Bataatti, munakoiso ja kesäkurpitsa ovat hyvää mökkiruokaa

Tänä kesänä on muurinpohjapannu ollut taas kovassa käytössä mökillä. Jännä juttu, että ulkosalla sillä paistaessa ruoasta tulee ihan omanmakuistaan. Käytössämme on kaasuliekki, mutta oikeasta tulesta tulisi varmaan vielä mahtavampi maku, ainakin tuoksu. Ruoka ei siis ole aina pelkästään raaka-aineista kiinni, vaan pannu ja kuumennusmetodikin antavat oman säväyksensä. Uskon, että kotonakin ruoasta tulisi parempaa, jos minulla…

Säästövinkit matkakassaan osa 1 – jumiudu landelle

Helsingissä asuminen on kallista. Paitsi että vuokrat ovat muuta maata kalliimmat, niin useat meistä kehittävät siellä kalliin elämäntavan. Maalla loisiessa rahaa ei juuri kulu. Ennen luulin, että minulla menee hermot, jos olen maalla enemmän kuin viikon tai pari kerrallaan. Viime heinäkuussa kuitenkin huomasin Helsingissä, että eihän siellä tapahdu oikein muuta kuin rahanmenoa. Eli jos olet…

Kotimaan matkailuvuoden avaus Saimaalla

Mielestäni mikään ei ylitä Thaimaata ja Intiaa matkailumaina. Mutta on myös hyvä osata nauttia hyvistä asioista siellä, missä sitä milloinkin saattuu olemaan. Tämäkin asia minun piti oppia ulkomailla, eli älysin alkaa tutustua suomalaisiin kansallispuistoihin patikoituani lyhyitä reittejä Uudessa-Seelannissa. Eilen olin mukana ajeluttamassa puuvenettä Saimaalla ja sitä voisin sanoa tämän kesäiseksi kotimaan matkailukesäni aloitukseksi. Saimaa on…