
Suuntasimme Khao Sokin kansallispuistosta Chieow Laan -tekojärvelle (tai esim. Cheow Larn). Eli kansallispuiston tuntumassa on valtava padottu järvi, joka on melko suosittu turistikohde. Sinänsä tekojärvi kuullostaa tylsältä asialta, mutta tämä tekojärvi oli rakennettu kukkulamaastoon, eli näytti siltä, että järvestä nousi suoraan korkeita karstivuoria.

Näkymät olivat varsin hienot. Luulen että monet mennessään Khao Sokiin suuntaavatkin itse asiassa järvelle, jonka luomiseksi on padottu vettä metsän päälle jokilaaksoon. Järvestä törrötti vieläkin aavemaisesti kuolleita puunrunkoja.

Maisemien lisäksi erikoinen kokemus oli kelluvat mökit. Järvellä on kaukana toisistaan venematkojen päässä guest houseja, jotka koostuvat laitureilla toisiinsa yhdistetyistä mökeistä. Mekin majoituimme sellaiseen.

Samassa majapaikassa oli halvempia bambutönöjä, joita meille ei matkapaketissa oltu edes tarjottu ja niissä majoittui thaimaalaisia. Me majotuimme laudoista tehtyyn yhden huoneen mökkiin. Vessat ja suihkut olivat yhteiset laiturin päässä.

Vietettyämme edellisen viikon Koh Taon merivesissä oli hauskaa päästä makeaan veteen uimaan. Eipähän tarvinnut suihkutella suoloja pois uinnin jälkeen. Yritimme myös snorklailla järvellä, mutta näkyvyyttä oli vain metrin tai pari eikä siellä näkynyt mitään. Järvelle kyllä järjestetään sukellusmatkoja, mutta en tiedä mitä siellä voi nähdä.
Majapaikassamme oli käytössämme kanootteja, joilla kävimme melomassa lähistöllä. Pakettiin kuului myös pari veneajelua aamutuimaan, oppaat olivat hyviä spottaamaan ympäröivistä metsistä apinoita ja lintuja, joita itseksemme emme olisi nähneet lainkaan.
Yksi retki oli myös tippukiviluolalle. Venematkan päässä kävelimme metsässä ja asetuimme bambulautalle, jolla pääsimme luolalle.
Suosittelen tätä järveä, jonne olisi mukava mennä pidemmäksikin ajaksi rauhoittumaan, sitä chillimpiin paikkoihin ei juuri törmää.
Khao Sokin kansallispuisto iilimatoineen Thaimaassa >>




One Comment Lisää omasi