei todellakaan. Oluthiiva eli ravinnehiiva maistuu juustoiselle ja minä ripottelen sitä leivälle ja teen siitä soijakerman kanssa ”juustokastiketta”. Harmi jos joku erehtyy lisäämään sitä johonkin raikkaaseen ja makeaan. Söisin oluthiivaa, vaikka se ei edes olisi niin terveellistä, koska se on mielestäni hyvää. Oluthiivahiutaleilla ei ole tekemistä oluen valmistamisen kanssa nimestään huolimatta. En tiedä mistä nimi johtuu.

Kerran ostin chlorellajauhetta, taas yhtä superfoodiksi nimettyä pussiruokaa. Ihan kamalaa ainetta, jolla ei kannata pirtelöidensä makua pilata, koska se maistuu kalalle. Harkitsenkin, että tekisin siitä  kokeilumielesssä vegaanille sopivaa kalapuikonkorviketta. Eihän minulla ole juuri mitään kalan makua vastaan. En vain halua, että kaloja tapetaan minun takiani. Puhumattakaan, että minun takiani vaarannettaisiin kalalajien olemassaoloa, kuten nyt ulkomaisten kalojen ja kassilohien kohdalla tapahtuu.

Mutta palaan taas mustikoihin. Kaupunkiin palatessani minua aina mietityttää, että miksi en kerännyt maalla ollessani enemmän metsän ilmaisia antimia, jotka ovat ekologista ja hyvää syötävää. Laiskuudestahan se johtuu, mutta laiskalle on pieni apu tuossa ideassa, ettei niitä mustikoita tarvitsekaan niin tarkkaan puhdistaa.