Selasin uutta Imagea ja mietin, kestääkö hermoni lukea juttua Matti Apusesta, oikeistoliberaaleista ja muusta inhottavasta. Ulkona on lokakuinen harmaus ja seuraavina kuukausina näen lähinnä vain sellaisia helsinkiläisiä, jotka ovat hautautuneet vaatekerroksiin ja ajatuksiinsa kasvot ilmeettöminä kiirehtien metroon, työpaikoille ja kotiinsa. Kaipaan keveyttä enkä vain ikäviä uutisia.

Monille piristävä ilta voi olla sellainen, jossa istutaan tuttujen kanssa ruokapöydän ääressä ja puhutaan yhteiskunnallisista asioista. Se voi olla sellaista sivistyneistön punaviininjuontia ja keskustelua. En ikinä unohda, kun luin erään näyttelijäpariskunnan haastattelusta, että heillä harrastetaan esitelmien pitämisiä. Tämä on jäänyt jutuissani elämään läppänä tyyliin ”tänä sunnuntaina pidän teille virkistävän esitelmän paronitar von Höffelin astiastosta 1600-luvun Ranskassa.” Arjen harmauteen en taida nyt kaivata mitään vakavaa ja asiapitoista.

Toinen ääripää on kiinalainen viihde. Ollessani Kiinassa vuosia sitten, vaikutti siltä, että joltain tv-kanavalta tuli koko ajan konserttiohjelmia. Niissä lavalla esiintyi joku balladilaulaja ja yleisö istui muovituoleilla samanlaisissa t-paidoissaan ja lippiksissään heiluttaen hillitysti minikokoisia viirejään. Ja montakohan kertaa vajaan kuukauden aikana jouduin kuulemaan Richard Marxin Right Here Waiting for Youta ja muita balladeja 80- ja 90-luvuilta. Soiko koko maassa koko ajan sama ”Best Ballads” -levy? Tuntui tosiaan siltä, että kiinalaisia yritetään lamauttaa hirvittävällä lässyn lässyn hötöllä. Siinä tuli ikävä Into-pamfletteja ja Ajankohtaista Kakkosta.

Aasiassa vaikuttaa muutenkin sellainen lässynlää olevan suosittua. Tykkään siitä toisaalta kepeyden ja hyvän tuulen takia, kunhan se ei ole noita balladeja tai muuta rumaa. Japanilaiset kawaii-jututkin vaikuttavat hauskoilta. Ja huh millaisia älyttömän höpsön oloisia telkkariohjelmia Japanissa on.

Mutta jonkin verran olen lukenut juttuja, miten jossain vaiheessa expatriaatteja alkaa thaimaalaisten keskuudessa turhauttamaan, kun ei saa kunnon keskusteluja aikaan. Mutta samahan ainakin reissareilla voi olla jenkkien kanssa, joiden kanssa joutuu vain toistamaan samaa pintaa positiivisine kannustuksineen. Ja hirveää yleistämistähän tuo on. On thaimaassakin varmasti tilanteensa vakaville keskusteluille, mutta ulkomaalaisilla ei ole samaa tilannetajua.

Ehkä Suomessakin jos olisin töissä jossain vaikkapa sellaisessa paikassa, jossa puunattaisiin ulkonäön parissa ja puhuttaisiin vain yleisellä tasolla asioista, niin yhteiskunnalliset punaviini-illat ja korkealaatuiset keskustelut alkaisivat kutkuttamaan.