

Tänä kesänä on muurinpohjapannu ollut taas kovassa käytössä mökillä. Jännä juttu, että ulkosalla sillä paistaessa ruoasta tulee ihan omanmakuistaan. Käytössämme on kaasuliekki, mutta oikeasta tulesta tulisi varmaan vielä mahtavampi maku, ainakin tuoksu. Ruoka ei siis ole aina pelkästään raaka-aineista kiinni, vaan pannu ja kuumennusmetodikin antavat oman säväyksensä. Uskon, että kotonakin ruoasta tulisi parempaa, jos minulla olisi kaasuhella, jolla pannujen lämpötilaa saisi nopeammin säädeltyä.

Bataatti on ollut tänä kesänä mieluinen grillattava. Sen kun viipaloi ohuiksi paloiksi, ei tarvita välttämättä muuta kuin paistoöljyä ja suolaa. Vaikka bataatti on tuommoinen kova iso mukula, se pehmenee pannulla aika nopeasti hyväksi syötäväksi. Sen maku on mukavan makea.

Murikalle voi bataatin oheen heittää munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleita. Vaikka jotkut sanovat, että munakoisot olisi jo jalostettu vähemmän kitkeriksi, kannattaa ne silti itkettää eli ripotella niiden pinnalle suolaa. Niiden pinnoilta pyyhitään 10 minuutin päästä nesteet, jolloin kitkeryys pitäisi samalla hävitä. Osaan tehdä munakoisoista herkkuruokaa vain melko paljossa öljyssä paistaen, mutta kuulin vinkin, että niitä ei ehkä tarvitse paistaa niin paljossa öljyssä, jos ne ensin keittää.

Kesäkurpitsalle ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Halutessaan voi kyllä marinoida niitä niitä vaikkapa sitruunamehussa ja soijakastikkeessa ja lisätä joukkoon maun mukaan esim. grillimaustetta, valkosipulia, inkivääriä ja/tai timjamia ja muita yrttejä. Niiden kannattaa antaa marinoitua ainakin muutama tunti, koska eivät erityisen reippaasti ime marinaadeja sisäänsä, elleivät viipaleet ole tosi ohuita.

Sateisena iltana kypsensimme bataattia, munakoisoa ja kesäkurpitsaa takassa. Ensin dippasimme viipaleet soijakastikkeen ja öljyn sekoitukseen ja sitten laitoimme ne liekkien päälle paistoritilälle.
Aiempi mökki- ja grilliruokajuttu: Mitä vegaani syö mökillä?
4 Comments Lisää omasi