
Aurinkokuivattuja tomaatteja ei ole pakko ostaa öljyisenä purkkitavarana, vaan niitä on saatavilla ihan kuivatuotteenakin. Joskus marketeissa vihannesosastolla näkyy niitä pienen pienissä styrox- ja kelmupakkauksissa, mutta halvin tapa on ostaa niitä pussitettuina joko etnokaupoista tai irtotuotteina esimerkiksi Punnitse ja säästä -kaupoista.

Nämä kuivat tomaatit valmistetaan laittamalla ne veteen kiehumaan ja antaalla niiden turvota kunnolla ja pehmentyä keittokattilassaan. Sen jälkeen ne voi jäähdyttää ja laittaa purkkiin. Ne eivät silti säily samaan tapaan kuin öljyyn säilötyt tomaatit, joten arvioni mukaan ne kannattaa käyttää muutaman päivän sisällä. Mutta voi ne itsekin säilöä öljyyn. Itselläni vain niiden öljyttömyys on oleellinen pointti edullisuuden lisäksi. Aina kun jaksan, valutan öljyyn säilötyt aurinkotomaatit siivilässä välttääkseni ylenpalttista öljymäärää.
Aurinkotomaatit ovat myös aika suolasta tavaraa. Suolaa niissä käytetään niin paljon varmaankin säilyvyyden takia ja veikkaan myös, että niihin laitetaan suolaa kuivausvaiheessakin kuivausprosessinn nopeuttamiseksi. Jos aurinkotomaatit keittää oikein väljässä vedessä, liukenee niistä enemmän suolaa pois. Ehkä keitinveden voi vielä vaihtaakin ja siten liuottaa suolaa lisää.

Kuivat aurinkotomaatit saa varmaankin käyttökelpoiseksi jos niitä vain liottaa lämpimässä vedessä tarpeeksi pitkään. Olen myös lisännyt niitä esimerkiksi bolognesekastikkeeseen saksilla leikattuina paloina ilman esikeittämistä, koska ne pehmenevät kastiketta keittäessä siinä missä muutkin kastikeainekset.
Löysin nämä kuivana myytävät aurinkotomaatit nyt uudestaan. Ennen käytin niitä enemmän niiden halvan hinnan takia. Mutta sitten tulin ostaneeksi jatkuvasti sellaisia kuivia aurinkotomaatteja, jotka maistuivat käyneelle. Sellaisille ei oikein ole mitään pelastuskeinoa, pilalla mitä pilalla. Veikkaan että sellaiset on pakattu liian kosteina vääränlaiseen pakkaukseen ja ne ovat alkaneet sitten käymään kuin kilju. Ne tunnistaa jo hajusta, joka on sellainen epämiellyttävän pistävä.
One Comment Lisää omasi