En ole osannut tunnistaa eri tatteja ja tänä viikonloppuna ryhdyin opiskelemaan niitä. Olen toki tunnistanut tatit muista sienistä aina pillien takia, mutta keskenään en ole tiennyt minkä niminen tatti mikäkin on.

Sappitatti

Sappitatin olen yrittänyt tunnistaa siitä, että niissä alapinta pilleineen tursuaa kuperana lakkipuolelle. Sappitatti on kuulemma paljon herkkutatin näköinen, mutta maistuu pahalle ja voi pilata ruokasatsin, jos tateissa erehtyy. Mutta minulla on ollut epävarma olo tattien suhteen, sappitatin tunnusmerkit eivät ole riittäneet ja olen jättänyt tatit metsissä aikalailla rauhaan.

Eri tattien tunnistamisen lisäksi suurempi syy on ollut niiden matoisuus. On vaikeaa löytää madottomia tatteja. Joskus törmäsin niin paljon matoisiin tatteihin, että niiden syömisestä meni maku pariksi vuodeksi. Tatit eivät niinkään iljettäneet niljakkuutensa takia, vaan jos ruokaan oli eksynyt mato, niin se oli siinä sitten.

Tämänkin viikonlopun lähinnä kangastateista koostuneesta saaliista puolet meni kotona kompostiin, kun niistä löytyi turhan paljon madonreikiä. Isoimmat menivät kompostiin tarkistamatta, koska tuntui epätoivoiselta niitä ryhtyä edes tarkistamaan. Kangastateissa kuitenkin oli vähemmän matoja kuin muissa löytämissäni tateissa ja sienikirjanikin mukaan muihin tatteihin verrattuna niissä on harvemmin toukkia.

Viikonlopun ensimmäiset kohtaamani tatit olivat arvioni mukaan nummitatteja. Niillä oli erikoisen, suorastaan epäilyttävän suuret pillit, jotka olivat suunnilleen samaa sävyä kuin lakikin. Ilman sienikirjaa olisin analysoinut ne jonkinmoisiksi valetateiksi, mutta ihan syötäviä ne olisivat ja ihan oikeita tattea. Nämä kaikki vaan olivat aina sillä tavalla pehmeitä, että lakki ei taittaessa naksahtanut rikki, vaan venyi sitkeänä. Myös pienet olivat tällaisia sitkeitä ja jäivät keräämättä, vaikka niitä herkullisen näköisesti kasvoi paikoin paljon.

Kangastatit olivat muuten kovin nummitattien näköisiä, mutta niissä on pienemmät, normaalimman tatin näköiset pillit. En ole varma, etteikö jotkut kangas- tai nummitatteina pitämäni olisi olleet samettitatteja. Kangastateista ne erottaisi varmaan siitä, ettei lakki ole niissä suomuinen, kangastateissa näyttää kuin lakin pinta olisi halkeillut.

Kangastattien leikkuupinta muuttuu usein siniseksi. Luin sienikirjastani, että samettitatinkin malto voi sinertyä ja ulkonäkönsä puolesta jotkut sienistäni saattoivat olla samettitatteja. Sienikirjani kuvan mukaan samettitattien alapinta olisi hyvin samanlainen kuin kangastateillaikin, mutta kirjan tekstin ja netistä katsomieni kuvien mukaan niiden pillistö olisi keltaisempi.

Myös ruskotateissa leikkuupinta voi sinertyä, mutta käsittääkseni niissä on aika vaalea alapinta. Minun kangastateissani oli hyvinkin tummat pillit. Netissä olleissa kuvissa ruskotateissa oli myös tummempi yläpinta.

Lisäksi löysin yhden lehtikuusentatin, jonka nuoret yksilöt on helppo tunnistaa siitä, että pillistö ei ole ihan näkyvissä, koska lakin reunoilta menee jalkaan höttöinen kalvo, samaan tapaan kuin limanuljaskoissa. Lehtikuusentatit ovat mukavan lämpimän keltaisia. Sen lakki oli napakasti rikki napsahta ja näistä tateista tulee ihan eri fiilis kuin vaikkapa sitkeistä nummitateista.

Yhden voitatin löysin, sen olisin melko todennäköisesti pystynyt ilman opiskelua ja kirjaakin tunnistamaan härskin voin värisestä alapinnasta ja limaisesta yläpinnasta, jonka saa melko helposti nyljettyä.

Lisäksi löysin pari valkolehmäntattia. Ne olivat tulkintani mukaan niitä, koska ne olivat valkoisia, niissä oli tatin pillit ja koska toisessa niissä oli pitkä jalka.