
Kun ensimmäisen kerran kuulin, että Restel avaa aasialaisen pikaruokaketjun, kuullosti se minusta ankealta. Että Martinoiden ja Raxien takana oleva taho yrittää tehdä aasialaista ruokaa suomalaiseen makuun. Ajattelin mielessäni kouluruokia, joita on yritetty modernisoida tacoiksi ja curryiksi. Kun suomalaisia kiinalaisia ravintoloita moititaan suomalaiseen makuun tehdyiksi, niin mitäs sitten Restel voisi saada aikaan?

Olen muutaman kerran käynyt Bambussa lounaalla. Kyllä se sellaiseksi käy, koska tykkään aasialaisista ruoista ja salaateista. Aasiassahan ei perinteisesti salaatteja oikein syödä, ainakaan sellaisia, joita Suomessa kutsutaan salaateiksi. Niitä minulla on tullutkin reissuilla ikävä. Bambun salaatteja ei voi sanoa aasialaiseksi ruoaksi, mutta varmaankin fuusioaasialaiseksi.
Olen syönyt Bambussa salaatteja, joissa tofupalat on pyöriteltu maustekastikkeessa. Salaatit ovat enimmäkseen jäävuorisalaattia. Ovat oikeastaan sellaista ruokaa, jota teen kotona kun olen laiska. Aika kalliita tuommoisiksi salaateiksihan nuo ovat. Lounassalaatti taitaa olla noin 8 euroa ja vihreä tofu -annos on aina 10 euroa. Aina lounassalaattilistalla ei ole vegaanista salaattia, mutta viimeksi wasabiherneitä sisältävästä kanasalaatista sain tofuversion lounashintaan.
Kokeilin kerran myös Bambun parsariisipaperirullia, jotka olivat kesärullia eli friteeraamattomia kevätrullia. Ihan ok, mutta kastike ei näyttänyt vegaaniselta ja jäi syömättä. Riisipaperissa oli sama pölyinen maku kuin mitä itse olen tehnyt. Eli olen ostanut kuivia riisipaperilevyjä, liottanut ne ja tehnyt rullia. Ehkä bambu käyttää samaa laatua kuin mitä itse olen ostanut ja pettynyt.
One Comment Lisää omasi