
Yleensä kaikkia vihreitä lehtivihanneksia voi käyttää samalla tavalla, kuten pinaattia, nokkosta, punajuuren lehtiä, mangoldia, lehtikaalia, vuonankaalia ja roomansalaattia. Niitä voi heittää salaattiin ja keittää niistä mössöä, kuten palak-kastiketta.


Tyynenmeren saarten yksi perusvihannes on taro. Joitain vuosia sitten reissullani Tonga-saarilla näin taroa kasvamassa pelloilla ja ne olivat kuin suuria raparperin lehtiä. Taroilla kasvaa juuret tai mukulat, joita käytetään jamssin tai miksei perunankin tapaan.
Maan pääkaupungin Nuku´alofan torilta ostin taron lehtiä ruuaksi. Keittelin niitä hostellin keittiössä ruoaksi riisin ja papujen oheen. Yksi paikallinen tyttö kävi katsomassa, että mitä aion niistä tehdä. Sanoin vain keittäväni ja syöväni. Hän sanoi, ettei käyttäisi niitä niin. Tongalaiset kun käyttävät niitä lähinnä vain umun eli maahan kaivettuun uuniin laitettavien nyyttien käärinlehdiksi.

Olin hieman seurannut tongalaisten ruokavalioita, joka on on lähinnä joidenkin grillikylkien ja sen semmoisen järsimistä. Päättelin vain, että tongalaiset eivät vain välitä vihannesten syömisestä ja käyttävät taron lehtiäkin yksipuolisesti.
Söimme sitten eväitä rannalla näiden keitettyjen taron lehtien kera. Ruoka kummallisesti kutitteli kurkkua. Tässä sitten saattoi tulla mieleen, että nämä lehdet varmaan aiheuttavat sen.
Jälkeenpäin luin, että jos taron lehtiä ei kypsennä tarpeeksi pitkään, ne voivat aiheuttaa vaarallistakin kurkun turpoamista. Pitäisi varmaan jatkossa aina varmistaa paikallisilta, miten itselle tuntemattomia kasveja käytetään…
2 Comments Lisää omasi